Kuukausi-arkisto: huhtikuu 2008 ↓

Huomaathan, vanhin merkintä on ensimmäisenä.

EuroMillions lottovoitto Suomeen

Tosiaan, EuroMillions-loton päävoitto on saatu suomalaiselle. 130 miljoonaa euroa suuruudeltaan oleva voitto osui Lahteen, Kuraattori-nimimerkkiä käyttävälle kansalaisjournalistiksi haluavalle henkilölle. Kommenttia asiasta kysyttyämme saimme seuraavaa:

Vaikka EuroMillions ei Suomessa olekaan mahdollista pelata, sain belgialaisen tuttavani hankkimaan yhden kupongin itselleni. Se sitten sattui olemaan juuri se ainoa oikea sopiva kuponki. Kyllähän tässä vähän jännittää kun se tuttu ei oikein tiedä mitä asian kanssa tehdä. Onhan se 130 miljoonaa euroa iso summa kenelle tahansa tavalliselle duunarille.

Mikäli summa kokonaisuudesssaan päättyy Lahteen, voinemme odotella jonkinlaista ilakointia Lahden torilla. Asiasta kuulemme lisää viimeistään kommenteissa.

Lopuksi kysyimme voittajalta mitä hän ensimmäiseksi aikoo tehdä:

Ja vastaukseksi jäimme katsomaan perävaloja jotka katosivat Lahden Sokoksen alakerrassa olevan uusitun Alkon suuntaan.

________

Tagit:

Melkein Blogin palvelinjärjestelmät TietoEnatorille

TietoEnator on tehnyt hyväksytyn tarjouksen Melkein Blogin konesalipalvelujen ulkoistamiseksi. Tämän johdosta Melkein Blogin nimikin muutetaan puoliksi. Melkein TietoEnator-blogin sisällöntuotosta vastaa lähes sama taho kuin aikaisemminkin, mutta ylläpidon tehtäviä hoitaa tästä lähtien TietoEnator. Melkein TietoEnator pahoittelee mahdollisia yhteys-, luettavuus-, luotettavuus- ja käyttöjärjestelmäongelmia. Ulkoistamisesta lähtien Melkein TietoEnator ei enää tue Linux-käyttöjärjestelmiä.

Melkein TietoEnator arvelee saavansa vuosittaisia säästöjä alentuneina kävijämäärinä jotka heijastuvat suoraan internetyhteyskuluihin. Lisäksi henkilövähennyksiä voidaan tehdä ajoittain jolloin palkkakustannukset laskevat. Koska Melkein TietoEnator oli tähän saakka yhden henkilön ylläpitämä sekä toimittama, ei aikaisemmin ole voitu henkilövähennyksiä suorittaa.

________

Tagit: