Kategoria-arkisto: 'Itsestään' ↓

Alkaa tosiaan tuo loppuikäinen summa lähestyä plakkaria hyvinkin vääjäämättä. Onhan tietenkin kaikki muutkin yli 30v täyttäneet joskus olleet tuossa 20-kymppisten viimeisessä vaunussa joten ei junan vaihtuminen sinänsä ole omalla kohdalla mitään ainutkertaista, siltikin jotenkin haluaa ajatella ettei muilla ole voinut olla näin ahdistavalta tuntuva 30v-kriisi.

Huolisin mieluusti euron jokaisesta kerrasta kun joku jossain koskaan on kysynyt itseltään ja niiltä ketkä suostuvat kuuntelemaan, että “tässäkö tämä kaikki nyt on?” Onko tosiaan tuo niin yleinen käsitys, tai jopa yleiseksi tehty käsitys, että sitä kysyy sitten itsekin tässä vaiheessa. Mielummin tietenkin kysyisin itseltäni, että “missäs loput on?”. Kaikki aikaansaannokset vs. loput aikaansaannokset. Toisaalta jos ajattelee että enempää ei tipu, niin voisi alkaa jo totutella siihen, mutta jos olettaa että loput ovat vielä jossain piilossa, niin onko sekään nyt sitten sen parempi?

Ja kyllä, tiedän ettei asialle voi kukaan muu tehdä, jos tehtävissä edes on mitään, kuin allekirjoittanut itse. En siis varsinaisesti odota kommentteja tyyliin “tee jotain” tai mikä tutumpaa, “yritä edes”. Jos saisin aikaiseksi tehdä asialle jotain, luultavasti ei olo olisi edes nykyisen kaltainen. Pitänee laahautua horrokseen kunnes mielialan molli voi edes itseään huijaamalla tuntua johtuvan jostain muusta kuin vanhenemisesta loppuikäiseksi.

Lienee sopiva päänavaus (pään aukominen ei sinänsä ole harrastus) tähänkin Lokeroon. Toivottavasti ei jää tähän.

Ilmoitin sitten tämän raakileen Blogilistalle. Syystä että? No niinpä, ei juuri aavistustakaan. Lieneekö sitten kovempikin halu saada lukijoita, vaikka outoahan se sinänsä olisi, noin kirjoitusmotivaation kannalta, sillä en haluaisi ajatella kirjoittavani sen takia, että muut lukisivat. Se tietenkään ei pidä täysin paikkaansa, koska jos en haluaisi että muut lukevat, en kirjoittaisi julkisesti luettavissa olevaan sivustoon.

En juuri ole innostunut muiden blogien lukemisesta, ainakaan vielä, en siis ole tähän blogaamisen motivaation pohdiskeluun juuri törmännyt. Ehkä kirjoitan siitäkin tänne. (Inhoan tuota sanaa blog ja kaikkia sen muotoja)

Vuoden 2003 MM-jääkiekon aikoihin hotelli InterContinentalin 7. kerroksessa nautittu aamutee tehokkaan ravintolaillan jälkeen oli luultavasti hyvää ja kohdallaan. Kuva ainakin onnistui mainiosti, vaikka en itse sitä ottanutkaan. Auringonnousu ennen nukkumaan menoa oli upea. Tässä vaiheessa ei tietenkään tullut muistiin että hotellihuoneet pitää luovuttaa klo12 mennessä. Eli unet jäivät sitten minimiin. Krapula ei.

Tämä Syöte lähinnä kuvien sisällyttämisen testaamiseksi.

Laitoin sitten tuollaisenkin. Hyöty on tietenkin sama kuin järven jäästä pakkasen arvioinnissa. Näenpä sitten itse töistä vilkuilemalla että mitähän mahtavat naapurit kuunnella… Toivottavasti exhibitionismiin edes etäisesti viittaavat ilmiöt tällä sivustolla rajoittuvat tähän suorasyöttöön kuuntelemani musiikin suhteen. Epäilen kyllä vahvasti tuotakin.

Nyt kun näyttää/näytti siltä että olen saanut blogini melkein vauhtiin, huomaan että kirjoituskynnys on hitaasti noussut jälleen sille tasolle ettei tahdo tulla sisältöä sitten mistään. Sen huomaa jo tästäkin aiheesta. Jos ei saa kirjoitettua, niin sitten pitää kirjoittaa siitä ettei saa kirjoitettua. Näköjään. Mitään kantaaottavaa tai tärkeäksi miellettävää kirjoittamista ei myöskään ole vielä ollut, eikä aivan lähiaikoina tunnu olevan tulossakaan.

Alkuun taisi olla tarvetta saada testattua julkaisusoftaa, eikä sisällön tasolla tuntunut olevan niin suurta väliä. Itsekritiikki kuitenkin on päässyt nostamaan jo häntäänsä ja aiheet jotka tuntuisivat tarpeeksi hyviltä päätyäkseen tänne, ovat kadonneet muiden blogeihin. Luultavasti tulee myös liikaa seurattua kommenttien määrää tai niiden puutetta ja se heijastuu käsityksenä tarpeettomasta kirjoittamisesta.

Toinen vaihtoehto, tuon alun innostuksen hiipumisen vaikutuksesta kirjoituskynnykseen, on tietenkin se, ettei yksinkertaisesti ole kirjoitettavaa. Se kuitenkin kuulostaa liian fatalistiselta itseäni ajatellen, joten yritän hylätä tuon näkökulman jo etukäteen. Kirjoittamista varten voisi olla oma täysin irrallinen sivunsa, josta ei näkisi blogia lainkaan. Ehkä näin oma perfektionistinen itsekritiikki ei ajattelisi jatkuvasti että mikä teksti tuohon tai tuohon kohtaan enää/vielä sopisi.

Jos vaikka ajattelisi tätä kohtaa uudestaan hieman levänneenä…

Pakkohan se oli junasta kirjoittaa kanssa kun kerran tänne asti pääsin. Vihdoin ja viimein tampereelle matkalla. Ai miksi kirjoitin? Koska se on minun etuoikeus. Ole lukematta jos ei kiinnosta… ai no tässä vaiheessa….

EDIT:
Niin, olin matkalla Tampereelle, mutta onnistuin vaihtamaan suunnitelmia ennen junanvaihtoa, ja nyt olen matkalla Helsinkiin. Vain minä onnistun tässä, kuulemma.

Eli eilen pienellä kiertotiellä mutkistunut Tampereella käynti on taas oikealla suunnalla, tämä juna kulkee pohjoiseen, eilisen etelään kulkeneen junan sijaan.

Eilinen baarikierto kyllä tuntuu näköjään näinkin tasaisesti kulkevassa junassa. Luulin että Pendolino olisi tasaisempaa kyytiä mutta ei.

Väite että krapula on luova olotila ei ainakaan nyt pidä paikkaansa, ei synny kovinkaan luovaa tekstiä, hyvä kun syntyy lainkaan.

Melkein otin osaa toiseen meemiin, vaikka lupasin itselleni etten tee niin enää. Kuvan kyllä otin jo, ja jopa pienensin sen sopivaksi, mutta jätän väliin näihin matkimistempauksiin osallistumiseni. Kunnes tulen toisiin aatoksiin.

Tabascoa Gallonan tonkassa. Tabasco ei toki ole tulisinta chilikastiketta, mutta se saa sylkirauhaseni toimimaan vaikka olisivat patologian laitoksella säilöttynä. Olin/olen erittäin lähellä tilannetta jossa lähettäisin tilauksen tuollaisesta gallonan (3.8l) tonkasta ja toki samaan syssyyn mini-tabasco puteleita, jotka sitten olisi näppärä ottaa aina mukaan matkaan.

Tuon järeän tonkan saisi vielä nimikoituna, noin 43 dollarin hintaan. Mielummin melkein tilaisin tuollaisen kun kaataisin uudestaan kurkusta alas yhden illan aikana yli 100 euroa. Ja tuokin tilaus nousisi hinnaltaan yli 100 euron, sillä ainoa toimitusvaihtoehto on FedEx, joka nyhtää 66 dollaria toimituksesta. Eli tuotteet noin 50$ ja toimitus reilusti enemmän. Olisi se silti sen arvoista. Kaverini kyllä jo tietävät olevani tabascon hyvä ystävä, mutta tämän jälkeen he myös tietäisivät tabascon olevan minun hyvä ystävä. Tätä kirjoittaessa ainoa syy olla tilaamatta tuota kannua/tonkkaa/vast. on se että MasterCardini on yli 300m päässä lompakossani.

Tabasco on nyt ja on itselläni aina ollut ylivoimaisesti paras tuoksu mitä olen koskaan saanut hajureseptorieni käsiteltäväksi. Jätetään naiset tässä kohtaa pois laskuista, menisi kilpailuksi sekin. Uuh, tabascoa… Toivottavasti muistan tehdä tilauksen kunhan pääsen töistä…

Päätin kysyä Tabascon maahantuojalta ensin, olisiko mahdollista saada helpommin, halvemmin ja turvallisemmin tuollainen mahtipullo Tabascoa. Epäilen kyllä että vastaavat etteivät yksittäisiä pulloja ala myymään. Onpa se harmi sitten sekin. Saatan päätyä vain tuon kuvan ihailemiseen sitten tämän haaveen kohdalla. Jää nähtäväksi mitä maahantuoja vastaa.

Tänään tosiaan olisi velivainaan 34v. syntymäpäivä, jos olisi. Onnittelut sille. Tai no, ei onnittelut juuri enää auta, sitä onnea olisi tarvinnut melkein 5 vuotta sitten rutkasti enemmän kuin mitä yhtenä päivänä ehtii toivottaa. Tätä tekstiä aloittaessa epäilin että pääsenkö loppuun asti ilman turhia lätinöitä, joten jätän tämän tähän.

Otsikko on hieman thallisesti väärin kirjoitettu. Känniblofi muka hieman tasbu tai jotain. Tähän mennessä tosin en ole nähnyt yhtäkään johon olisi kännissä kirjoitettu. Itse olen kielipoliisiene aatelia, ja tuonkin typon jätin sikseen. Muytta elli asiaan. AI sellainenkin muka oli….

On olemassa todellaqin suuri todennäköisyys että tämä teksti katoaa pois bittihelvettiiin parissa päivässä ilmestymisestääb. Ainoa mikä voisio pelastaa, on kiitettävä kommentointi. Muuten en jaksaisi itse lukea tätä enää ikinä. Mutta kommentteja en raaski poistaa. Eli jos olet tuttuni. äkkiä mainosta kehiin.
jaa mää vai… emmää mitää.

Kaikki blogit joita olen lukenu JA joissa on ns känniblogeja, ovat liiankin siloiteltuja. Katu-uskottatavuus menee. Tosin menee ikä ja terveys tässäkin kun koittaa saada kirjoituksen edes suomeksi.

Eli tänään täytin 30v. Kirjoitin tämän tekstin tosin lähes viikon etuajassa, joten fiiliksistä en tiedä vielä mitään. Kirjoitan sitten uudestaan kunhan nyky-minäni kohtaa ajankohdan jolloin tämän tekstin alku pitää paikkaansa. Eli siis… jep, tämä selvä, saa riittää.

Nukuin huonosti koko yön, parin tunnin välein katsoin kelloa että joko kannattaisi nousta ylös. Huonosti nukkuminen tuskin kuitenkaan johtui siitä että tuli tuo hassu luku vuosia täyteen.

Itseasiassa, silloin kun olin 29 vuotias, podin 30v-kriisiä vaihtelevassa määrin, ja halusin välttää kokonaan tämän päivän. En pitänyt siitä että koin välttämätöntä tarvetta suunnitella jotain tälle päivälle enkä siitä että esimerkiksi äitini oli toivonut jotain sukukahvitusta tms.

Nyt kun tämä päivä on täällä, ja 29 vuotiaan ja 30 vuotiaan välinen siirtymä on takana, ei tämä tunnu miltään. Syntymäpäivä muiden seassa. Ei liene kohdallani mahdottoman väärältä ajatella että vain se 30 vuotta täyttäminen oli ollut ennalta ikävä asia, ei se että sitten sen jälkeen ikä merkitään vai yhdella luvulla lisää. Yhtä lailla 31 vuotta täyttäminen olisi stressaavaa.

Ne muutamat kaverini jotka tässä kohta täyttävät samoja vuosia kuin itse täytin, tervetuloa vain. Olen aiemmin halunnut välttää kasvavani aikuiseksi, vanhaksi tulemista ei voi kukaan välttää. Nyt ehkä jaksaisin kuvitella että kasvan hiljalleen aikuisemmaksi, jos en nyt sitten kokonaan aikuiseksi asti kuitenkaan.

Kuten tässä ja tässä kirjoitin, huomasin haluavani gallonan tabasco pullon. Nyt tuli maahantuojalta eräänlainen vastaus aiheeseen. Saisin ilmaiseksi heillä olevan, vanhaksi menneen gallonan pullon. Heillä siis on yksi tuollainen, ja saan sen ilmaiseksi. Rekvisiitaksi se olisi se tuorekin todennäköisimmin mennyt, ja nyt sellaisen sitten saan. Hyvä etten tilannut vielä itse sellaista.

Hienoa hienoa, kerrankin yrityksille lähettämistäni sähköposteista on oikeasti iloa.

Eilen kävelin töistä kotiin. En jaksanut odottaa bussia kymmentä minuuttia joten kävelin kotiin puoli tuntia. Olin kyllä aiemmin kotonakin kuin jos olisin odottanut tuota linja-autoa. Oli raikas ja kirpeä pakkanen, ja kuuntelin musiikkia, oli mukava kävellä.

Tänäänkin kävelin, kotoa töihin. En edes harkinnut bussilla kulkemista. Tuli lämmin, ei ollut tarpeeksi pakkasta. Töissä kaveri kysyi että miksi olin kävellyt jo kaksi kertaa työmatkani.

Tietokoneen käyttö meinasi lipsahtaa tänä aamuna, pelasin hieman ja selasin vakiosivustot. Sammutin kyllä koneen töihin lähtiessä. Sama kaveri töissä kysyi ihmetellen että vietänkö Tietokoneetonta Päivää, ikään kuin Autoton Päivä olisi siihen rinnastettavissa. Eipä tietenkään ymmärtänyt, enkä yrittänyt edes selittää.

Eilen ihmettelin ajatuksieni kulkua, huolestuin että tämä olotila on vain akuutti mielenhäiriö, ja ajaudun takaisin laiskaksi koneen ääressä istujaksi. Tiedän ettei siihen pitäisi keskittyä liikaa. Aiemmin olin ajatellut, tietääkseni, etten ollut tehnyt juuri mitään koska minun ei ollut pakko, nyt haluan ajatella että teen mitä halua, koska voin. En jaksaisi olla laiskakaan enää.

Olen selkeästi saanut jonkun virusperäisen pöpön. Äsken käydessäni työpaikkaruokalassa syömässä, laitoin Keijua ruisleivän päälle. Voi, ah ja voih, oli siinä vieressä, ja mietin voin käyttämistä vain kerran kunnes päädyin tuohon kevyt-levitteeseen. Ei näin voi käydä minulle. Se on vähän sama kuin käärme söisi norsun, vesi ei olisi märkää, rahat ei koskaan loppuisi, tai lumipallo jäätyisi helvetissä. Aina, aina, ihan aina olen käyttänyt kahdesta levitevaihtoehdosta sitä, kumpi on lähempänä voita. Nyt tein päin vastoin.

Seuraavaksi tietenkin vaihdan coca-colan light versioon… Ja alan kuntoilemaan. No ei sentäs, light cola ei pääse asuntooni. Kuntoilukin… ehkä salaa voisin kokeilla.

No niin, tauti leviää…

Näköjään normaalina oleminen vaatii tottumista, hieman vieläkin ihmettelen miten viitsin kävellä töihin ja takaisin. Ilman siis että harkitsisin muita vaihtoehtoja. Aivan pikkuisen tässä vaiheessa tietenkin vaikuttaa se etten ole jaksanut täyttää polkupyöräni takakumia vieläkään.

Toivottavasti tämä normalisoituminen ei myöhemmässä vaiheessa ilmennä tottumisen ja sitä kautta entisen kaltaisen tylsistymisen merkkejä. Toistaiseksi ei ainakaan isompaa hätää suuntaan tai toiseen.

OSTIN tänään coca-cola light pullon. JOIN sen saunassa tänään.
Näkisinpä tuttujeni ilmeet heidän mahdollisesti lukiessa tätä.

Sain äsken katsottua yhden DVD-elokuvan. Veljeni esimerkiksi tietää etten katso harrastuksena keräilemiäni DVD-elokuvia. Useat päätyvät kaupasta tai postista muoveineen hyllyyn. Sain silti katsottua yhden. Saavutus.

Suurempi saavutus on kylläkin se, että sain vihdoin, noin 1.5 vuotta tässä asuttuani, asennettua makuuhuoneen kattoon valaisimen. Sen laittaminen ei pelkästään valaise lisää makuuhuonettani, vaan lisäsi hieman valoa kehitysvaiheessa olevaan muutostilaani. Toivottavasti etenevään sellaiseen, eikä vain benji-köyden tavoin jossain käyden ja singoten minut takaisin kooman ja katatonian kaltaiseen tilaan missä ei tapahdu mitään minkä tapahtumatta jääminenkään ei jäisi mieleen.

Tiedän kyllä että ns. normaaleille ihmisille asioiden tekeminen heti on tavallista ja siitä lukeminen tuskin mielenkiintoista, mutta kun 30 vuotta mikään ei ole tapahtunut heti, niin on ilo irti melko pienistä asioista. Aiemmin korkeintaan tiesin miten sana heti kirjoitetaan, sanat en mä vielä ja ihan kohta ovat olleet liiankin tuttuja. Kokeilen tänään lisää tuota heti sanaa, ja siivoan olohuoneeni sohvapöydän. Nyt heti.

Taisin viimeyönä kirjoittaa suvannosta ja takapakista yms. No tänään nukuin 12h töiden jälkeen. Hieman takapakkia.

Tänään vihdoin sain uusimman leluni. Nokia 9300 älyluurin. Tulin aamulla kuudelta töistä ja jäin hereille odottamaan postista saapumisilmoitusta. Olisi kyllä pitänyt käydä heti nukkumaan, nyt olen testaillut ja leikkinyt tämän kanssa hieman liikaa. Pari tunti ehtisi nukkua vielä ennen takaisin töihin lähtöä.
Tämä siis kirjoitettu tuolla puhelimella. Lisää puhelimesta ja siis myös puhelimesta myöhemmin. Nyt yritän nukahtaa.

Olen joutunut huomaamaan lievää pysähtymistä pyrkimyksissäni muuttua Laiskasta Ahkeraksi. Olen roikkunut tietokoneen ääressä turhia tunteja, nukkunut laiskasti ja ollut tekemättä mitään. Ilmeisesti alun Ahkeruuden tunne ei riitä primus motoriksi enää, ja pitää olla jokin muu syy pysyä kehityksen tiellä. En ole tehnyt asioita heti, vaan kohta jos ollenkaan, tuo heti-tekeminen pitäisi saada palkitsevammaksi.

Tuosta aasinsillasta, huonosta sellaisesta tulikin mieleeni, ellei ollut mielessä jo ennen tuota, että vein äsken kauppaan CocaCola-tölkit keittiöstä. Vain 150kpl yhteensä. Muutama siis.

(Tämä teksti oli alunperin puhelimella kirjoitettu, mutta pieni säätövirhe poisti koko tekstin, nyt suivaantuneena kirjoitin tämän läppärillä.)

Meillä oli äskettäin, tänään siis työpaikallani päihdekoulutusta. Ei ollut kyseessä päihteiden käyttökoulutuksesta kuitenkaan. Kouluttaja kävi läpi alkoholisoitumiseen liittyviä tekijöitä ja ennaltaehkäisyä työpaikoilla. Panimoalalla, jolla itsekin olen, aihe on aina ajankohtainen.

Aloin itse ajattelemaan omaa juomistottumustani, ja saatoin huomata olevani riskiryhmän ulkopuolella. Silti en voinut välttyä ajatukselta, että minun pitäisi vähentää juomistani. Mainitsin tästä aiemminkin ollessani kankkusessa viime sunnuntaina. Nimenomaan, mikäli en pystyisi vähentämään, minun täytyisi vähentää. Kouluttaja kävi läpi myös erilaisia syitä juomiselle, ja ainakaan tiedostaen en katsonut juovani minkään luetelluiden syiden takia. Päärynäsiideriä juon maun vuoksi. Tiedostamatta sitten saattaa olla kyse monimuotoisista syistä joita en ainakaan itse osaa kulloisessakin tilanteessa hahmottaa..

Nyt kuitenkin olen pyrkimässä juomisen lopettamiseen kokonaan, en kuitenkaan halua mieltää itseäni raittiiksi. Sanasta raitis tulee minulle mieleen mielikuva ihmisestä joka kammoaa juomista. Hieman vääristynythän tuo kyllä on. Yritän jättää juomisen siksi, etten halua juoda, enkä varsinkaan, todellakaan, kärsiä krapulasta. Lieväkin krapula saa aikaan usein menetettyä vapaa-aikaa, eikä sitä koskaan ole liikaa. Haluan myös olla juomatta koska minulla on siihen mahdollisuus. Tai ainakin näin pitäisi olla. Mikäli yritys menee mönkään, eli metsään, silloin on tosiaankin aihetta yrittää lujemmin. Ehken lopeta kerrasta poikki menetelmällä, vaan testaan itseäni esimerkiksi yrittämällä ravintolassa viikonloppuisin juomaan vain yhden tai kaksi. Aiemmin, kun asialla ei ole juurikaan ollut väliä, olen juonut sen minkä jaksaa. Juomisen hillitseminen suorituksen vielä kestäessä onkin suurempi testi kuin lopettaa kokonaan.

Tämäkin teksti syntyi töissä, ja usein on kovin hankala säilyttää ajatusrakenteita niiden syntymisestä siihen asti kun on tilaisuus kirjoittaa ne ylös. Siksipä tästäkin syntyi lähinnä raapaisu viinatankin kylkeen. Siitä huolimatta, jäipähän kuitenkin edes se raapaisu itsellenikin myöhempänä ajankohtana luettavaksi.

Olen laiskistunut taas. En ole jaksanut kirjoittaa tännekään. Olohuoneessani vallitsee 2 viikkoa sitten tilapäispöytäjärjestys koska en ole viitsinyt sitä muuttaa. En ole todellakaan tehnyt asioita enää heti. Toivottavasti tänne kirjoittaminen havahduttaa itseni jälleen hieman parantamaan asioitani ja pitämään niitä parempana. Eli jatkoa odotellessa…

Aiemmin olin kirjoittanut haluavani eroon tietokoneen jatkuvasta käytöstä. Tällä hetkellä koneeni on jälleen 24/7 päällä, ja jopa OSTIN uuden pelin. Tämä ei tiedä hyvää. Kaiken lisäksi, en tee asioita. En heti, en kohta, en edes myöhemmin.

En kirjoita tännekään. Ehkä tämän etukäteenpalkitseva tunne on haihtunut osittain, eikä kirjoittamista vedä enää se että siitä tulee hyvä fiilis. Nyt kirjoittamista työntää se että pitäis edes joskus taas kirjoittaa.

Ja mikä olikaan vapun tarkoitus? Kuinka moni muistaa miksi vappua oikeasti vietetään. Enkä nyt tarkoita niitä jotka sen tietävät, vaan niitä jotka juhlivat pää ämpärissä.

Sama juttu uutena vuotena.

Olin hakemassa Robot Chicken sarjasta lisäinfoa netistä ja kävi ohraisesti. Samalta sivulta löytyi infoa FullMetal Alchemist animesarjasta. Jäin koukkuun jo ennen madon pujottamista. Piti sitten imuroida kaikki 51 jaksoa. Ja Hellsing animen kaikki jaksot. Ja Ghost In The Shell – Stand Alone Complex sarjan kaikki jaksot ja background spesiaali myös.

Kaveri varoitti animesta, sanoi että älä laita yhtään jaksoa pyörimään, ja kun kerroin että pyörii jo, sanoi että stop, kone kiinni, sulake pois seinästä yms. Turhaan varoitti ajattelin, nyt ajattelen että turhaan varoitti. Siis, ensin en meinannut uskoa, ja nyt huomaan etten uskonut.

Olisi pitänyt. Nyt katselen animea jo puhelimellanikin. En silti aio paneutua asiaan intohimoisesti. Ehkä. Battle Angel Alita oli kyllä huippu. Lisää? Jep.

Toinen lomapäivä menossa, ja aivan puhki. Mikähän siinä on että lomalla ei osaa olla lomalla, siis niin ettei tarvitsisi tehdä juurikaan mitään muuta kuin rentoutua, mutta ainakin itselläni on aivan toisin. Viikonloppu mukaanlukien, ensimmäiset 5 lomapäivää (ja siis vkl) Töiden loppumisen jälkeen 7 päivän aikana vaihdan kaupunkia seitsemän kertaa. Saattaisi olla rankkaa.

No, jää lomasta sentään 3 viikkoa aikaa toipumiseen ensimmäisestä lomaviikosta.

Palvelinkin tuntuu lähteneen lomalle. Takkuaa ja niin edelleen.

Edellisestä kerrasta onkin aikaa jo.Sitä edellinen kerta jäikin yritykseksi luurin oikkuillessa. Sitä tämä tekee kyllä nytkin.

Tosiaan, jälleen matkalla, jälleen Tampereelle. En muista edes koska olisin juhannusta viettänyt siellä. Saa nyt nähdä millainen tästä kesäjuhlasta tulee. Uimassa en suunnitellut käydä, joten ainakaan siihen tilastoon en liity. Hukkuneiden tilastoon siis.

Lämmintä riittää, eikä kylmäkään ole, ei pitäisi olla valittamista. Olo vain ei ole mitä mainioin, joten kuumuus on huonompi homma. Jos sitä vaikka Juhannuksen jälkeen lisää.

Esimerkiksi korjaisi blogin softaa hieman.

klo noin 21.22.44 ja kotia päin pitäisi mennä junalla. Tai no ei päin, se hajoaisi. Kolme päivää nyt hankittu tinnituksen esiasteita, tinttaus jäi kahteen päivään.

Koneet eivät ole ehjiä vieläkään. Tämäkin syntyi junassa luurin avittamana.

(tämä lisätty temp-blogista jälkikäteen)

…mutta ei vielä uponnut. Melkein. Ensin piti kyllä Debian 3.1 asentaa useammin kuin kerran. Sen jälkeen olikin melkein yksinkertaista. apt-get install ‘paketti’ on asennuskäsky. ‘paketti’ kohtaan tulee toki paketin nimi. Jos olisin tiennyt että slash_2.2.6-7_i386.deb nimisen paketin nimi on vain ‘slash’, olisin säästynyt monelta vaivalta. En ihan säästynyt. Melkein kuitenkin. Nyt Slashcode toimii paikallisena, eli samalla koneella selattaessa, ei muualla, eli poluissa jotain kimuranttia. Niiden korjaaminen ei nyt kauheasti salatiedettä ole… joten eiköhän tämä siitä. Sitten alkaakin käännösurakka luultavasti.

Ostin dvd-paahtimen tänään. Olin välttänyt sen ostamista kyllä kauan, mutta pieni takaovi oli siinäkin että pääpalvelimeni oli saanut polttavan itselleen, joten “työkoneessani” ei ollut polttavaa, ja dvd-lukijakin tuntui olevan entinen.

Tuli oltua töissä 26 päivää yhtä kyytiä. Nyt on ensimmäinen vapaapäivä aikoihin. On kyllä mukavaa. Tai no, jos saisi tehtyä jotain, edes mitään, niin sitten. Huomenna jo pitää mennä takaisin sorvin ääreen. Juu no ei oikeasti, on meillä sorvari sitä varten töissä.

Eka vapaapäivä ja jo eilen yritti kuumetta antaa, ei niin kauhean hyvä ajoitus. Ahneella on erilainen loppu.

Suljin taas tietokoneeni. Taisi olla ensimmäinen kerta tässä kuussa kun myös jätin sen sammutettuun tilaan. Olen tehnyt niin toki aiemminkin ja niin pitäis jälleen tehdä useamminkin.

Olin tänään vain väsynyt siihen että aika meni taas tietokoneen ääressä. En jaksanut edes pelata, vaikka olin juuri saanut loistavan RTS-pelin. En jaksanut elokuvaakaan katsoa koneelta, vaikka uuden sellaisenkin sain. Elokuvan siis.

Kyllästyminen tuntui taas jotenkin vapauttavalta, enkä siis vieroksunut sitä. Sen verran itseasiassa pidin sen aikaansaamasta rauhan lisääntymisestä, väsyneeseen mutta tolkuissaan olevaan päähäni, että pidin olennaisena kirjoittaa siitä blogille. Ja koska pääkoneeni siis nyt meni kiinni, läppäri on ollut jo pidempään kiinni, ja palvelimessani ei ole näyttöä kiinni, sekä se että annoin kolmoskoneeni omakustannehintaa muualle, piti tämä kirjoittaa puhelimella. Tietenkin.

Kiitokset ja nyt välittömästi uusintoja katsomaan, pää tyynyssä ja kulkematta Go-ruudun kautta.

Nyt kun en edes ehtinyt kirjoittaa tänne kuinka helvetisti ahdisti ja masensi töiden loppumisen mahdollisuus, niin alettuani pitää sitä loppumista jopa todennäköisempänä kohtalona, ja sopeuduttuani siihen, ei enää ahdistakaan.
Totesin hiljaa itsekseni, että pureskellaan nyt ensin se katkerin kalkki ja nielemisen jälkeen, mikäli käykin niin, että työt jatkuvat, niin eipä se enää sitten harmitakaan. Parempi niin päin sitten, kuin niin, että tuudittautuisin siihen että työt jatkuvat enkä yrittäisikään sopeutua tilanteeseen jossa rahaa ei ole eikä juurikaan tule.

Voisin jopa kuvitella että ahdistuminen on vaihtoehtojen valinnoista kiinni. On tämä outoa tämä elämä.

(Voi se ahdistus hyökätä vielä kaikesta huolimatta, joten säästän sen aiheen erilliseen kirjoitteluun. Taitaa olla luonnoksissakin jo)

Eli nyt on häät kärsitty, huippukemut oli kyllä. Olo on sen mukainen. Onneksi tätä oloa ei tarvitse nyt olla jossain muualla kuin kotona potemassa. Viini näköjään maistui eilen riittävästi, ei toivottavasti hyvältä, mutta sitä oli ainakin tarpeeksi. Pää on hieman hitaalla vieläkin, taitaa käydä pelkällä starttimoottorilla iltaan asti. Eikä ainakaan joka tulppaan tule kipinää vaikka käyntiin lähtisikin.

No häät on häät, tulipa juhlittua sen mukaan sitten. Kuvia otin vain 270 kappaletta. Osa valitettavasti hämäriä tai tärähtäneitä. Siis kuvat, ei kuvattavat.

edit: Kyllä sitä viiniä taisi olla liikaakin.

Oli kyllä sen verran urakkaluontoinen viikonloppu¹, että töihin tuleminen on sekä helpotus että huokaus. Helpotus siksi, että näkee ihmisiä ja voi kuvitella olevansa jälleen elossa, huokaus siksi, että näkee ihmisiä. Olo on kuin jostain kirjasta/elokuvasta², tuntuu että on käynyt jossain kaukana kaukana voimien rajoilla ja kun tulee takaisin, ei ehdi/voi levätä lainkaan vaan on tultava töihin suoraan.

(Piti tähän tekstiin kokeilla sitten tuota lisäämääni ominaisuutta eli tuo footnote³, vaikka melko turhia luultavasti, mutta testiajoa vain)

1. Ne häät tosiaan. Ja niistä toipuminen. Takaisin
2. Esimerkiksi elokuvassa Abyss oltiin kaukana jossain. Alhaalla tosin. Takaisin
3. Eli nämä tänne alas tulevat viittaukset. Takaisin

Haluan ulos tästä hiekkalaatikosta. Tämä hiekkalaatikko ei ole minun keksimä, eikä sen säännöt ole minun tekemiä. Tuntuu kuitenkin siltä, että sen sääntöjä on pakko noudattaa ja leikkiä niiden mukaan. Mitäs jos minua ei huvita leikkiä ollenkaan?

Haluan ulos, haluan pois tästä hiekkalaatikosta. Vaikka leikkisin yksin, niin silti joudun leikkimään samoilla säännöillä kuin kaikki muutkin. Haluaisin tehdä ja keksiä itse sääntöni.

Haluaminen on toki halpaa, eri asia sitten on, kuinka halvaksi haluamansa saaminen tulisi. Tee-se-itse-mies tekisi hiekkalaatikkonsa omin käsin edullisesti. Toisin sanoen, jään tähän samaan leikkimään, olematta sen enempää tyytyväinen kuin päättäväinenkään poistumaan muualle.

Olen tämän viikkoa aamuvuorossa töissä, tai siis työpaikalla töissä, en siinä vuorossa… siis aamuvuorossa olen kyllä, mutta… Parempi selventää epäselventämääni alkua.

Eli, klo 05 herätys jokainen arki-aamu ja klo14 asti yritän sietää kustannuspaikkaani. Ja kun olen kovin huono ottamaan vain lyhyitä päiväunia joita uupumus väsymys ja uneliaisuus osakseen kernaasti huolisivat, olen iltaa kohti aivan liian väsynyt. Siitä tuo alkukin sekoittui.

Mutta se missä saisitte pistää paremmaksi on tämä: minua nyt laiskottaa/väsyttää niin paljon etten jaksa mennä edes nukkumaan. Tunnin olen yrittänyt kehittää voimia, ilman minkäänlaisia tuloksia.

Joskus vielä suunnittelisin itselleni Laiskan Laiskuus-Diplomin, mutta en jaksa sitäkään. Enkä muiden suunnittelemia huoli.

Tuli sitten tieto että työsopimustani jatketaan. Jälleen kerran määräaikaisena, ilmeisesti ensi kevääseen tällä kertaa. Parempi tietenkin kuin se, että työt olisivat loppuneet 2 viikon päästä.

Olin kuitenkin etukäteen ahdistellut itseni työn loppumisen takia, sekä stressitasot olivat nollan yläpuolella, joten tämäkin tieto toisaalta vitutti. Ikään kuin aseeseen olisi ladannut painetta hetken aikaa ja sitten se paine pitää purkaa ampumatta. Huokaus.

On se työnantaja perseestä. Lähin esimies ei onneksi ole. Huomenna kaiken lisäksi mielenilmaisulakko, eli viikonloppu alkoi nyt, kera 3x golden cup kuusipakin. Ihan varmasti juon jokaisen tölkin.

Myöhästyin juuri äsken junasta. Oli tarkoitus liikkua pääkaupunkiin ja siellä oli tarkoitus nauttia lisää päärynäsiideriä. Dokureissu oli siis taas tiedossa. Tämä edellytti kaiken lisäksi lauantaille suunnitellun ruokailun peruuttamista. No äiti ymmärsi jälleen kerran.

Olin siis kävelemässä rautatieasemalle, mistä kaikki juna tähän saakka ovat lähteneet, kunnes sitten jo ennen asemaa huomasin, että sen hetkinen vauhti ja matka eivät millään laskutavalla olisi tuottaneet sitä tulosta että olisin ehtinyt 22.04 lähteneeseen junaan. Vitutti.

Käännyttyäni takaisin kotiin päin, juoden edelleen keskeneräistä päärynäsiideriäni, havahduin itsekseni toteamukseen, että ehkäpä sittenkin ilmoitan äidilleni voivani tulla syömään. Ja verrattuani kahta vaihtoehtoa, rahakas ryyppyreissu stadiin, taikka ihan normaali ruokailu äitini luona, mahdollisesti vaivalloisten kyselyiden kera yms, parempi näistä olisi ja siis nyt tulee olemaan, tuo ruokailu.

Valitettavaa tästä tekee sen, että äitini ei omien väittämiensä mukaan ollut edes pahoillaan peruuttamisestani, sekä se, että se kaveri joka stadissa olisi odottanut seuraani, on 99% kerroista ollut mukavaa seuraa eikä illat ole olleet tylsiä tai kuivia. Täytyy vain toivoa, että olisin saanut kammokrapulan, ja että äiti nyt sitten tekee oikeasti hyvää safkaa. Tämä lieventäisi molemmista tapauksista syntyvää kyrsimistä.

Varsinkin kun tiedän tuon stadissa odottaneen kaverin pettyneen, luulen ainakin, ja tiedän hänen lukevan tämänkin tekstin loppujen lopuksi, olen pahoillani Valtion Rautateidemme puolesta, koska he ovat kehittäneet nuo rupuiset aikataulut.

Isäni soitti eilen, vaihteeksi. Oli juuri sitä ennen veljeni välityksellä sanonut että minun pitäisi soitella useammin sinne päin.

Hän pyysi/käski/velvoitti, tai ainakin yritti, minua soittamaan ja pitämään tiheämpään yhteyttä isoisääni joka asuu samassa kaupungissa. Myötäilin niin ja näin tekemättä sen isompia lupauksia.

Myönnän auliisti ja hieman jopa häpeillen, että niiden kuuden vuoden aikana minä olen täällä asunut, olen pitänyt muualla asuviin sukulaisiinkin enemmän yhteyttä.

Syitäkin pulpahti mieleeni sitten myöhemmin. Kuten esimerkiksi sen, etten juuri soittele sosiaalisia puheluita muutenkaan. Enkä aina silloinkaan vaikka olisi asiaakin. Kun on tottunut yksin olemiseen parikymmentä vuotta, ja senkin jälkeen lähes 7 vuotta pätkissä enemmän tai vähemmän yksin, on näköjään huomattavan hankalaa ottaa tavaksi olla muutakin kuin yksin.

Jospa edes yrittäisin. Ehkä huomenna, tänään en taas kaipaa seuraa.

Kommenttikirjoitus Janilta saamaani ideaan Sata Minusta sivuun. Kiitokset jälleen Janille, ehtymätön laadukkaiden testien ja meemien lähde. Marginaali on jo blogilistassanikin, ja toistuvasti täällä mainittu, joten jääköön edes tämä yksi kirjoitus tässä vaiheessa ilman linkkejä lähteeseen. Eli ne harvat lukijat jotka haluavat syystä tai kolmannesta kommentoida, olkaatte hyvät, tähän näin heti perään.

Mtv3:sen DVD-arvostelussa käydään läpi Tohtori Sykerön DVD-julkaisua. Tuli aivan lapsuus mieleen. Mikäli onnistun unohtamaan tuon arvostelun, jätän ostamatta kokoelman, mutta jos niin ei käy, pakkohan se on ostaa. Muistan Tampereella asuessani jättäneeni jopa partiossa käymisen kokonaan, koska kokoukset/tapaamiset/vast. oli aina ajoitettu niin, että sieltä piti lähteä kesken kaiken jotta näkisi Tohtori Sykerön. Voiko asian merkitystä ala-asteella olevalle lapselle paremmin kuvailla.

Hienoa hienoa. Nostalgia kunniaan!

Juteltuani erään henkilön kanssa, päätin harkita perry-suhteeni katkaisemista. Tuo juttelu toki liittyi eri asioihin, mutta niitä sivusi edes osittain kyllä tämä päärynäinen herkkumehu jonka kanssa olen ollut sinutteluväleissä jo jonkin aikaa. Useamman vuoden tarkemmin sanottuna. Tehtäköön nyt tännekin sitten julkinen paljastus (onko niitä muita?), että esimerkiksi 2004 neljän viikon kesäloman aikana tätä päärynämehua valui kurkustani alas 100 litraa. (25ltr/vko, ~3.6ltr/vrk) Se on aika paljon kuulemma. Minä tosin join sitä maun takia, vaikka en usko tuohon aina itsekään.

Minä kyllä pidän perrystä ja perry pitää minusta, mutta hyöty ei ole edes yhden suuntainen. Minä en hyödy perrystä mitään, ja perry lakkaa olemasta jouduttuaan minuun, ei kovin kaksinen symbioosi. Kaiken lisäksi minun harteilleni tulee kaikki kustannukset, ei kiitos.

Olen ennenkin tehnyt testin: “jos et voi, sinun täytyy”, onnistuneesti jopa. Taitaa olla sen saman testin aika jälleen. Mielelläni tekisin siitä kyllä kuukausittain toistuvan testin jonka kesto olisi ensimmäisestä päivästä viimeiseen.

Eihän mulla kiire ole, mutta jottei tulisi. Ja ei, en todellakaan aio siirtyä viinan puolelle, viinahan on pahaa, aina.

MINÄ:
-Hei kaikki, nimeni on Kuraattori ja olen…

KAIKKI (yhteen ääneen):
-Hei Kuraattori!

En tiedä tuntuuko tämän kirjoittaminen hyvältä vai huonolta. Luulisi että sen tietäisi. Kaiken lisäksi tallennan tämän vasta luonnoksiin. Toivon tämän tul.. ai tää on jo tässä, no juu.

Toivottavasti tähän ei tule tutuilta kommenttia perään, “Vihdoin!” tai “No vitut lopeta!” tai mitään sellaista joka antaisi ymmärtää kommentinantajan edes ajatelleen tähän suuntaan. Ja yhtä paljon toivoen, kunpa tämä ei harmittaisi jälkeenpäin siinä mielessä, että katsoisin myöhemmin mitä on tullut kirjoitettua ja ajattelisin, oho onpa ollut fiksua tekstiä, ja hörppäisin taas. Otetaan nyt edes kellosta/kalenterista aikaa…

Totesin että eroan perrystä vasta kun jo ostetut on juotu. Eli 5 perryä vielä ja sitten seis. Turha kuitenkaan kuvitella että olisin sortunut. Korjasin vain edellistä päätöstäni erota perrystä niin, että viime tiistaista lähtien en enää osta perryä. Hyvä tarkennus eikö vain.

Vaikuttaa siltä että pyrin taas pitämään konettani enemmän sammutettuna kuin käytössä. Toivottavasti näin myös käy. Saatan kokea tietokonetta käyttäessäni, että sitä pitäisi käyttää vähemmän, ja silloin kun en käytä konetta, tuntuu että sitä voisi käyttää enemmän. Omituista ristiriitaa.

Liittyy olennaisesti saamattomuuden tunteeseeni ja usein syytän itseäni siitä että käytän konetta liikaa jos en saa mitään tehtyä. Pitää jälleen tarkistaa saanko enemmän aikaan jos pidän konetta päällä vain silloin kun oikeasti tarvitsen sitä. Tämä säätäminen ei loppua näe.

Aloitin juuri Siivouksen. Tuo kirjoitetaan tässä asunnossa Isolla Kirjaimella, lähinnä määräisen artikkelin puuttumisen vuoksi suomenkielestä. The Cleaning has arrived.

Eli se Siivous on päässyt/joutunut asuntooni, toivottavasti viipyy valmistumiseensa saakka. Siivoaminen katsokaas on täällä yhtä yleistä kuin Katolilaisten avioerot, jääkarhujen lomailu Saharassa, tai Kuujuuston pilaantuminen. Nyt siis siivotaan. Seuraava merkintä toivottavasti kertoo onnistumisesta, ei epäonnistumisesta.

Kaikesta siitä, mikä on tehnyt minusta sen mitä olen, johtuen, suurin osa minua määrittelevistä asioista on olemassa vain päässäni. Voisi sanoa etten ole jättänyt jälkeäni historian jalkakäytävälle kovinkaan painokkaasti.

Mieleeni mennyt sen sijaan on jättänyt lähtemättömiä painaumia, arvokkaiden ja arvostamieni muistojen ilmiasussa. Nostalgia on tärkeää kohdallani.

Kotonani on suuria määriä tavaroita, jotka ovat mahdollisesti olleet vuosia täysin koskemattomina. Osa tavaroista on sellaisia, joiden olemassaolosta en edes tiedä enää. Tästä kertoo sekin seikka, että nykyiseen asuntooni muuttaessani, aiemmasta asunnosta siirtyi laatikoita jotka oli pakattu sinne muuttaessani. Eli siis joitain tavaroita on kuljetettu kahden muuton verran koskematta laatikoiden sisältöön välillä lainkaan.

Heitänkö tavaroita herkästi pois? Minut tuntevat voisivat sanoa että sataako Saharassa herkästi lunta. Asunnossani on luultavasti enemmän sellaista tavaraa ja rojua mitä en tarvitse enkä ole käyttänyt aikoihin enkä tule koskaan enää käyttämäänkään, kuin sellaista, mille varmuudella löytyy käyttöä.

Tästä päästiinkin sitten otsikkoon. Siivoaminen on kohdallani ollut aina vaikeaa, ainakin käyntiinlähdön ja käynnissäpysymisen osalta. Aloittamisen vaikeudesta voisin kirjoittaa runsaasti lisää, ja ehkä niin teenkin, mutta siivoamisen eteneminen pysähtelee ja tökkii kuin juna jossa on 8 kulmaiset “pyörät”. Juuri siitä syystä, että löydän asioita ja esineitä jotka tuovat mieleeni osia ja paloja menneisyydestä. Joskus jopa 20 vuotta taaksepäin vieviä esineitä. Siivoaminen sitten pysähtyy muistellessa ties mitä pienintäkin, jo täysin turhaa tavaraa.

Harvoin mitään silti lentää roskiin, hyvä kun roskat saan poimittua joukosta. Moni voisi väittää kaiken tuon aivolohkojen muistien tueksi olemassa olevan roinan olevan roskaa, mutta ei se ehkä niinkään ole.

Nyt siis aiemmasta siivousmerkinnästä jatkoa, voisi sanoa siivouksen saaneen positiivisemman käänteen kuin viikko sitten olisi voinut kuvitella. Tämä kirjoitus oikeastaan syntyi tuosta omien muistikuvien vaalimisen tärkeydestä. Siivoaminen tuo sen varmimmin esille näköjään.