Kylläpä taas on sellainen fiilis että täytyisi tunkea itseni pieneen laatikkoon ja olla hiljaa paikallaan odottaen. Rahat on taas loppu lomien jäljiltä, into on loppu, sekin kaiketi lomien jäljiltä, työt ei ole loppu mutta eipä ne työt kiinnosta muutenkaan tässä tilanteessa.
Ei liene kovin väärin ilmaistu että on taas se aika vuodesta kun melkein masentaa. Tosin koska tahansa on sama aika vuodesta jos se aika jotain saa aikaan. Tuntuu kummalliselta ajatella että kesken matkan alaspäin on hankala ponnistaa ylöspäin. Inhottaa tietää sekin että suunta voi olla väärä mutta kääntyä voi vasta perillä.
Kirjoittaminen, fiilikset, asioiden korjaaminen, kaikki tuntuu kuin yrittäisi tehdä iglua hyytelöstä joka ei ole kunnolla edes hyytynyt. Otetta ei saa, kasassa ei pysy, läpi näkyy ja suunnitelma ehkä olisi olemassa mutta valmista ei tule. Voisihan asioista jutellakin, mutta kun tikkataulussa ei ole sopivia kohteita mihin tähdätä, turha niitä tikkoja lienee viskellä muidenkaan tauluihin.
Aamulla oli ihana sade ja taivas oli tumma.
