Kategoria-arkisto: 'Austin' ↓

Coca-cola light

OSTIN tänään coca-cola light pullon. JOIN sen saunassa tänään.
Näkisinpä tuttujeni ilmeet heidän mahdollisesti lukiessa tätä.

________

Tagit:

Unohduksen kustannuksia

Lähdin jälleen pienelle visiitille pääkaupungille kaverin luokse nauttimaan käymistuotteista. No hupsista, kun pääsin perille, huomasin ja muistin ja tajusin mitä olin unohtanut. Takin. Mukaani tuli kyllä paitoja ja paritkin shortsit, mutta ei yhtään takkia. No, tuosta suivaantuneena marssin (no en oikeasti kulkenut marssien) stockmannille ja ostin sitten sieltä uuden nahkatakin. Käy se näinkin. Ei ollut edes ensimmäinen kerta kun reissusta jääneitä varusteita hankitaan sitten vasta perillä.

****

Pahuksen omatekoiset muokkaukset, pitää änkeä nekin vielä tänne.

________

Tagit:

DVD:t lisääntyilevät

Hain tänään sitten lisää DVD:itä postista. Æon Flux – The Complete Animated Collection (imdb). Play.com laskutti ilmaisien toimituksien lisäksi tuotteesta 14.99£ joka on euroina noin 22, ja kotimaankaupoissa tuo on nähty liikkuvan vasta lähes 40€ hintaan, joten edulliseksi tuli. Ja bonuksena sain huomata että suomitekstitkin on lykätty mukaan. Jättäisin mahdollisesti tämän boksin muovit avaamatta, mutta pienellä printillä näytti lukevan että “These DVDs are copy-protected” joten tämähän pitää testata asap. Ja tuloksena on että kopioituuhan tuo…kin.

Samalla reissulla jäi sitten mukaan myös Desperado (S.E.) (imdb) joka on melkein käytetty. Siis se on “käytettynä” ostettu, mutta näyttää täysin käyttämättömältä. Joten siis melkein käytetty. Huomasin Desperadon takakannessa mielenkiintoisen lainauksen joltain USA:laiselta toimittajalta: “Desperado on hauskin elokuvissa esitetty elokuva”. Mielestäni tuossa on kyllä nyt hieman sohittu Pinãtaa pimeässä. Tai sitten tuota mieltä oleva toimittaja ei ole niitä tiukkapipoisimpia, eli kelpaisi leffaseuraksi itsellenikin.

Olen jäänyt DVD-ostokoukkuun taas.

________

Tagit:

Lipsahti taas DVD ostoille

Taas kävi niin, että hetki liian hiljaista töissä, ja päädyin Play.com:in sivuille etsimään sellaisia DVD-leffoja jotka olen joskus jo nähnyt, ja pitäisi saada kokoelmaan. No, Manhunter oli ensimmäinen. Hannibal Lecter kamaa, tehty ennen Uhrilampaita jne. Toinen oli Trading Places, eli Vaihtokaupat, Dan Aykroyd ja Eddie Murphy leikkivät osakekaupoilla, muistikuva oli ainakin kelpuuttava. Kolmas, pitkästä aikaa sellainen elokuva jonka tilasin ilman että olen leffaa nähnyt, oli Bicentennial Man. Tosiaan, yleensä ostan pelkästään elokuvia jotka olen nähnyt, nyt tein poikkeuksen, harvinaisen poikkeuksen.

Melko edullista, mutta tietyssä mielessä taas niin tarpeetonta. Taitaa keräileminen olla usein sellaista, tarpeetonta mutta mukavaa ja sellaisen mielihyvän antavaa, että tarpeettomuus ei paljoa paina. Lisää vaan, ei ne näköjään ostamalla lopu.

________

Tagit:

2 uutta dvd:tä

Unohdin tänään että en sitten ehkä ostaisi uusia elokuvia. Juu, unohdin, eli ostin elokuvat Olimme Sotilaita ja ikiklassikko Hohto. Olimme sotilaita on yksi loistavista sotaelokuvista, ja Hohto, no se nyt on toinen suurista legendoista. On niitä enempi kuin kaksi, mutta Hohto on toinen niistä silti. Sitä paitsi, Nicholson, käsitykseni miehestä on ollut vuosikausien, että se Jack on ollut elokuvissa alusta saakka. And I mean, ALUSTA saakka.

________

Tagit:

Wacom Graphire4 Classic XL

Graphire4 Classic XL
Wacom Graphire4 Classic XL

No niin, nyt on sitten tilattu tuo tuommoinen. Päätin että kun kerran vapuksi en lähtenyt stadiin käyttämään rahaa, ja kun kerran menen vielä töihin yöksi ja kun kerran olen hieman kipeän oloinen ja harmittaa koko päivä, niin tilasinpa palkkioksi itselleni tuon. Puolet hinnasta kyllä meni luottokortin piikkiin, mutta luottokorttihan on viinaa ja leluja varten vai mitä. Bdog Tampereelta toimittaa kuluineen halvemmalla kuin Verkkokauppa antaisi edes noudettuna kotiin.

Kokoa aktiivisella alueella on A5 ja paineentunnistustasoja 512. Lisäksi kynä toimii ilman erillisiä paristoja ilmeisesti induktiivisen kentän avulla. Täältä tullaan…. tuherrukset!

Vastahan näitä USB-vekottimia on Griffin PowerMate, Nokia 9300 telakka, Canon FB620U Skanneri, Logitech® Cordless Click!™ Optical Mouse, Logitech® QuickCam™ Messenger, Logitech® Rumblepad™ 2, Creative Zen Touch 20gb/Canon Ixus500, Microsoft Precision Pro Joystick, kyllä siihen yksi tuollainen ehkä mukaan mahtuu.

update: Lisäsin linkkejä ja muutin nimet täsmällisimmiksi. Skanneri ja joystick ovat jo kauan aikaa sitten myynnistä poistuneita malleja joten linkit ovat googlehakuun pelkästään.

Kirjoitin täällä piirtopöydästä viimeksi.

Palkkioksi mistä?

________

Tagit:

Half-Life 2 Episode One

Half-Life 2 Episode One Ostin pelin. Tai oikeastaan lisäosan sellaiseen. Half-Life 2 on kyseessä ja kuten tuo sivustokin kertoo, The Best Game Ever Made. Okei, no tuosta voi olla hieman eri mieltä, mutta niiden parhaimpien ikinä-joukossa.

Nyt siis ostin eilen myyntiin tulleen HL2 Episode One lisäosan, joka on kovin lyhyt, mutta silti vihdoin uutta HL2-materiaalia. Olin kyllä lukenutkin että se on tulossa, ja olin kyllä lukenut että kesäkuun ensimmäinen päivä se on saatavilla, mutta en muistanut sitä kuin vasta eilen Steam:in uutisia selatessani. Ja tilasin/ostin sen samantein.

Äsken kokeilin tuota lisäosaa, ja olen taas koukussa. Muistan jo Half-Life pelin kohdalla kuinka olin koukussa jo pelin nimestä. En pitänyt tuolloin aikoinaan Doom enkä Quake enkä Unreal peleistä, mutta Half-Life pelin ostin “suorilta käsin” ja se oli loistava. Sitten tuli Half-Life 2 ja se oli jopa loistavampi. Upean näköinen ja juontakin oli tarinaksi asti.

Episode One ei ole tosiaankaan pitkä, mutta eipä tuo nyt niin haittaa kun on tuoteperheen tosiystävä. Yhden pitkän illan koodailut saavat nyt odottaa. Ja auts, myönnän, ne tosiaan odottavat jo.

________

Tagit:

Uudet kuulokkeet

mdr ex71slOstin siis uudet kuulokkeet, Sony MDR-EX71SL ja pahoittelen jo nyt että valmistaja on tuo Sony. Nyt siis vaihteeksi pari sanaa muustakin kuin kaivostoiminnasta, polttamisesta, hiuksista tai muista hyvin yleisesti henkilökohtaisia asioita käsittelevistä aiheista.

Nuo kuulokkeet ovat tuollaiset korvakäytäväkuulokkeet ja tuo pehmustettu osa on oikeammin pehmeä osa eikä pehmustettu, se muovi on ohut “huppu” ja menee kokonaan korvakäytävään, tai no riittävästi ainakin. Ja koska tuo pehmeä osa estää ympäristöäänien sekoittumisen kuulokkeen tuottamaan ääneen ja päinvastoin, vaikka kuulokkeet ovat todella pienet, bassot tuntuvat paremmin kuin yhdelläkään nappi/korvakuulokkeella tähän saakka.

Mikäli ympäristöäänet sotkevat matalien taajuuksien kuulemista ja kokemista, usein on aiemmin eron huomannut painamalla käsillä/sormilla kuulokkeita tukevammin korviin kiinni tai käsillä sen ympäristön ääniä vaimentaen. Näissä kuulokkeissa, mikäli sormella hieman painaa kuuloketta tiiviimmin kiinni korvaan, äänessä ei tapahdu yhtään mitään muutosta. Bassotoisto ei siis parane, joten se on jo ilman painamistakin erinomainen.

Kuulokkeiden ympäristön ääniä vaimentava ominaisuus on itselleni erittäin tervetullut, sillä saan ja joudun töissäni käyttämään kuulosuojausta, ja nämä nyt kätevästi toimivat sekä kuulokkeina että “kuulonsuojauksena”. Toki on muistettava ettei aivan kauhean lujalla voimakkuudella kuuntele sitten sitä musiikkia. Nämä ovat loistokapineet, vaikka ovatkin todellakin vääränmerkkiset, mutta kun nyt en jaksanut postimyynnistä tilata mitään.

Seuraavaksi sitten taas ehkä jotain vähemmän epäolennaista.

________

Tagit:

Ostoksia lisää

Ostin 300gb SATA-kovalevyn ja 500g rouhittua mustapippuria. Kaapissa näytti kyllä olleen kokonaisia mustapippureita 500g, mutta pippurimyllyni on vielä joko ostamatta tai löytämättä.

________

Tagit:

HTF-dvd boksi tilattu

Happy Tree Friends Overkill DVD-box

No niin, ei siinä kauaa mennyt, boksi tilauksessa. Ai kuinka niin hieman tykästyin. Juu, olin mä näitä nähnyt muutamia ennenkin, mutta lähinnä uteliaisuudesta, nyt sitten osui ja upposi, mielenlaatu joka näissä vallitsee, on aivan upea. :) Sitä paitsi, lisää tavaraa hyllyyn.

________

Tagit:

John Woo boksi

John Woo collectionJohn Woo Box Set (Once A Thief / Bullet In The Head / The Killer) tuli sitten tilattua, kiitos vihjeestä Tukiopetuslapselle. 15.49€ toimitettuna, kolme loistavaa John Woo pätkää, ei ole edes kallis. Nyt on näitä taas tullut hieman tilailtua, selkeästi buumi kyseessä. Pitäisi kyllä keskittyä jo hieman muihinkin aiheisiin.

Tähän nyt sitten tuon kuvan korkeuden takia piti jälkikäteen lisäillä riittävästi tekstiä. No, tuo The Killer on toki kaikille tuttu, TOL saattoi tosin siihen pettyä riittävän hehkutuksen jälkeen, Once A Thief ei itselleni ole niin tuttu, pari kertaa vasta nähnyt, ja Bullet In The Head saattaa itseasiassa olla näkemättä vielä, joten loistopakkaus tulossa.

________

Tagit:

Vaihteeksi tilaus kotimaasta

The Ultimate Matrix Collection Limited Edition Collector's Set

Vaihteeksi tuli tilattua kotimaisesta DVD-liikkeestä kokoelma. Yllä oleva Matrix-kokoelma on vienyt hyllyssäni tilaa jo jonkin aikaa, ja melko pian sen ostettuani itseasiassa tuumin ja sentin, että se viekin liikaa tilaa, joten, nyt kun löysin oikein hyvän kohteen mihin tuon isomman kokoelman voisin antaa lahjaksi, niin tilasin The Matrix Ultimate Collectionin Discshop.fi-liikkeestä. Discshop on muuten siitä hyvä, että toimituskulut ovat vain 2.95, ja alle 100€ tilaukset saa laskulla, joten kulut pysyvät aisoissa. Kuluista tulikin mieleen, että tässä on mennyt tällä viikolla helposti yli 100€ dvd-leffoihin taas, pitää tosiaan koittaa hillitä taas.

The Matrix Ultimate Collection
The Matrix – Ultimate Collection (10-disc)

________

Tagit:

Gladiator, the

Ostin tosiaan sitten eilen Gladiator: Extended Special Editionin, “yli 10 minuuttia” materiaalia jota ei nähty elokuvateattereissa. Extroja sitten 2 levyllistä. Tämä oli varsin laiha saalis kun eilen yritin löytää tuon Matrix-kokoelman, mutta se kokoelma tuntuu olevan joko loppunut kaupoista tai muuten vaan harvassa. Hintaan 11.95€ tuo The Gladiator ei mielestäni paha ollut.

Niin ja tosiaan tällä viikolla tuli tilattua Terry Gilliamin Brazil myöskin, se on jo postissa noiden muiden tilauksien joukossa.

________

Tagit:

Edelleen leffoja

The Ladykillers Sneakers

Kuvien mukaiset DVD-leffat tuli tilattua. Taas, ja postissa on jo yksi leffa mistä unohdin edes kirjoittaa. Loppuis tää tilailu ennen ku rahat loppuu. :) Niin siis en mä näitä leffoja taas tilannut, vaan taas tilasin leffoja.
 

________

Tagit:

No nyt lipsahti taas

Ghost in the Shell A Better Tomorrow

Tuommoiset, Ghost in the Shell ja A Better Tomorrow. Pitää varmaan hosts tiedostoon laittaa rivi “127.0.0.1 play.com”. Onkohan kompulsiivisille dvd-tilaajille tukiryhmää?
 

________

Tagit:

Sandisk Cruzer 2gb

Sandisk Cruzer 2gb

Anttilassa oli tänään ja eilen Plussa-kortilla alennuksessa Sandiskin 1gb usb-muistitikku. Ovh taisi olla yli 50e mutta nyt alennettu hinta oli 24.90€. Totesin että se on jo niin halpa että onhan se hankittava vaikka ei käyttöä olisikaan.

Päästyäni vihdoin Anttilaan, huomasin viereisessä koukussa 2gb version samasta, myös alennuksessa hintaan 49.90€ eli per giga saman verran kuin tuo 1gb tikku. Tämän 2gb tikun ovh tosin oli suhteessa pienempi kuin tuon pienemmän tikun, joten tietenkin mietin että ostamalla sen 2gb Cruzerin, en saa prosentuaalisesti niin suurta alennusta kuin kahdella 1gb tikulla.

Hetken tätä pähkäiltyäni, hyvin lyhyen hetken, päätin siis ostaa tuon 2gb Cruzerin. Siinä tulee mukana itselleni aivan uusi tuttavuus, U3-ohjelmatuki. Eli tuossa muistitikussa on U3-ohjelmien käynnistin jolle netistä löytyy esimerkiksi Firefox, Thunderbird ja vaikka OpenOffice. Ideana näissä on siis se, että tuo U3 tuki mahdollistaa näiden ohjelmien asentamisen ja käyttämisen suoraan tuolta muistitikulta. Kätevää luultavasti.

Itse asensin Firefoxin, WinSCP:n, Puttyn, Ifranview:n ja Zoom Playerin. Nämä siis tuolla U3-tuella. Lisäksi asensin PortableApps sivulta Gimp:in suomenkielisenä, 7-zip ja VLC ohjelmat. Nyt siis tällä tikulla voin käyttää lähes kaikkeen tarpeeseen soveltuvia ohjelmia millä tahansa win 2k/xp koneella, esimerkiksi töissä.

Tämä osoittautui tässä vaiheessa huomattavasti käytännöllisemmäksi hankinnaksi kuin alunperin ajattelin, nimittän aluksi ajattelin vain käyttää tikkua yhden leffan siirtovarastona. Nyt tämä on niin paljon enemmän.

lisäys: No niin, SuloVilen iski taas, eli ei tämä nyt mikään “no ku halvalla sai”-juttu ollutkaan, Verkkokauppa.com myy tätä normaaliin hintaan 58.90€ eli ei mikään niin kamalan ainutkertainen tilaisuus ollut. :)

________

Tagit:

Lord of War

Lord of War poster

Vihdoin sain aikaiseksi ostettua Lord of War-leffan. Yhden levyn versio olisi ollut noin kympin, mutta haluan yleensä, jos vain mahdollista, enemmän extroja, joten päädyin pulittamaan noin kaksikymppiä.

Nicholas Cage on jälleen mielestäni loistava. Oma itsensä, myönnän, mutta hyvä sellainen. Ja niin, ei tämä ollut merkintä elokuvasta vaan sen ostosta. :)

________

Tagit:

Taas uusi Lokero

Olen huomannut, kuten luultavasti suurin osa lukijoistanikin, että yleensä kun ostan jotain tarpeetonta, tai siis sellaista, mitä ilmankin tulisin toimeen, kirjoitan siitä merkinnän. Esimerkkeinä leffat, pelit ja vekottimet. Näille ei oikein ole ollut sopivaa lokeroa, etenkin jos kirjoitus on koskenut ainoastaan sitä että ostin jotain. Nyt korjaan tilanteen tekemällä uuden lokeron, Austin. (Aus‧tin [ˈɔstən]).

Nimi johtuu ihan siitä, ettei tämä ole varsinaisesti kuluttajablogi enkä minä ole varsinaisesti porvari, ja siksi en nimennyt lokeroa Ostin. Mielestäni riittävän lähelle kuitenkin.

Tähän perään olin ajatellut listata ne merkinnät jotka mielestäni kuuluisivat ensisijaisesti Austin-lokeroon, mutta äh. Muutan niiden merkintöjen lokeroa niin että kuuluvat vähintään tähän uuteen lokeroon. Jotkut tänne kuuluvat saattavat jäädä huomaamatta, mutta eiköhän se tästä eteenpäin toimi kuitenkin toivotulla tavalla.

________

Tagit:

Ikuisuusprojekti: Kamera

Canon S3 ISCanon S3 IS

Tämä nyt ei vielä ole ostos, mutta siitä huolimatta tämä lokero. Olen taas kovasti muka-hankkimassa kameraa. Nyt olen kuitenkin päätynyt vaihtamaan kohdetta, jälleen. Eli Canon S3 IS Powershot on nyt kiikarissa ja vartavasten kameraa varten sivuun laittamani rahat jopa riittäisivät jo tähän kameraan, 2GB SD muistikorttiin, Haman tripodiin sekä Canonin pehmeään kamerakoteloon.

Ongelma joka ei selviä etukäteen tosin, on se että tulisiko niitä kuvia otettua sitten riittävästi. Jos olisin aivan varma asiasta, säästäisin lisää ja ostaisin Canon 400D kameran, mutta nyt kun kyseeseen olisi tulossa lähinnä pelkkä (mahdollinen) harrastelu niin päätöksen teko hieman hankaloituu. Monesti on kyllä tehnyt mieli osallistua valokuvatorstaihin, ja Hurinan Kuvanto nostaa aina välillä intoa kuvailemiseen.

Valitettavasti en koe voivani Flickr-iä ryhtyä käyttämään, vaikka se todella kätevä onkin, sillä se ei ole itseni tekemä enkä sitä pääse säätämään, joten kuvien gallerointi tuottaisi sitten taas virittelyä, todennäköisimmin omalle palvelimelle valokuvablogin muodossa. :)

Dpreview Canon PowerShot S3 IS Review

Canon PowerShot S3 IS

________

Tagit:

30. Tilaaja, ainakin

Noniin, tulihan sieltä jostain se 30. Tilaaja, kympit paukkui siis taas, ensimmäistä kertaa tosin 3. sellainen. Tästä se lähtee. Tästäkin siis.

Ja kun kerran eräs rahankäyttöni paremmin tunteva henkilö yhtyi mielipiteeseeni jonka mukaan vartavasten hankintaa varten säästetyt rahat voi siihen hankintaan laittaa, niin yritän tässä tänään päästä Verkkokaupasta sen Canon S3 IS PowerShot kameran päästä hakemaan. Ei katsos ehdi odottaa postin kulkeutumista.

Tietty siinä vois käydä syömässä jossain (hyvässä seurassa) samalla.

________

Tagit:

Kameraa hain, krapulan sain

Lähdin siis eilen yövuoron jäljiltä ilman unia Verkkokaupasta hakemaan vihdoin sitä kameraa. Canon S3 oli valinta tällä kertaa. Yritin lähteä kotiinkin (en kovin ponnekkaasti tosin) vielä samana iltana, mutta päädyin sitten Rock Bar-nimiseen paikkaan, ja hienoiseen päihtymystilaan.

Kameran lisäksi ostin Lowenpro Nova Micro AW kameralaukun, Hama Tripod Star 700 EF Digital-kamerajalustan (halpa ja sen melkein huomaa) sekä tietysti kaksi sarjaa AA-akkuja ja 2GB SecureDigital muistikortin.

(Hiirellä suuremmaksi…)

Että loppuihan sekin kamerasta höpöttäminen. Paitsi että teen kuvablogin kunhan tässä päänsärky hellittää ja muut kiireet. Niin, kyllä, kuvablogi, taas yksi, tiedän että niitä on liikaa muutenkin, mutta vasta kun KAIKILLA on sellainen, niitä ei enää tule lisää.

________

Tagit:

Shottilasisarja, osa1

Shottilasisarjan ensimmäinen
I'm not an alcoholic.
I'm a drunk,
alcoholics go to meetings.

Ostin Damista shottilasisarjan. Tässä niistä ensimmäinen.

________

Tagit:

Kokeilen ja Ostin

Sain edullisesti P3 667Mhz tietokoneen 256MB RIMM/700 muistilla varustettuna. 5 euroa. Siitä saa vaikka vielä enemmän testiuhrikoneen kuin tuosta lähes uskollisesta tuotantopalvelimestani. Hinta ei päätä huimaa.

Ostin myös Conn Igguldenin kirjoittaman kirjasarjan toisen kirjan, Keisari. Rooman Portit isäni osti ikään kuin lahjaksi, koska oli itsekin tuon sarjan lukemisen aloittanut. Rooman Portit oli nautittava, ja luultavasti juuri sen verran lyhyt että sen voi kuvitella välipalaksi, mutta sen verran pitkä että tietää ettei sitä välipalana saa alas. Näissä koukkuun jäämisissä on jälleen tullut esille odottamisen huono puoli. Kun kerran pokkarilinjalle lähdin, niin joudun odottamaan toukokuulle kolmannen osan ilmestymistä. Kovakantisena se toki on jo, mutta eihän linjoja voi rikkoa.

Tänään päätin myös kokeilla (lue: ostin) Gilette Fusion partahöylää. 5 (viisi!!) terää, luulisi ihon siliävän. Paitsi etten usko terämäärällä olevan valtavan olennaista eroa. Paitsi tietenkin Giletten liikevaihdon kannalta. Mach3 oli ja on edelleen aivan mainio höylä, mutta ilmeisesti myyntimäärät ovat kääntyneet laskuun joten laitettiin taas teriä lisää ja partaveikot menevät halpaan. Tai menisivät elleivät nuo moniterähöylät olisi hillittömän kalliita.

Nyt kokeilun suoritettuani en voi ainakaan välineitä enää syyttää mikäli naamani raapii.

Niin, ja myönnän käyneeni ostamassa jotain tänään myös Lidl-kaupasta. En toki enkä tietenkään heidän omia merkkejään, vaan Karhua, ja Lidl oli ainoa kauppa kotimatkani varrella jossa nallea sai 24-laatikossa.

________

Tagit:

Uudistusta yhteyksien pitoon

Nokia E90
Nokia E90

Tuli hankittua sitten moinen, nyt kun kytkykaupoilla tuon laitteen hankintahintakin jää inhimilliselle tasolle. Johan aikaisempi Nokia 9300 ehti olla käytössä ~2,5 vuotta. Tämä nyt sitten vähintään 24kk.

Ai että mitä tuolla tekee. No ei juuri mitään, mutta millä tekee?

________

Tagit:

Uusi ajantappaja tilauksessa

Abit IP35 Pro ATX-emolevy
Kingston 2048MB 667MHz DDR2 NON-ECC CL5 DIMM (2×1024MB KIT)
2 x Western Digital Caviar SE16 500GB SATA2 7200RPM 16MB
Antec P182 Gun Metal Black
Antec TP3-650 EC TruePower Trio 650W
Zalman CNPS9700 NT
Asus EN8800ULTRA/G/HTDP/768M NVIDIA GeForce 8800Ultra
Intel Core 2 Quad Q6600, 2.4GHz, FSB1066, 8MB cache, SLACR – prosessori.

edit: Samsung 22″TFT226BW DVI, 1680X1050, 2MS, 3000:1
edit2:Logitech MX610 Laser Cordless Left Hand Mouse

Tuli tilattua. Näyttö vaatii metsästelyä hieman enemmän. Noilla nyt pääsee alkuun, tai pääsis jos joku edes ois hyllyssä valmiina mutta kun eipä ole kauppiaalla edes hyllyn alla.

________

Tagit:

Mukava näytönhaku

Hainpa sitten postista tämän uuden näytön. Pientä taustavalovuotoa ala- ja yläreunassa havaittavissa leffaa katsoessa, mutta saapa nyt nähdä miten kaikkeen tottuu kunhan tuo uusi mylly saapuu.

En itseasiassa aikonut kirjoittaa lainkaan uudesta näytöstä, vaan siitä mitä tapahtui matkalla näytön kanssa kotiin. Huomasin kaksi vanhahkoa naista kävelevän vastaani vasta kun he olivat lähes kuuloetäisyydellä, toisella jotain lehtiä käsivarteen nojaamassa. Naisparin ja minun välillä käyty keskustelu käytiin seuraavaan tapaan, ilman pienintäkään askeltahdin muutosta, ystävälliseen sävyyn tietenkin.

Nainen näyttää “Herätkää!” lehden kantta, “Haluaisitko lukea?”
Minä vastaan, “En.”

Tämä oli miellyttävin keskustelu tästä aiheesta ikinä, kivuton ja ohi lähes nopeammin kuin alkoikaan.

________

Tagit:

Will it blend?

OBH Nordica Chili Blender Tuli hankittua tyttöystävän kanssa tavallaan itselleni joululahjaksi blenderi. Smoothieita ja sen sellaisia varten tietty. Pitäähän keittiössä blenderi olla.

Olinhan toki halunnut moista keittiövimpaita jo jonkun aikaa, ehkä vuosia muutamia, mutta vasta apple margaritaa ravintolassa jouluostosten taukopaikkana sai innostuksen heräämään ostoa vaatimalle tasolle. Eli siis blender kaupasta, smirnoff ja strawberry kossumixeri alkosta, mansikat kaupasta ja jääpalat pakkasesta. Mansikka Ivanovia vääntämään siis.

Alku aina hankalampaa, mansikat vaativat hieman kosteutta valuakseen blenderin kulhon reunoilta sekoitinterälle, sama ongelma jäiden kanssa. Harjoittelua vaatii sekoitussuhteen hallinta sekä sekoitusajan tunteminen paremmin. Mansikkajuomaa saimme silti aikaan lähes pari litraa, maku mitä mansikkaisin.

Tulipa hankittua, ja käyttöä toivottavasti löytyy alkukokeilua pidemmälle. Ainakin vekotin löytyy talosta mikäli ideoita käyttämiselle löytyy, ei siis jää drinkit siitä kiinni.

________

Tagit:

Creative Zen (32gb)

Creative Zen

Ostin lauantaina sitten uuden Mp3-soittimen. Tyttöystävä oli ostanut vastaavan aikaisemmin ja kipinä syttyi tietysti itsellenikin. Tuossa ostamassani soittimessa on 32gb flash-muistia ja akunkesto luvattu musiikkia kuunnellessä 25 tuntia. Näyttö on 320×240/16.7m ja tarkka tietenkin. Mukana tulleella ohjelmalla videotiedostojen muunto onnistuu sutjakkaasti ja sujuvasti, katselinpa siis yhden jakson Iron Chef Americaa tuolla vekottimella parempia aikoja odotellessa töiden ohessa.

Koska aiempikin soittimeni oli Creative, käyttöliittymä ja tuntuma oli melko tuttu. Koko on oikein passeli ja muutenkin kaikinpuolin miellyttävä laite. Nyt vielä kun jaksaisi kuunnella jotain.

________

Tagit:

Samsung NC10

Samsung NC10
Tuli ostettua Samsungin NC10 kannettava tietokone. Yksi syy oli toki se että olin halunnut uutta miniläppäriä jo jonkin aikaa, ja toinen syy oli se että vappuna suutuspäissäni olin repinyt nuhapumppuisen Fujitsu Lifebook B2131 läppäristä näytön irti rungostaan yksiselkoisen ripeästi. Sen tässä näkee että ryyppäämisellä saa perusteltua itselleen jälleen uusia rautahankintoja.

Kun edellisen kerran olin lähellä miniläppärin ostoa, olin silloin kääntymässä Acerin D150 läppäriin, alle 400€ hinnan ja koon vuoksi. Nyt sitten pääsiäisen ylitöistä kärsittyäni mietin ettei se raha saa olla kriteerinä valinnassa, korkeintaan ostaa tai ei osta-päätöstä tehdessä. Toki yläraja pitää olla ja tässä tapauksessa Samsungin NC10 jäi niukasti tuon rajan alle. Voittavina kriteereinä oli kehuttu akunkesto, kelvollinen näppäimistökoko ja toki loput tekniset speksit joiltain osin kompromisseina. Erona lisäksi tuohon Acerin koneeseen, tässä on sisäinen bluetooth-ohjain eli voin käyttää reissunpäällä Nokia E90 puhelintani 3g-modeemina.

Ensimmäisten kokemuksien perusteella suurinta totuttelua vaatii pinta-alaltaan pienehkö ohjaintaso, sekä 600px korkea näyttö joka tuottaa välillä ihmettelyä kun valintaikkunat eivät kaikki mahdu niin että OK ja Peruuta-painikkeet näkyisivät. Fyysiset mitat ovat aivan kelvolliset, edelleen, kone on pieni, suurin mitta taisi olla 26cm ja paksuuskaan ei juuri häiritse. Painoa on 6-kennoisen akun kera n. 1.33kg eli enemmän kuin vähemmän mutta vähemmän kuin enemmän. Koneen prosessori, Atom N270 (1.6ghz) pyörittää kelvollisesti soveltuvia ohjelmia, 160gb kovalevy riittää alkuun ja mikäli 1gb muistikampa alkaa ahdistamaan, sen voi vaihtaa 2gb muistikampaan.

Lisää käyttökokemuksista myöhemmin jos sitä sitten enää muistaa edes kirjoittaa. Olisin tähän toki lisännyt linkin tuotteen sivulle mutta valmistajan sivuilla on väärää tietoa kannettavasta. Uteliaat voinevat hakea googlella jos siltä tuntuu.

GF:
Terassitestissä NC10 osoittautuu – ensimmäisenä testattuna – auringonvalon kannalta haasteelliseksi. Akunsäästön vuoksi näytön kirkkaus oli säädetty defaulttina keskitasolle, jonka vuoksi profiilin valitseminen osoittautui yllättävän haasteelliseksi. Vierestä katsova näkee näytön mustana, mutta sitä en osaa sanoa onko tämä huono vai hyvä asia..

Näppäimistö on suht koht mukava myös naisellisen pitkäkyntisellekin, mutta herkkä touch pad tahtoo siirtää kursoria jo pienestä hipaisusta, mikä tekee kirjoittamisen hankalaksi. Oikeaa asentoa täytyy siis vielä testailla.

________

Tagit: