Tässä nyt pari päivää olen jo kypsynyt koko Jokelan aiheeseen. Sanottakoon nyt alta pois, että tapaus oli surullinen, en sitä tässä pyri kieltämään, mutta surenko menehtyneitä? Enpä koe surevani.
Sitten siihen miksi tällä kertaa avaudun. Syynä on jälleen lehdet, tai ehkä enemmänkin erään lehden erään toimittajan tapa syyllistää sivullisia. Iltasanomissa mainittiin Tampereella tapahtuneesta ilotulituksesta erään yrityksen konttorin avajaisten yhteydessä.
Tuusulassa kuoli eilen yhdeksän ihmistä koulutragediassa. Valtakunnassa on tänään ollut suruliputus, ja ihmiset ovat ottaneet osaa kuolleiden omaisten suruun. Oliko tämä teidän tapanne?
- Kyllä me keskustelimme tästä. Avajaispuheissa muistimme uhreja.
Tämä sai kyllä inhoni taas esille. Mikä velvollisuus ihmisillä on surra, mikä tekee surullisista asioista kaikkien asioita? Vaikka suru olisi kuinka suuri, ei se tee siitä automaattisesti jokaisen “kunnollisen ihmisen” surua. Toimittaja mielestäni asetti ilotulitusta seuranneen yrityksen syylliseen asemaan koska nämä “eivät surreet tarpeeksi”. Onko ihminen sitten kylmä ja tunteeton jos elää omaa elämäänsä niin kuin kuuluukin? Ihmisiä kuolee jatkuvasti, eikä kukaan tule koputtamaan olkapäälle että tämäkö on tapasi surra.
Samoin hienoisesti ärsyttää yleistävät toteamukset “koko Suomi suree”. Paskan marjat koko Suomi sure. Vaikka pieni maa onkin, ei silti kaikkien asiat ole kaikkien asioita. Jos ei voi lehteen kirjoittaa “eivät kaikki sure” niin olkaa kirjoittamatta, mutta ei jumalauta noinkaan voi kirjoittaa että koko Suomi suree kun se ei ole edes puoliksi totta.
Töissäni näin lipun puolitangossa, ja se sai ajattelemaan tapahtuneen mielettömyyttä ja sitä kuinka surullista se on läheisille ja tutuille. Mutta ei minulle, en ollut siellä, en siellä päinkään, en henkisesti enkä fyysisesti, ei siis kosketa minua. Ja jos tähän nyt joku minua tuntematon haluaisi todeta että olenpas kylmä ja tunteeton paska, niin siitä vaan, mielestäni jonkin tuollaisen toteaminen vaatisi ihmisen tuntemista ensin. Betonikin on kylmää ellei sitä lämmitä. Ja olen kyllä saanut osani surusta ja suremisesta, kyse ei ole siitä ettenkö sitä osaisi kokea.
Hurskastelu, syyttely, osoittelu ja olettamiset ovat heikkojen hyve. Kadotkaa te jotka haluatte heittää jonkin suremisen viitan niiden ylle joita se ei pue.
