Kuukausi-arkisto: marraskuu 2007 ↓

Huomasin hieman itselleni uuden mutta jo muutaman kuukauden vanhan uutisen Slayerin lopettamisesta. Kuulemma ovat Rick Rubinille, eli tuottajalle velkaa eli ilmeisesti sopimuksen mukaan yhden levyn verran vielä, mutta kuulemma tämä jäisi viimeiseksi. Tom Araya on jo 46 vuotias eikä kuulemma ihan ikuisuuksia jaksa moppitukkaa heiluttaa.

Niin siinä taitaa käydä että bändi lopettaa keikkailun ennen kuin keikoilla käymiseen itse kyllästyn. Tästä tulee hieman omituinen tunne, siihen tapaan, että on kauan ajatellut joitain asioita ikään kuin osaksi kaikkea, eikä vain ohimeneväksi asiaksi. Kuten esimerkiksi Jack Nicholson on ollut elokuvissa aina ja sitä rataa. Nyt sitten tämä bändi raottaa lopettamisen verhoa. Ei se nyt uskomatonta ole, mutta jotain mitä ei tietenkään ole ajatellut etukäteen, vielä vähemmän pohtinut siihen suhtautumista.

Melankolisesti tuo mieleen elämän yksisuuntaisuuden ja katoavaisuuden.

Iltasanomat kirjoitti Helsingin kaupunginjohtajan haluavan lisää autoilijoita Helsingin keskustaan. Kuulemma toisivat rahaa mukanaan.

Voin toki olla väärässä, etenkin kun en ole edes paikallisia, mutta muistelisin jossain olleen keskustelua siitä että juuri yksityisautoilua pyrittäisiin välttämään keskustassa, esimerkiksi rakentamalla kallis keskustatunneli ja niin edelleen. Tuntuu hieman ristiriitaiselta sitten lukea tuosta kaupunginjohtajan toiveesta.

Mielummin sitä rahaa jollain muulla keinoin ja keskustan ilma vähemmällä yksityisautoilulla puhtaaksi. Luulisi siinä kokonaishyödyn olevan suurempi, jos vaikka sitten rahallisesti pienempi.

edit:Myös/jo Helsingin Sanomat kirjoitti samasta asiasta, hieman laajemminkin.

Täällä kirjoitin yli vuosi sitten blogeja kiertäneeseen treffimeemiin oman vastikkeeni, ja tänään tuli taas jostain syystä esille tuo listani. Ja nyt kehittynyttä tilannetta, ja oikeastaan syntyneen parisuhteen toista puoliskoa, sitä parempaa puoliskoa ajatellen, tuo lista on aivan jämpti.

Hieman tämä lisää sellaista fiilistä että etsimällä ei ehkä löydä, mutta etsimättä saattaa osua kohdalle.

Tässä nyt pari päivää olen jo kypsynyt koko Jokelan aiheeseen. Sanottakoon nyt alta pois, että tapaus oli surullinen, en sitä tässä pyri kieltämään, mutta surenko menehtyneitä? Enpä koe surevani.

Sitten siihen miksi tällä kertaa avaudun. Syynä on jälleen lehdet, tai ehkä enemmänkin erään lehden erään toimittajan tapa syyllistää sivullisia. Iltasanomissa mainittiin Tampereella tapahtuneesta ilotulituksesta erään yrityksen konttorin avajaisten yhteydessä.

Tuusulassa kuoli eilen yhdeksän ihmistä koulutragediassa. Valtakunnassa on tänään ollut suruliputus, ja ihmiset ovat ottaneet osaa kuolleiden omaisten suruun. Oliko tämä teidän tapanne?

- Kyllä me keskustelimme tästä. Avajaispuheissa muistimme uhreja.

Tämä sai kyllä inhoni taas esille. Mikä velvollisuus ihmisillä on surra, mikä tekee surullisista asioista kaikkien asioita? Vaikka suru olisi kuinka suuri, ei se tee siitä automaattisesti jokaisen “kunnollisen ihmisen” surua. Toimittaja mielestäni asetti ilotulitusta seuranneen yrityksen syylliseen asemaan koska nämä “eivät surreet tarpeeksi”. Onko ihminen sitten kylmä ja tunteeton jos elää omaa elämäänsä niin kuin kuuluukin? Ihmisiä kuolee jatkuvasti, eikä kukaan tule koputtamaan olkapäälle että tämäkö on tapasi surra.

Samoin hienoisesti ärsyttää yleistävät toteamukset “koko Suomi suree”. Paskan marjat koko Suomi sure. Vaikka pieni maa onkin, ei silti kaikkien asiat ole kaikkien asioita. Jos ei voi lehteen kirjoittaa “eivät kaikki sure” niin olkaa kirjoittamatta, mutta ei jumalauta noinkaan voi kirjoittaa että koko Suomi suree kun se ei ole edes puoliksi totta.

Töissäni näin lipun puolitangossa, ja se sai ajattelemaan tapahtuneen mielettömyyttä ja sitä kuinka surullista se on läheisille ja tutuille. Mutta ei minulle, en ollut siellä, en siellä päinkään, en henkisesti enkä fyysisesti, ei siis kosketa minua. Ja jos tähän nyt joku minua tuntematon haluaisi todeta että olenpas kylmä ja tunteeton paska, niin siitä vaan, mielestäni jonkin tuollaisen toteaminen vaatisi ihmisen tuntemista ensin. Betonikin on kylmää ellei sitä lämmitä. Ja olen kyllä saanut osani surusta ja suremisesta, kyse ei ole siitä ettenkö sitä osaisi kokea.

Hurskastelu, syyttely, osoittelu ja olettamiset ovat heikkojen hyve. Kadotkaa te jotka haluatte heittää jonkin suremisen viitan niiden ylle joita se ei pue.

ITviikko ja Tietoviikko uutisoivat molemmat Microsoftin aikeista myydä myös suomalaisille mainostajille peleissä näkyviä mainospaikkoja. Mainokset väitetysti lisäävät immersion tuntumaa tuoden pelimaailmaa lähemmäs oikeaa maailmaa.

Onhan peleissä mainoksia näkynyt ennenkin, mutta itse olen kokenut asian niin päin, että mainokset jotka liittyvät oikeisiin tuotteisiin, vähentävät immersiota kontrastin vuoksi. Mikäli pelissä näkyvät mainokset tuntuvat selkeästi olevan täysin kuvitteellisien tuotteiden tai asioiden mainoksia, pelimaailman uskottavuus mielestäni vahvistuu, ei heikenny. Microsoftin aikomukset myydä mainoksia peleihin ei tosiaankaan tue omasta mielestä pelin vetovoiman lisäämistä.

Toki olen kaikenlaisen mainostamisen lisäämistä vastaan jo muutenkin koska vihaan mainoksia, mutta jos peleihin lisätään mainoksia joista joku oikeasti vielä maksaa jotain, en haluaisi olla kyseisten pelien kanssa missään tekemisissä. Mainos mainos mainos, valitettavaa on että mainosrahat maksavat kovin paljon kaikesta nykyään.