Tekee mieli salaattia [sic!]

Tammikuussa 2007 minulla oli kummallinen salaatti-kausi. En oikein osannut syödä kuin salaattia ja ihmettelin sitä täälläkin. Lieneekö ollut viikko kun söin pelkkää salaattia. Ei siis tehnyt edes pihviä mieli. Nyt on toisinpäin.

Olin ostanut puolessa välissä tätä viikkoa jauhelihaa, lähinnä varmuuden vuoksi, ja viime yönä se oli käymässä vanhaksi joten tein siitä jotain. Koska ei kuitenkaan ollut suurikaan nälkä, en halunnut mitään suurta annosta saada aikaan ja söinkin sitten jauhelihan hyvin maustettuna sellaisenaan. Varsinaisesti siinä ei ollut mitään vikaa, niin olen tehnyt ennenkin, mutta siitä tuli kipinä tälle merkinnälle.

Nyt oikeastaan kaipaisin samanlaista salaatti-putkea kuin yli vuosi sitten. Silloin olin intoa täynnä tekemässä salaatteja kulhokaupalla. Nyt haluaisin syödä salaatteja kulhokaupalla, mutta se into niiden tekemiseen ja ainesten hankkimiseen on vielä umpijäässä. Kuten eräässä salaattikuvassakin näkyi, kyllä siellä pekonia saa olla ja se on silti salaatti. :)

________

Tagit:


Kommentoi

(Vaaditaan)