Jani oli altistunut itsensäpiirtämiselle, ja koskapa aika usein olen Janilta löytänyt kaikkea kivaa, päätin osallistua. Hieman kyllä huijasin mutta enpä kerro miten tai miksi tai koska. Wacom on kyllä hyllyssä pölyä puremassa.
Avaa Paint tai vastaava yksinkertainen piirrosohjelma ja suttaa hiirellä omakuva viidessä minuutissa.
Tulipa käytyä Helsingissä jälleen. Perjantaina kävin vain ns yhdellä kantapaikassa eli jätin siiderit viiteen ja sitten poistuin paikalta. Lauantaina olikin sitten pari ruttopuistossa ja kantapaikan terassilla ja sitten lisää sisällä ja kerrankin pääsin lähtemään niin sanotusti ajoissa pois. Sunnuntaina pizza Weeruskassa ja formulaa netin yli. (Bite me Mtv-Max!)
Niin ja seurakin oli hyvää. Perjantaina kantapaikassa ei ollut kuin kantabaarimies ja pari muuta kanta-asiakasta jotka tosin katosivat ilmeisesti olutjuhlille tai sitten jäähallille päin. Lauantaina seurana sitten olikin pöydällinen tuttuja ja liki tuttuja. Perjantain lyhyt ilta toi säästöjä kassavirtaan jotka sitten aikainen lauantai vei kantapaikan kassaan virtana. Eli melkein loppuivat ne oikeat juomatkin baarista.
Muuta seuraa en tässä ryhdykään luettelemaan, mukavaa oli silti vaikka aamuisin väsyttikin melko kovasti. Maltoin tässä kohtaa välttää hymiöiden käyttöä, yllättäen ainakin itseni. Ja nyt yritän päästä vihdoin hakemaan mansikkajäätelöä tuolta kylmästä kaapista.
Niin ja kun nyt sitten en sitä saanut haettua, tuli mieleen mainita jälleen herännyt hinku päästä viettämään arkeakin siellä Helsingissä. Edes vähän, sen verran että huomaisi mielummin käyvän siellä silloin tällöin kuin asuvan siellä saakka. Jos muuttaisin Helsinkiin, en pääsisi sieltä pois kuin lähtemällä, nyt pääsen pois sieltä menemällä kotiin.
Sain sittenkin haettua, olin unohtanut että tämä oli Mövenpick Mansikkaa, eli tosiaan hyvää jäätelöä.