Jerry Bruckheimer, Tony Scott, Denzel Washington, Val Kilmer. Mitä näillä saa aikaan? Perusvatkattua, hyvistä raaka-aineista tehtyä elokuvaa. Enpä paljasta mitään siitä, tätä elokuvaa ei voi katsoa tietäen jotain kovinkaan paljoa etukäteen. Tai siis, deja vu ilmiö tätä katsoessa olisi jo ironista.
Sen verran voin sanoa että muutama efekti on erittäin Jerryä ja Tonya, Denzel on yhtä vakaa (/yhtä vähän vakaa) oma itsensä kuin ennenkin ja Val Kilmer sopii tukevan sivuhahmon rooliin ihan sopivasti.
Tulipa kuitenkin siis katsottua, en pettynyt, etenkin koska odotuksia ei ollut juuri mitään, lähinnä tekijöiden maineen pohjalta muodostuneita.

Leikitään vaikka että Mainituista henkilöistä jokaisesta yksi, sitten yksi pois melko tasaisesta kulkemisesta, yksi pois ikuisista logiikkapommeista ja sitten päästään takaisin neljään sopivalla lopetuksella ja kuitenkin loppujen lopuksi melko kivuttomalla selittelyllä.
