Eilen aamulla kuulin että broidini faija oli kuollut. Ei minun isäni mutta broidin. Velipuolen siis jos joku haluaa nillittää. En oikein tiennyt mitä ajatella. En oikein tiedä vieläkään, ehkä en ajattele mitään.
Äsken näin exäni mesessä oikeastaan tosi pitkästä aikaa ja kuulin että hänen isänsä oli kuollut viime viikonloppuna. En siinäkään kohtaa osannut paljoa muuta tehdä kuin ottaa osaa ja toivottaa voimia. Mitä siinä oikein voi tehdä.
Ymmärrän taas hieman paremmin tuttuja ja ystäviä jotka yrittivät auttaa tai auttoivat kun veljeni kuoli jo 7 vuotta sitten. Surun kohdannutta ihmistä on hankala auttaa käymättä tämän pään sisällä, itse ainakin tunnen niin että siinä voi herkästi mennä ylilyönniksi tai jopa holhoamiseksi. Itse vältän viimeiseen saakka jopa ärsyttävän kliseistä “tiedän miltä susta tuntuu” osanottoa.
Tähän ikään mennessä olen kohdannut vasta yhden kuoleman joka ei tullut liian aikaisin, isoäitini menehtyi 92 vuotiaana. Tai 91, mutta kuitenkin, sairaalaan lähtiessään hän oli sanonut että nyt voisi jo lähteä.
Tässä alkaa olla sellainen olo että pitäisi alkaa elämään omaa elämää hieman kokonaisemmin. Tai siis enemmän kokonaan.
Kirjoitin hetki sitten kuinka mukava on kävellä sateessa musiikkia kuunnellen ja niin edelleen. Tänään kuitenkin töihin tulessa tuntui siltä että onpa perkele ja että lähestulkoon masentaa. Kyllähän se rauhallisempi musiikki on ihan kivaa aina välillä, mutta tilannetta se ei korjannut, korkeintaan fiilis oli sama kuin juoksuhiekkaan vettä kantavalla henkilöllä mikäli itse siinä samalla seisoisi.
Ehjäsin tunnelmatasoani vaihtamalla mp3-soittimen soittolistaa. Slipknot, Slayer, Deicide, Sepultura pyörimään ja aavistuksen eli 2 albumin verran Disarmonia Mundia ikään kuin sokeriksi tuliseen kastikkeeseen. Nyt voisi joku intoilla että no tietenkin tuo piristää, tai sitten voisi intoilla toisesta suunnasta että eihän tuossa ole mitään tolkkua. Oli tai ei, mieli kevenee.
Muistan itseasiassa vieläkin ajan jolloin Slayer ei uponnut lainkaan. Siitä on onneksi ~16 tai jopa ~17 vuotta. Siis onneksi siksi, että niin kauan se on sitten uponnut kuin Titanic. Kummallista tämä musiikin kuuntelu.
Joskus olen kyllä kokeillut hiljaisuuden kuuntelemistakin, mutta ilmeisesti se saa aikaan päässä sellaisen kaikuefektin että ensin pää hajoaa ja sitten se menee rikki. Musiikkia on oltava.
Näitä on ollut jo niin monessa paikassa etten edes aloita listan tekoa. Valikoimakin aika kapeaa tuolla meez-sivulla. Miksi missään ei huomioida pitkiä JA kiharoita hiuksia miestenhiuksia kuvaillessa. Siis no joo, antaa olla .
Hilkulla oli etten anti-meezfiiliksissä filtteröinyt tuota kuvaa sen verran muhjuksi että siitä olisi tunnistanut ainoastaan sen että kyseessä on Meez, eikä sitten yhtään mitään muuta. On nämä vihoviimeisiä villityksiä kyllä.
Mukava ja levollinen musiikki kuulokkeista, sopiva takki päällä ja riittävän pimeäksi käynyt ilta, siihen vielä päälle hidas sade niin jopa on mukava kävellä ajatuksissaan töihin. Melkein harmittaa että työmatka on niin lyhyt. Tällä viikolla olen jo 3 kertaa päässyt nauttimaan sateen luomasta yksityisyydestä.
lisäys: kävely tietenkin suoritetaan ilman sateenvarjoa.
Harvoin pääsee näin kätevästi käymään Venetsiassa, vaikkakin pikaisesti. Koulutusmatka suuntautui siis Vittorio Venetoon, lähes Alppien juurille pohjoiseen Italiaan. Sieltä tuli sitten tilaisuus piipahtaa junalla Venetsiassa, ja aikaa oli käytännössä lyhyeen kondolikiertelyyn, á 20€/hlö ja Pyhän Markusen aukion ja Huokausten Sillan katsastamiseen ja sitten kierrellen ja muutaman juoden takaisin rautatieasemalle.
Turisteja liikaa vaikka olimmekin iltapäivän jälkeen vasta paikalla, kapeammissa kanaaleissa vesi haisi karmealle ja lämpötilakin oli aavistuksen liian korkea. Silti siellä oli hienoa käydä, vielä ainakaan ei kuitenkaan ole fiilistä että pitäisi päästä uudestaan. Toisin kuin sinne pohjoisempaan kanaalikaupunkiin…
Koska alkoi tuntumaan siltä että odottelin jotain isoa sanottavaa tuhanteen merkintääni kirjoitettavaksi, teenpä tästä nyt tällaisen sekoitelman, saan sen alta pois ja ehkä paineet taas hellittää saada mitään fiksua sanottavaa aikaiseksi.
Päätin vaihtaa vihdoin blogimoottorini wp 2.x versioon, tämähän on pyörinyt tuon kakkosversion julkaisun jälkeenkin pitkään 1.5.2 versiolla, mutta ilmeisesti säätämisen intoni alkaa nyt vaatia uutta verta pakkiin eli tämän melkolailla puukotetun teemani ja moottorini päivittämistä. Eli mahdollisesti ensi viikolta alkaen ulkoasu on täysin default ilman mitään kilkkeitä poislukien testaukseni jolloin voi olla ettei mikään toimi. Esimerkiksi pluginit ei ehkä futaa ihan kunnolla jne.
Niin ja sitten toinen aihe ettei mene ihan tylsäksi, niin taas olisi, tai ainakin pitäisi olla kuvia Italian matkoilta, koulutusmatkalla tuli ehkä yksi tai kaksi kelvollista kuvaa Venetsiasta, ja lomamatkalta taitaa olla edes yksi kuva sieltä jostain. Kuvia pitäisi siis kanssa pyrkiä saamaan, tänne tai muualle.
___
Tuntuu että luonnosnippu kasvaa liian herkästi, aloitan tekstin ja totean että enpä nyt jaksa viimeistellä tai edes jatkaa, ja sitten hienolta tuntunut idea jää roikkumaan pahasti luonnoslistaan. Itseasiassa, ensimmäisenä listalla roikkuvan merkinnän numerointi on 172, ja viimeisen 1161, eli tämän ollessa 1000. merkintä, poistettuja, kadotettuja tai testausmielessä aloitettuja merkintöjä on melkoinen nippu. Luonnoksia näyttää jostain syystä olevan kuitenkin vain 33 tällä hetkellä, poislukien muistiinpanoksi tarkoitettuja kirjoituksen alkuja.
___
Muiden blogien lukeminen tuntuu hiipuneen taas valtavasti. Varmasti se jotenkin korreloi oman kirjoitustahtini jäätymisen kanssa. Ehkäpä olen pyrkinyt eroon verkkojen seurannasta, siinä onnistumatta ja sitä itse huomaamatta tai tajuamatta. Huhtikuussa 2006 kirjoitin 110 merkintää, tämän vuoden huhtikuussa 26. Keskiarvoa en nyt ihan vielä ole taas laskenut, piankos sillekin pluginin tekee, itseasiassa sellaisen teinkin jo joka näyttää ahkerimmat päivät. Ainoa asia mikä näyttää olevan selvää on se, ettei kirjoittamiseni ole kovinkaan rutinoitunut, tai etten ole edelleenkään haarukoinut kirjoittamisiani siten että tuo haarukointi toimisi selkeyttäjän siinä mitä kirjoittaa ja mitä ei. Jos olisi jokin hahmoteltavissa oleva kynnys, voisi sen ylimenevät laittaa näytille ja sen alimenevät jättää huomiotta.
___
Toivottavasti toiset tuhat merkintää syntyvät ja kertyvät hieman “kivuttomammin”. Pidän julkaisun helppoudesta, mutta en ole niinkään varma merkintöjen julkaisujen merkityksellisyyden vaikeudesta.
Break.com-sivulta bongasin tällaisen, olkoot sitten feikki tai ei, hauska se on kuitenkin. Liitänpä tuolla sivulla olleen ingressin lisäksi tähän.
This might sound dumb but its a hilarious video! An Australian Senator is interviewed regarding an oil spill that resulted in 20,000 tons of oil being dumped into the ocean.
Kävinpä katsomassa Ihmeneloset: Hopeasurffarin. Hopeasurffari oli toki yksi suosikkihahmoistani sarjakuva-aikaan, joten alibi on kunnossa.
Leffa sen sijaan… ei mitään annettavaa. Efektit ei erikoisia, Alban meikit ihan kummalliset, juoni ohut kuin postimerkki ja niin edelleen. En menisi kyllä katsomaan uudelleen.
Porkkanamerkit™
Yksi Hopeasurffaajasta, naiskiintiöporkkana Albasta, ja kolmas porkkana onkin yllätys, nimittäin sen elokuva saa siitä ettei ollut aivan liian pitkä.
No onneksi Lahden Santa Fé tarjosi hyvän salaatin iltapalaksi:
.
