Muistaakseni viime joulukuussa julkaistiin Blade Runner The Final Cut eli Ridley Scottin ehjäämä versio tuosta kulttielokuvasta. The Final Cut sisälsi klaffimokien poistoja ja aiempien efektien uusimista nykytekniikalla ja kaikkea sellaista pientä kivaa jota toivoisi joidenkin muidenkin vanhojen elokuvien kohdalla tehtävän. Sitten mainittiin myös tämä viiden dvd:n kokoelmaboksi jossa olisi alkuperäinen U.S. Teatteriversio vuodelta 1982, Kansainvälinen Teatteriversio samalta vuodelta ja Director’s Cut vuodelta 1992, lisäksi Workprint-versio, ja tietenkin tuo uusin The Final Cut, eli 5 versiota samasta elokuvasta, plus pari bonus dvd:tä.
Selkeimpiä eroja näissä versioissa on onnellisen lopun poisjäänti/mukana olo, sekä Deckardin kerronta mukana/poistettu. Ne ketkä tästä elokuvasta tietävät enemmän, tai haluavat tietää enemmän, tietänevät jo nyt mitä merkitystä näillä ominaisuuksilla on, enkä nyt sitten blade-runner-noviisina rupea niitä analysoimaan. Sen verran ehkä, että lievän käsitykseni mukaan nuo joko vahvistavat tai vähentävät oletuksia siitä että Deckard olisi itsekin replikantti.
Tilasin tuon boksin Filmifriikistä, Anttilasta ei tuota enää tahtonut saada, Discshopistakin vielä eilen oli loppunut mutta taas tänään olisi ollutkin varastossa. Julkaisuajankohtana luin että kyseessä on rajoitettu painos, joten olin hieman huolissani paketin löytämisestä. Nyt kuitenkin se tässä näppäimistön edessä on hiplattavana. Täytyy kyllä Filmifriikkiä kiittää nopeasta toimituksesta, eilen tilasin ja tänään tuli postitädin mukana oven taakse.
Kyseessähän on toki scifi-kulttiklassikko, tekee mieli paneutua koko aiheeseen ja sen taustoihin, nyt ainakin kaikki levyllä saatava materiaali on mahdollista intoutumista tukemassa.




M.E. kommentoi:
Mukana tuleva kolmen tunnin dokumentti valaisee hyvin mitä eroa noilla eri leikkauksilla on.
Kuraattori kommentoi:
Juu pitäähän nuo dokumentitkin katsella kunhan ehtii paneutua.
Jankkine kommentoi:
Tuo 3h dokumentti dangerous days - löytyy mm. myös 2-dvd:n final cut - julkaisusta. Ite on tsekkaillut sen, suosittelen kovasti. Nerokas elokuva