Unelmien Poikamiehen viimeinen valinta

Ilta-Sanoamat kysyy tekikö Unelmien Poikamies oikean valinnan
Ilta-Sanomien “Ota Kantaa”-kysymys

Ilta-Sanomat siis kirjoitti Nelosella pyörineen Unelmien Poikamiehen loppuratkaisusta. Uutisoinnin yhteydessä oli Ota Kantaa-kysely jossa siis kysyttiin tekikö Antti oikean valinnan. Hetkinen, olkoon kuinka pinnallinen tahansa, kuinka skeptinen tahansa, tai kuinka amerikkalaistunut töhöpää vain, ihmiset voittavat lotossakin, voihan tuolla olla vaikka millaisia tunteita, mihin suuntaan tahansa. Miten voi kukaan oikeastaan vastata kysymykseen “tekikö Antti oikein”? Täysin sama asiahan olisi kysyä tienhaarasta vasempaan kääntyneestä ihmisestä, että kääntyikö tämä oikeaan suuntaan. Tietämättä mihin tämä oli matkalla. Sillä, kumman Antti valitsi, ei tämän merkinnän kannalta ole mitään väliä, joten en edes mainitse sitä.

Tätä kirjoittaessa äänestäneitä oli noin 6 tuhatta ja äänet jakautuneet 45% Kyllä ja 55% Ei vaihtoehdoille.

Onhan näitä iltapäivälehtien typeryyksiä saanut jo pitkään ihmetellä, mutta mitähän tälläkin kysymyksellä taas ajetaan takaa. Ei kyse sentään ole Kauniiden ja Rohkeiden vakiokaavan mukaisista valinnoista joihin ottavat luultavasti kantaa kaikki mummot ja vaarit ja tietävät toki “oikeat” ja “väärät” valinnat toisistaan. Voisiko joskus toivoa saavansa edes pseudoviihdyttävää luettavaa, sellaista joka olisi sitten sitä viihdyttävää mielentilasta riippuen, tai ei viihdyttävää, mutta ei toivoakseni koskaan sellaista josta tulee vihaiseksi kaiken järjettömyyden takia. Oikeastaan viha on tuossa hieman väärä ja tuhlaavainen ilmaisu, mutta tässä mielentilassa saa luvan kelvata.

________

Tagit:


Kommentoi

(Vaaditaan)