Heti kättelyssä korjaan mahdollisen ihmetyksen otsikon suhteen, sillä minä nyt en itse ole enää sinkku, käsittääkseni. Siitähän tämä hiljaisuuskin täällä lienee johtunut. Eikä ole se toinenkaan puolisko, tietenkään.
4 viikkoa sitten törmäsin ihmeeseen, nimittäin itseäni nuorempaan naiseen joka on nyt kuulemma aivan pöhkönä minuun. Tunne on molemminpuolinen, toki. Tässä on sitten mennyt joka viikonloppu tuosta törmäyksestä lähtien samassa ilmansuunnassa, eikä oikeastaan millään muulla ole ollut niinkään väliä edes.
Kaikki tuntuu menevän yksiin, musamaku ei juuri irvistyksiä aiheuta puolin eikä toisin, kumpikaan ei ole kasvissyöjä, ihan muutamia olennaisia mainitakseni. Ihmetystä on itseasiassa aiheuttanut sekin, ettei mikään ole vielä ärsyttänyt, siis edes yrittänyt ärsyttää. Ei ihmeellisiä maneereja jotka voi kuulla siellä täällä pilaavan “muuten täydellisen yksilön”. Ulkonäköseikatkaan eivät oikeastaan häiritse lainkaan, päin vastoin. Sekin on mielestäni hienoa.
Vaikka haluaisi tehdä kaikenlaista, esimerkiksi pelailla tuolla uudella myllyllä, joka nyt on täydessä iskussa, tai nukkua tai saunoa paljon, niin lähes lapsellisen helppoa on havaita että eniten silti haluan viettää aikaa tuon toisen kanssa. Ja sitten mitä tekee tai mitä ei tee, sillä ei enää olekaan niin väliä, kun kaikki tuntuu menevän yksiin.
Blogista kertomisen “ongelmastakin” pääsi sikäli helposti eroon, että kerron jos siltä tuntuu, siihen asti pyrin jatkamaan kuten ennenkin. Tosin kirjoittamisen tiheydestä voi taas päätellä ettei kovin paljoa ole jaksanut/malttaa kirjoitella, muutenkaan.
Kun ei odota odottamatonta, voi tapahtua aivan mitä tahansa, kuten minulle nyt on tapahtunutkin.
