Kuukausi-arkisto: syyskuu 2007 ↓

Maanantaina ja eilen hain postista uuden koneeni osia. Oli niitä odotettukin. Kaikki näytti hyvältä siihen saakka kun avasin emolevyn sisältävänä lähetyksen.

Sisällä piti olla Abit IP35 Pro, sisällä oli Abit IP35. Hintaeroa ostopaikasta riippuen 40-60 euroa, ja olennaisin ero lienee se, että paremmassa eli Pro emossa on polymeerikapasitorit, halvemmassa elektrolyyttikapasitorit. Kestävyys jne näissä eroina.

Tuo Abit IP35 Pro emo tuntuu olevan hieman kiven alla joka paikassa, joten olihan se vitutus melkoinen. Laitoin tietenkin sähköpostia takaisin päin ja vastauskin tuli melko ripeästi. Olisi pitänyt lähettää se väärä takaisin ja sitten odotella oikean saapumista. Eihän kärsivällisyyteni siihen riittänyt joten asensin tuon väärän emon ja siitä sitten eteenpäin. Eikä ihan ilman ongelmia sekään.

Tuo emolevyepisodi vituttaa kaksin verroin enemmän siksikin, että poistin tuon Pro levyn Verkkokaupan tilauksestani koska heillä ei sitä ollut silloin sunnuntaina kun sen muutoksen tein, ja sitten maanantaina sitä taas olisi ollut ja tuskin olisivat samalla lailla mokanneet. Eli tavallaan oma moka että only4pro mokasi.

Koska vitutukselle ei voi laittaa hintaa, ehdotin että mokan tehnyt kauppa lähettää minulle sen paremman emolevyn tuon halvemman hinnalla, näin menetellen, kunhan jaksan, saan emolevyä kotona koneessa vaihtamalla paremman käyttööni ilman että pitäisi kärsiä muusta kuin ylimääräisestä työstä. Joka kyrsii jo nyt hieman.

Niin ja sitten se Nvidia 8800 Ultra näytönohjain, Verkkokaupan tuoteinfossa luki että näytönohjain on suuri ja asiakkaan tulisi varmistaa kotelon riittävä koko. Ajattelin että no kyllähän se nyt tuohon mahtuu ja ettei se nyt NIIN iso voi olla. Se on NIIN iso. Mahtuu kyllä mutta näytönohjain on vakavalla naamalla sanottuna naurettavan kokoinen. Emolevyn reunasta reunaan.

Jos haluaa parasta niin näköjään sen joutuu itse tekemään. Hoh hoijaa.

Ja jotta ei ihan kuivaksi menisi, niin muualla menee ihanasti.

Tässä on nyt sitten tosiaan päässyt käymään niin, että erittäin hyvä ehdokas ParemmaksiPuoliskoksi osui kohdalle ja sitä rataa. Tietty siitä pitäisi tännekin kaiken tottumuksen mukaan kirjoitella, mutta ongelmaksipa onkin nyt ilmestynyt sellainen mutka, joka lienee tuttu edes kahdelle muulle blogin kirjoittajalle.

Nimittäin tietty se, että kertoako tälle toiselle omasta blogista vai ei, tai siis osoitteen paljastamista varoa vai ei. Aiemmin on jo käynyt niin että eräs sivublogi vaimeni kokonaan kun eräs tuttu lipsautti lukevansa sitä. Se ei onneksi ollut niin tärkeä blogi kuin tämä on, mutta en haluaisi että tälle kävisi edes vahingossa niin.

Toisaalta mikään ei loppujen lopuksi pakota tänne kirjoittamaan mitään sellaista mitä en haluisi Hänen lukevan, mutta en osaa etukäteen tietää millainen vaikutus asialla olisi vaikka lukisikin vain näitä diipadaapa-tekstejä. Sitten on taas se näkökulma jossa haluaisin Puoliskon tätä lukevan. Asia ei luultavasti olisi ongelma jos tilanne jotenkin olisi peruutettavissa. Toki pelkkä pyyntö ettei tätä lukisi saattaisi ajaa saman asian, mutta epäilenpä vain ajaisiko.

Tällainen pieni pulma, erittäin hienosti ja tasaisesti selitettykin, ja tuntuu että kunnes saan asian pois listaltani, tänne ei ihan kauheasti aiempaa enempää tule merkintöjä. Tai sitten unohdan koko pulman.

Uuden suhteen alkua voisi verrata kenkien etsimiseen. Huonon kengän tunnistaa heti, hyvää kenkää voi joutua kokeilemaan jonkin aikaa ennen kuin sen voi hyvillä mielin todeta sopivaksi.

Hyvä kenkä saattaa olla aavistuksen kummallinen aluksi, mutta jo ensituntuma luultavasti kuitenkin kertoo sen että sekä jalka että kenkä sopeutuvat ja mukautuvat toisiinsa ja pitkä matka voi alkaa.

Itselläni on hieman sellainen olo että tässä on nyt minun viimeinen kenkäni, nauhat kiinni ja kireälle, ja sitten selvittämään kauanko yhdistelmä pysyy toisissaan ehjänä. Johan sitä oli odotettukin. Kuitenkin, tiedän, vannomatta paras, ellei ole oikeudessa.

Joskus kun menee huonosti, siitä tekee mieli kirjoittaa. Sitten kun menee vähän paremmin, siitäkin joskus on tullut kirjoitettua. Sitten kun menee hyvin, joskus ei vaan jaksa kirjoittaa.

Nyt menee niin hyvin ettei pysty kirjoittamaan. On tämä ihmeellistä. Kohta täytyy vaihtaa kukkaruukkua jos tätä tahtia menee.

Tuo kukan-alku-metafora meni luultavasti hieman ohi, ja kaikenlisäksi se oli ehkä vähän ennenaikainen, nimittäin nyt on tilanne sellainen että tuollasta alkuun päässyttä tilannetta pitäisi hieman varoen vaalia ettei tule kuolleita lehtiä ja tyhjää ruukku täyteen.

Kävin eilen katsomassa Shrek 3 leffan, orginaali-audiolla tietenkin. Hauskahan tuo oli, sai nauraa vaikka ei olisi naurattanutkaan. Muutenkin ilta meni paremmin kuin olisi oikeastaan voinut etukäteen edes luulla. Eipä se aamukaan huono ollut.

Nyt vaan varotaan vääriä hoito-ohjeita ja -metodeja.

Vähän on tällainen olo. Tosin aurinkoisempi. Tämä jää vähän mysteeriksi mutta tarvinneeko tuota järin paljoa ihmetellä, moni asia jää mysteeriksi.

Hainpa sitten postista tämän uuden näytön. Pientä taustavalovuotoa ala- ja yläreunassa havaittavissa leffaa katsoessa, mutta saapa nyt nähdä miten kaikkeen tottuu kunhan tuo uusi mylly saapuu.

En itseasiassa aikonut kirjoittaa lainkaan uudesta näytöstä, vaan siitä mitä tapahtui matkalla näytön kanssa kotiin. Huomasin kaksi vanhahkoa naista kävelevän vastaani vasta kun he olivat lähes kuuloetäisyydellä, toisella jotain lehtiä käsivarteen nojaamassa. Naisparin ja minun välillä käyty keskustelu käytiin seuraavaan tapaan, ilman pienintäkään askeltahdin muutosta, ystävälliseen sävyyn tietenkin.

Nainen näyttää “Herätkää!” lehden kantta, “Haluaisitko lukea?”
Minä vastaan, “En.”

Tämä oli miellyttävin keskustelu tästä aiheesta ikinä, kivuton ja ohi lähes nopeammin kuin alkoikaan.

Olin pyytänyt ja saanut perjantain vapaaksi töistä, vapaapäivä ja palkka samalle päivälle, suunnitelmia suunnitelmia. Vaikka väsy oli aikamoinen, YIT ratkaisi matkapäivän valinnan puolestani ilmoittamalla että perjantaina saapuu makuuhuoneeni uusi patteri. Totesin etten tuhlaa sitä aamua heräämällä kotoa niin aikaisin ja painelinkin sitten Helsinkiin.

Kaikkea ei valitettavasti voi kirjoittaa kaiken kansan silmien iloksi, mutta jotain. Mitä siis seurasi akuutista eteläistymiestä tällä kertaa… No, kolme pitkää iltaa juomiskulttuurin parissa, uusia tuttavuuksia jälleen, muutaman vanhan tuttavuuden syventämistä, kummallisesta paikasta heräämistä ja niin edelleen. Bulevardin tukikohta oli taas ahkerassa käytössä, ihan tavallisesti ja hauskaa oli äänimäärästä päätellen muillakin kuin minulla.

Muun muassa myös seuraavaa. Bulevardin Kahvisalongissa sunnuntaina käydessäni vierustoverini takana olevan pöydän ääreen istui verkkaisesti nainen jolla oli alle 10 hammasta, hiukset joko valaanrasvassa tai märät ja tämä puputti jotain sanoja joista ymmärsin korkeintaan sen että ehkä kyseessä sittenkin on suomenkieli. Jo siinä kohtaa olin hieman kananlihalla kyseisen henkilön friikkikertoimen ylitettyä turvarajoja monesta suunnasta. Olimme seurani kanssa sitten karkuun lähdössä kun kummajainen otti kutimet laukustaan. Vain pikaiset ulos kadulle suuntautuneet ja minut sinne vieneet askeleet estivät täydellisen repeämiseni, sillä siinä kohtaa luulin olevani elokuvassa jossa Hullu Kutojaeukko joko on syypää tai mystisesti auttaa antagonistia.

Kovasti kiitos kaikille lähes lomalta tuntuneen reissun mahdollistaneille. Esimerkiksi työnantaja ja pankki. Ja eritoten sitten seuralaiset. Näitä reissuja lisää, monta monta.

Niin ja mainitaan nyt sekin vielä, että Junaa odotellessa yritin Kampin Täyspotissa päästä eroon pikkukolikoista, 20 ja 50 sentin kolikoita tiputtelin hedelmäpeliin arviolta 5 euron arvosta ja ajattelin että sinnehän menivät hyvään tarkoitukseen. 20 minuuttia voittojen määrä seilasi 10 ja 20 euron välillä ja mietin jo että tuleeko tästä mitään. Totesin että eipä tule, ja otin voittoni, kaikki 106 euroa matkaani.