Kuukausi-arkisto: helmikuu 2009 ↓

Tämä saattaa olla jopa oikeasti pätevä kurssi. Tiedän ihmisiä jotka eivät pysty istumaan hiljaa. Ollenkaan. Saattaisin hyötyä itsekin tästä kurssista. On se silti vähän hassu.

Kävimme tyttöystäväni kanssa katsomassa Leonardo DiCaprion ja Kate Winsletin tähdittämän Revolutionary Roadin. Etukäteen tiesin vain näyttelijät, genren ja aikakauden. 1950-luvun ihmissuhdedraama ei kovin usein pääse elokuvakäyntieni kärkivalikoimiin, mutta nyt oli kyseessä ystävänpäivätreffit eikä valinta tuntunut sittenkään huonolta.

Elokuvan pariskunnan suhteen ongelmat tuntuivat helpoilta samaistua, lienee vaikeampi tuntea empatiaa sellaisia pariskuntia kohtaan joilla menee loistavasti. Vaikka Leonardo onkin ihan ok näyttelijä, hänestä jäi hieman liikaa näyttelijäntyö esille. Kate Winslet sen sijaan ei tuntunut eikä näyttänyt tekevan vain työtään eli oli paljon uskottavampi.

Kathy Bates sekä tämän roolihahmon poikaa näyttelevä Michael Shannon suoriutuivat hekin oikein mainiosti.

Miljöönä toimiva 50-luku tuli nautittavasti esille lähiönaapureiden yhteisöllisyydessä sekä itseäni hieman myötätuntoa herättäneessä rantakohtauksessa jossa tuntui kaikkien työläisten sulloutuneen rannalle ilman että on edes kovin aurinkoinen ilma.

Osuva tarina kaikenkaikkiaan, nykyaikana yhteiskunta ei asettaisi vastaavia paineita suhteen selviämiselle tai siinä kärsiville. Historia palkitsee elokuvantekijöitä. Pidimme molemmat kovasti tästä jokerivalinnasta.

Olen tilanteessa jossa minun odotetaan antavan mielipiteitä ja palautetta luoviin töihin liittyen. Ongelmaksi muodostuu omat sisäiset tasoni. Haluaisin antaa objektiivista palautetta, mutta samalla subjektiivisia mielipiteitäni.

Koska en kuitenkaan esimerkiksi osaa lainkaan piirtää, millaista piirustusta voin sanoa hyväksi tai huonoksi? Tiedän kyllä että minulla on silmää tunnistaa esimerkiksi huonosti suunniteltu juliste vaikka en hyvää osaisikaan tehdä, ongelma ei siis aina ole siitä ettenkö tietäisi mikä on hyvä tai ei. En kuitenkaan haluaisi antaa liian rakentavaa kritiikkiä vain siksi että “pidän itse paremmasta”.

En halua viedä intoa luoda enkä halua synnyttää odotuksia. Ymmärrän kyllä että on itse kunkin tehtävä muokata odotuksiaan omista taidoista, eikä varsinkaan toisen, ehkä hieman jäävinkin henkilön mielipiteisiin liikaa luottaen. Koen tilanteen silti hieman hankalaksi. Haluan osata kannustaa, olematta liian positiivinen ja ollen samaan aikaan vilpitön ilman negatiivisuutta.

Siirsin nyt koemielessä poistamani kategorialistauksen, sekä tähän saakka sivupalkissa olleen kuukausi-arkistolistan erilliseen Arkistot-sivuun jonne on linkki yläreunassa. Tagi-pilvi myös siirtyy arkistosivulle sitä selattaessa. Lisäksi pieniä kosmeettisia muutoksia/siirtoja tuli tehtyä.

Sinfest 3093 – Message in a Bottle

Yritin jättää omat saatteeni pois, Sinfest on usein niin selittämättömän tyhjentävästi rakennettu että pienikin räpiköinti omin avuin sarjakuvaan jonkinlaisen lisän tuomiseksi on täysin turhaa, mutta pakko tähän on ikään kuin laatua ja aihetta sivuten lisätä, että kadehdin Sinfestin luojan kykyjä sekä yksinkertaiseen ja kevyeen grafiikkaan ja ilmiömäisen osuvaan käsikirjoittamiseen.

Tuotantoyhtiöt haluaisivat verorahoilla ohjelmaformaatteja.
Anteeksi, Mitä vittua?

“Sehän voisi toimia loistavasti, että valtiovalta käyttäisi veronmaksajien rahaa siihen, että tuotantoyhtiö kehittäisi hyviä kotimaisia formaatteja, jotka testattaisiin kotimaassa ja sitten mahdollisesti myytäisiin ulkomaille.” -Kari Tervo

Niin ja kummat hyötyisivät sitten myyntivoitoista? Veronmaksajat vai tuotantoyhtiöt? Voisihan tässä tyyntyä kuvittelemaan että näin rahoitettujen uusien ohjelmaformaattien kuvitellut myyntitulot auttaisivat pitämään osaamista maassa, mutta mikäli sillä osaamisella ei tehdä kilpailukykyistä tuotantoa kotimaahan niin miten sitten ulkomaille?

“Hän huomauttaa kehitystyön vaativan tuotantoyhtiöiltä paljon voimavaroja, koska vain yksi 30–40 ohjelmaideasta menee kaupaksi. ” -Metronome Film & Televisionin toimitusjohtaja Milla Bruneau.

Eli ihan mukavan summan saisivat luultavasti veronmaksajat pulittaa jotta saataisiin yksi ohjelmaidea kaupaksi. Ei itseäni auttanut näköjään digi-ajasta jättäytyminenkään Ylen “veron” maksamiselta välttyäkseni jos tämä toteutuu.

Olen usein kuvitellut että rikolliset tuomitaan maassa missä lakia rikkovat. Nyt on sitten Venäläinen sotalaiva vanginnut merirosvoja Somalian rannikolla ja piraatit, nämä siis ovat aitoja piraatteja, joutuvat venäläisen tuomioistuimen eteen. Aivan oikein heille, tuskin tulee päähäntaputteluja tai ehdollista.

Mietin silti että mihin tämä perustuu? Ovatko merirosvot ryöstelleet venäläisiäkin laivoja? Seikka joka Venäjän “demokratian” tuntien olisi silkkaa tyhmyyttä ja ahneutta. Koska koen että merirosvot ansaitsevat tuon venäläisen tuomioistuimen riippumatta kenen laivoja ovat ryöstelleet, olen hieman ristiriidassa oikeuskäsitykseni ja laintuntemuksieni kanssa. Voi olla että olen tällä hetkellä vain niin väsynyt etten näe tässä sitä päivänselvää kohtaa joka poistaisi koko ristiriidan. Mielenkiintoista silti. Saattaa muutama vangiksi jäänyt merirosvo miettiä kannattiko uravalinta.

Olipa erikoinen viikonloppu. Yleensä saan nukuttua myös yöllä riippumatta siitä olenko nukkunut hieman jo päivällä. Nyt sain la-su yönä ehkä 2,5h unta. Meinasi nimittäin mennä niin sanotusti lusikat jakoon. Onneksi vain meinasi ja nyt sitten hieman pienemmin muutoksin uuteen nousuun. Joskus asioiden ottaminen huomioon ja niiden mukaan eläminen voi olla paljon vaikeampaa kuin pelkästään niistä asioista tietäminen.

Morpheusta lainatakseni: “There is a difference between knowing the path and walking the path.”