Äänestyskartta

Teinpä kyhäelmän kansanedustajista aakkosjärjestyksessä, jossa kuvat on ympyröity Tekijänoikeuslain äänestyskäyttäytymisen mukaisesti. Punainen äänesti lain puolesta, vihreä sitä vastaan, ja keltainen ei äänestänyt lainkaan. Poissaolojen syitä itselläni ei ole, toivottavasti kullakin kansanedustajalla itsellään sentään olisi jotain aavistusta miksi jätti äänestämättä. Mielestäni on kyllä hävytöntä että esimerkiksi Karpela oli poissa äänestyksestä. Voisin nähdä tämän käyttäytymisen jopa ylimielisenä. Voi toki olla että hänellä oli jokin “oikea” syy, mutta lain vastustajana ennakkoluuloni asettuu tuon ylimielisyyden kannalle.

Onhan tästä laista ja siihen liittyvistä seikoista paljon parempia sivuja olemassa, Olen Rikollinen? ja EFFI esimerkiksi, enkä aiokaan tänne koota mitään kampanja-sisältöä. Tämä sivu on vain avautumista varten. Kommentteja saa mielellään esittää täällä.

Pahoittelen tuota mustaa taustaväriä, värinä ihan kiva, mutta sivun ulkoasuun se ei sovi, huomasin kuitenkin että musta tuo noiden värien erot paremmin esille. Eihän kukaan halua vahingossa sekoittaa keltaista ja vihreää tässä tapauksessa.

Äänestäjät aakkosjärjestyksessä

Kommentoi

(Vaaditaan)