Kävimme tyttöystäväni kanssa katsomassa Leonardo DiCaprion ja Kate Winsletin tähdittämän Revolutionary Roadin. Etukäteen tiesin vain näyttelijät, genren ja aikakauden. 1950-luvun ihmissuhdedraama ei kovin usein pääse elokuvakäyntieni kärkivalikoimiin, mutta nyt oli kyseessä ystävänpäivätreffit eikä valinta tuntunut sittenkään huonolta.
Elokuvan pariskunnan suhteen ongelmat tuntuivat helpoilta samaistua, lienee vaikeampi tuntea empatiaa sellaisia pariskuntia kohtaan joilla menee loistavasti. Vaikka Leonardo onkin ihan ok näyttelijä, hänestä jäi hieman liikaa näyttelijäntyö esille. Kate Winslet sen sijaan ei tuntunut eikä näyttänyt tekevan vain työtään eli oli paljon uskottavampi.
Kathy Bates sekä tämän roolihahmon poikaa näyttelevä Michael Shannon suoriutuivat hekin oikein mainiosti.
Miljöönä toimiva 50-luku tuli nautittavasti esille lähiönaapureiden yhteisöllisyydessä sekä itseäni hieman myötätuntoa herättäneessä rantakohtauksessa jossa tuntui kaikkien työläisten sulloutuneen rannalle ilman että on edes kovin aurinkoinen ilma.
Osuva tarina kaikenkaikkiaan, nykyaikana yhteiskunta ei asettaisi vastaavia paineita suhteen selviämiselle tai siinä kärsiville. Historia palkitsee elokuvantekijöitä. Pidimme molemmat kovasti tästä jokerivalinnasta.
