Teinpä taas lohta ja suklaafondanttia

Tein taas lauantaina ruokaa, kokkailun kohteista yksi suosikkini, eli lohta ja sille kastike. Jälkiruoaksi yritin taas suklaafondanttia mutta taikinasta taisi kadota kaikki ilma, nimittäin lautaselle saatiin melkoinen möhkäle.

Kastike ei toki ole mikään ihmeellinen kun lukee siitä, eikä tosiaan edes monimutkainen, mutta silti oikein hyvä ja pidetty. Itse en pidä lohen rasvahelmasta lainkaan, joten olen kastikettani tehdessä leikannut sen pois ja käyttänyt kastikkeen tekoon. Annoskokoihin leikatut lohipalat paistetaan, ei kypsäksi mutta pintaan hieman väriä ja rapeutta, sen jälkeen uunivadille sitruunapippuria, tilliä sekä hieman suolaa, kalapalat kyytiin, folio päälle ja vati uuniin 175 asteeseen noin 20 minuutiksi.

Kastike alkaa rasvahelman paistamisella rapeaksi ja hyvin pieneksi, kalaliemikuutio ja hieman vettä perään, sen jälkeen tuleekin sitten valko+sitruunapippuria, tuoretta ja kuivattua tilliä, sitruunamelissaa, hieman suolaa ja valkoviiniä 2-3 desiä. Alku saa hautua sen verran että osa valkoviinistä ehtii haihtua, ja sen jälkeen lisätään jotain mitä luultavasti monikaan ammattikokki ei tekisi eli lisätään valkosipuli+yritti Creme Bonjour Cuisine. Annetaan taas vähän tasoittua ja lisätään 2dl kermaa. Tässä vaiheessa yleensä mietin, lähes aina turhaan, laitanko kastikkeen kalojen päälle vuokaan uuniin vai en, ja niinpä tälläkin kertaa laiton kastikkeen kalojen päälle ja annoin hautua vielä hetken. Lisukkeena käy hyvin perunat, jäävät kuitenkin hieman sivuosaan ;) . Vaikka edellisestä kerrasta kun tätä kastikettani tein oli jo jonkin verran aikaa ja hieman hain otteita, tuli kastikkeesta oikein hyvää. Myönnän olevani joko laiska tai hajamielinen, tai sitten vain luulen tietäväni mitä teen, sillä tälläkään kertaa en maistanut kastiketta kuin vasta lautaselta.

Jälkiruokana piti olla suklaafondanttia, mutta kas kun en ole jälkiruokakokki enkä juurikaan niitä edes harjoittele, en aivan oikein tehnyt sitä “kääntele varovasti sekaan” kohtaa ohjeista ja olettamukseni oli ettei taikinasta tullut ilmavaa vaan painavaa. Suklaisuus kyllä tuli esille, mutta suklaafondanttia en tainnut luoda, ehkä mudcake oli lähempänä tulosta. Suklaafondantin työvaiheita en tässä käy läpi vaan linkkaan Stockmannin Herkun ohjeisiin.

________

Tagit:


Kommentoi

(Vaaditaan)