Hups keikkaa, aiheesta kirjoitin jo kauan sitten ja taas huomasin tarvetta siitä laittaa lisää kirjaimia peräkkäin.
Perjantaina oli taas blogistien tapaaminen Helsingissä, olisi ollut kiva ehtiä/päästä paikalle, mutta ylityöt ja työt hieman laittoivat kapuloita rataksiin eli en ollut siellä. No, Sun Äitis kirjoitti kohtuullisen kattavasti tilanteesta, joten ainakin tapahtumat kävi ilmi. Kaiken lisäksi SÄ mainitsi tuossa merkinnässään Google Readerin suosion blogeja lukiessa.
En oikeastaan tässä kohtaa muistanut kirjoittaneeni tuosta aiemmin, ja päätin “tutustua” (uudelleen) Google Readeriin. Tein tilauksen omaan blogiini ja tutustuin sitten sitä kautta lukemiskokemuksen erilaisuuteen. Pelkkä teksti/kuvasisältö näkyy varsin mainiosti ja skrollaus lataa saumattomasti vanhempaa materiaalia mitä alemmas haluaa mennä. Tuntui loistavalta.
Mutta, itselläni kun on hieman säätämisen intoon paneutuva, silloin tällöin ainakin, blogi, niin tuo Google armotta tiputtaa kaiken pois. Muita feed-lukijoita en ole vielä edes kokeillut eli tilanne saattaa olla kaikissa näin. Harmittavasti kuvittelemani lisäarvollinen sivupalkkisisältö jää näissä palveluissa täysin pois. Kieltämättä se oletetusti tärkein, eli merkinnät on erittäin luettavissa myös Googlen lukijalla. Ei siinä mitään.
Jäi silti äkkiseltään sellainen maku että tuo syötteenluku sellaisenaan on käänteisesti kuin söisi kirsikat kivineen. Ulkoasu, viritykset, tms sellainen joka kertoo blogin omistajasta jotain, kaikki jää pois. Ainakin Google Readerilla. Nyt tuntuu vähän orvolta oikeastaan. Ja pitäisi käydä nukkumaan.
Niin, mainitaan nyt se sitten vielä, että toki tuo jo melko monesti tässä mainittu Google Reader antaa helpon keinon lukea merkinnät myös selaimella omistajan tarkoittaman ulkoasun kera. Harva luultavasti kuitenkaan kiinnittää niin triviaaleihin seikkoihin huomiota. Blogit ovat lähes aina sisältölähtöisiä joten miksi mikään muu merkitsisi riittävästi. Niin se nukkuminen juu.

Timo kommentoi:
Mistä tuo Greaderin ulkoasusäilytys löytyy?! Sen puutteen takia ainakin parin vilkaisukerran jälkeen jätin ohjelman käyttämättä, kun tuo blogin oma näkö on jotenkin tärkeä kuitenkin…
Kuraattori kommentoi:
Öh, siis se vaan linkittää siis, eli en mä kans löytäny mitään millä se säilyttäs siinä readerissä itsessään sen ulkoasun. Eli joo, huonosti ilmaistu tuo meikän maininta asiasta.
Sun äitis kommentoi:
Minäkin katselen mielelläni sivut kokonaisina, marginaaleineen kaikkineen. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut lukea joitain työhön liittyviä blogeja Readerillä (kun en halua sulloa blogilistaan hupisuosikkien joukkoon työasioita). Minule kätevin ratkaisu olisi se, että blogilistalla olisi mahdollisuus tägätä suosikkejaan eri kategorioihin.
Mitens on, pääsetkö Helsinkiin 3.5.?
Kuraattori kommentoi:
Totta, erottelu olisi kohdallaan.
3.5? mitäpä silloin on? iltavuoro töissä sillä viikolla joten epäilen kovasti.
Sun äitis kommentoi:
3.5. blogaajat myyvät sielunsa markkinavoimille ja sallivat Igglon tarjota itselleen naposteltavaa ja virvokkeita Nosturissa. Tarkemmat ohjeet löytyvät Blogitapaamisista
Kuraattori kommentoi:
Ai niin tosiaan tuo. No olen kyllä töissä, sekä luulen että olen hieman antimarkkinavoimainen enkä etenkään muistaakseni nauttinut Igglon toimintaperiaatteesta joten jäänee väliin. Mielenkiintoista tuo luultavasti on silti, ja luotankin että jostain saan lukea kuinka tuolla kävi.
Marinadi kommentoi:
Höh, vai ei sponsoroitu miitti kelpaa
Tästähän voi herkkä mieleni järkyttyä!
Minä olen siirtynyt Readeriin, koska luettavia blogeja on sen verran paljon, ja nyt olen jo tottunut siihenkin, ettei ulkoasu välity.
Kuraattori kommentoi:
Marinadi, ei kyse ole tuosta sponsoroinnin periaatteesta, eikä varsinkaan sitä vastaan että olet nähnyt vaivaa sen eteen. Olen kuitenkin töissä, joten olen estynyt joka tapauksessa paikalle saapumaan.
Aivan, suuria määriä blogeja lukiessa Reader tuo varmasti runsaasti helpotusta seuraamiseen, mutta esimerkiksi juuri kommentit eivät siellä taida näkyä.
Ja jos sitten vaikka me mennään syömään jossain välissä uudestaan, niin tulee se sponsorointikin niin sanotusti takaisinkin päin
Jani kommentoi:
Itsehän vaihdoin Google Readerin Netvibesiin tuossa alkukuusta kun kyr… kyllästyin virheilmoituksiin joita GR suolsi tuon tuostakin. Netvibesissakin on kyllä puutteensa, mutta toistaiseksi olen sopeutunut niihin paremmin kuin GR:n tökkimiseen.