Toinen luonnos alakulosta

Jos joku läheinen saa huomata ettei suunnitelmat mene niin kuin pitäisi, riippumatta siitä miksi ei, ja saa mielen matalaksi, mitä voi asialle tehdä jos mitään ei ole tehtävissä? Siis jos itse ei voi asioihin vaikuttaa, mutta tahtoisi tehdä toisen mielen edes aavistuksen iloisemmaksi.

Itselläni on tässä nyt hieman allapäin-olo, sympatia tai empatia, kumpi vaan, saa aikaan osaltaan sen, että koen ymmärtäväni kuinka pahalta voi tuntua, mutta jostain syystä omaa masentuneisuuttani lisää sekin etten koe osaavani mitenkään auttaa. Osittain siis oma alakuloisuus on itsekäästä syystä aiheutuvaa. Itsekkäästä siksi, että mikäli tuntisin voivani auttaa, tulisi myös itselleni parempi mieli. Ei tässä kyllä ole kyse edes auttamisesta. Parempi olo kuin vain olisi.

Joskus luonnosten kätköistä löytyy tekstejä jotka ovat jääneet luonnoksien joukkoon, tuntemattomasta syystä. Ylläoleva on yksi niistä, ja tämän kohdalla muistan kyllä mistä oli kysekin. Nyt ei ole kuvatun kaltainen olo, mutta halusin silti tuoda aiheen esille, ehkä juuri siksi sen esilletuonti on nyt helpompaa koska kykenen tarkastelemaan mainittua olotilaa ikään kuin ulkopuolisin silmin.

Auttamisen halun ja tilaisuuden tullessa avuttomuus tuntuu kurjalta. Melkein olisi mielummin ilman sitä tilaisuutta tai auttamisen halua kokonaan. Avuttomuus muutenkin on toki ikävä asia, mutta silloin kun kyse on esimerkiksi itsensä auttamisen avuttomuudesta, on kuitenkin jollain tapaa tilanteen herra, mutta silloin kun kokee ettei voi haluamisesta huolimatta auttaa toista, avuttomuus on kokonaisvaltaista koska tilanne ei ole itsestä kiinni.

Elämää vie eteenpäin itsekkyys. Vaikka olisi kuinka äiti-teresaa hyvänsä, kyseessä on silloinkin vain haluamisesta. Halusta auttaa, halusta olla hyödyksi muille. Myönnettäköön että todellinen itsekkyys ylläpitää ainoastaan itseään auttavia haluja. Joskus omia auttamisen halujani on ohjannut kyllä havainto siitä että itselle tulee parempi mieli, enemmän kuin siitä, että voisi auttaa toisia. Olen myös huomannut että joskus on helpompi auttaa toisia kuin itseäni. Ehkä siksi en ole kovin tottunut itseäni auttamaankaan.

________

Tagit: , , , ,




3 kommenttia ↓

#1 marginaali » Itsekästä empatiaa on 10.07.08 @ 10:26 Kommentti luettu
Gravatar

[...] Toinen luonnos alakulosta [...]

#2 GF on 10.07.08 @ 12:27 Kommentti luettu
Gravatar

Uskon, että ihmiset on pohjimmiltaan aina itsekkäitä. Aina on jokin “oma lehmä ojassa” oli se sitten missä muodossa tahansa, lehmä tai hevonen. Varmasti äiti-Teresallekin tulee itselleen mielihyvää siitä, että auttaa toisia. Toiset vaan on itsekkäämpiä kuin toiset.

Sama juttu tuossakin. Jos toisen auttamisesta ei tulisi itselle parempi olo, jos toisen pahan mielen näkeminen ei aiheuttaisi itselle huonoa oloa tai avuttomuuden tunnetta, niin tahtoisiko silloin auttaa? Jos auttamisesta tulisi itselle “komplikaatioita” niin jäisikö käsi ojentamatta?

Voisin kuvitella, että ystävyyden tunnistaa juuri siitä miten pitkälle on mahdollista mennä oman epämukavuuden rajoilla. Auttaa toista, silloin kun se ei oikeastaan itselle edes niin hyvin sopisi. Ystävyyden ja läheisyyden vuoksi voin joutua tai jopa haluta hieman kärsiä ja ehkä autettava henkilö saa siten enemmän merkitystä omassa päässäni. Saan kuitenkin siis jotain itselleni ja olen siis jälleen itsekäs?

Luonnokseesi viitaten, luulisin ettei ole paljoa asioita mihin aika ja halaus ei auttaisi :)

#3 Tukiopetuslapsi on 10.07.08 @ 18:49 Kommentti luettu
Gravatar

Ihmisen toimintaa selittää hyvin suuremman mielihyvän, tai käänteisesti pienemmän mielipahan, periaate. Muiden auttaminen saattaa olla vaivalloista, mutta vaivan aiheuttama mielipaha voi silti olla vähäisempää kuin auttamatta jättämisen aiheuttama. Tämä on tismalleen asia kuin tuo itsekkyysmotivaatio - ihmiset tavoittelevat itsekkäästi suurinta mielihyvää. Tämä on varmaan evoluution aivoihin ohjelmoima toiminto. Se, että mikä mielihyvää tuottaa, tai ainakin minimoi mielipahan, vaihtelee henkilöstä toiseen, mutta tietääkseni kaikilla vähänkään kehittyneemmillä eliöillä esiintyy altruismia, henkilökohtaisesta edusta luopumista muiden hyväksi. Tiukan ’survival of the fittest’-mallin mukaan siinä ei ole juuri järkeä, mutta mielihyvän maksimoinnin periaate selittää sitä osin.

Tuohon muiden auttamiseen liittyen vielä: Muistaakseni joku kalju buddhalainen taannoin sanoi, että nykyihmisen onnettomuuden suurin syy on se, että ihmiset tekevät eron oman ja ympäristönsä onnellisuuden välille.

Jätä se kommentti?