Bongasin jossain lehdessä töissä istuessa ns. italialaisen lihapullakastikkeen reseptin. Ajatus oli käynyt päässä kyllä jo aiemminkin, mutta valmis resepti helpotti kypsyttelyä lisää. Kastikkeeseen ohjeen mukaan tuli laittaa 400g paseerattuja tomaatteja, mutta enpä nyt alkanut paseeraamaan ja toisaalta halusin kokeilla muuta kuin purkkitomaatteja.
Niinpä hain 1.1kg tuoreita tomaatteja, poistin niistä siemenet ja tyrkkäsin blenderiin. Aurinkokuivatut tomaatit ja tuoreen basilikan lehdet tyrkkäsin samaan koneeseen ja sitten tulos liedelle. Kasvislientä mukaan, suola ja pippuri niin siinä se perusvelli sitten alkoi hautua tunnin verran.
Lihapulliin korppujauhoja, 1 kananmuna, 2 kiinalaista valkosipulia (niitä yksikyntisiä), sipulisilppua ja oreganoa, basilikaa ja salviaa, ja lopuksi myös suola ja pippuri. Tunnin kastikehautomisen jälkeen lihapullat noin 20 minuutiksi kastikkeen sekaan ja valmis.
Kastike oli ihan hyvää, en nyt taikomaan ollut alkanutkaan, mutta ensi kerralla ehkä teen jotain toisin. Esimerkiksi olin kuvitellut erottavani suurempaa makuisuutta tuoreita tomaatteja käyttäessä, mutta epäilen hieman etten ensi kerralla näe vaivaa samalla tavalla kuin nyt. Toimiva kokeilu oli silti ja nälkä lähti.

