Kategoria-arkisto: 'Jokumuumikä' ↓

Juuri kun olin Tuskasta päässyt kotiin, sain sähköpostiini tiedon, kiitos siitä, että Slayer tulee syksyllä takaisin keikoille jo syksyllä. Ja jälleen tuplakeikka, Hki-Tre. Piti sitten uudelleen miettiä joko lopetan bändin keikoilla käymisen. Vielä ei ole tietoa koska liput tulevat myyntiin tosin.

Siinä välissä ostin sitten 2x Ankkarock:in sunnuntailiput, ja kuulin että myös Slipknot heittää tuplakeikan Suomessa, myös marraskuussa. Tänään sitten tulikin nuo Slipknot-liput myyntiin, ja sain hankittua 2 lippua kentälle Helsingin keikalle. Kenttäliput loppuivat noin 5 minuutissa, mikä toi mieleen vanhat ajat. Helsingin keikalla on lämppärinä Machine Head, joka on vältellyt omaa käyntiäni muutaman keikan verran jo, sekä Children of Bodom, jonka olen mielestäni nähnyt jo liiankin usein.

Tämän lisäksi 18.7. on Stadionilla sitten tietenkin Iron Maiden, joten jos viime vuoden lopulla ollut Marilyn Mansonin keikka lasketaan mukaan, tulee siitä eteenpäin katsottuna 12kk ajalle itselleni enemmän keikkoja käydyksi kuin koskaan aikaisemmin.

Vaikka en varsinaisesti viinaa juokaan, niin “ilman viinaa” kuulostaa tarkoituksenmukaisemmalta ja hienostelemattomamalta vähemmän hienostelevalta kuin “ilman alkoholia”. Lauantain tupaantuliaisissa tuli oltua ilkeä ja huonomuistinen ja muuta sellaista mitä en normaalisti olisi enkä missään tapauksessa haluakaan olla ja vikahan oli yksin minussa. Jos olisin ainoa joka tilanteesta taas kärsi, niin morkkis olisi ehkä hieman loivempi, mutta tälläkin kertaa näin. Niinpä otan taas aikalisän.

Tammikuussa 2007 minulla oli kummallinen salaatti-kausi. En oikein osannut syödä kuin salaattia ja ihmettelin sitä täälläkin. Lieneekö ollut viikko kun söin pelkkää salaattia. Ei siis tehnyt edes pihviä mieli. Nyt on toisinpäin.

Olin ostanut puolessa välissä tätä viikkoa jauhelihaa, lähinnä varmuuden vuoksi, ja viime yönä se oli käymässä vanhaksi joten tein siitä jotain. Koska ei kuitenkaan ollut suurikaan nälkä, en halunnut mitään suurta annosta saada aikaan ja söinkin sitten jauhelihan hyvin maustettuna sellaisenaan. Varsinaisesti siinä ei ollut mitään vikaa, niin olen tehnyt ennenkin, mutta siitä tuli kipinä tälle merkinnälle.

Nyt oikeastaan kaipaisin samanlaista salaatti-putkea kuin yli vuosi sitten. Silloin olin intoa täynnä tekemässä salaatteja kulhokaupalla. Nyt haluaisin syödä salaatteja kulhokaupalla, mutta se into niiden tekemiseen ja ainesten hankkimiseen on vielä umpijäässä. Kuten eräässä salaattikuvassakin näkyi, kyllä siellä pekonia saa olla ja se on silti salaatti.

Olin perjantaina niin uupuneen oloinen ja tavallaan omaa rauhaa kaipaavakin, että toivoin viikonlopusta sellaista see-no-evil-do-no-evil-viikonloppua, mutta toisin kävi. Tiedossa etukäteen oli kyllä Messukeskuksen multimessuilla emännän perässä kulkeminen, Asuntomessut, PihaMessut, MökkiMessut ja vieläpä SisustusMessut tuli kierrettyä. Hienoja poreammeita ja kaasugrillejä oli kyllä.

Perjantaina tuli kyllä ostettua melko pitkästä aikaa taas uudet farkut, ja tyttöystävä osti itselleen löytämäni uuden lelun eli Creative Zen 8gb mp3-soittimen. 151 euroa Tietoasemalla, 4gb vastaava soitin Mustassa Pörssissä 149€ joten ihan kelpo hinta. Koitin keskustella itselleni samanlaista mutta ei kuulemma voi ostaa luotolla joten se jäi ostamatta. Sen sijaan ostin lähes samanhintaiset Bossin kengät Stockmannilta jossa oli muistamattani Hullut Päivät, ja se ei tosiaan ole kauhean hauska ajankohta käydä ostoksilla. Hienot kengät silti. Ja kenkiä saa kuulemma ostaa vaikka velaksi.

Sitten lauantaina tuli lähdettyä vielä Helsinkistä länteen päin golf countryclubille iltaa viettämään. Paahtopaisti onnistui melkein nappiin, hellan ja saunan ollessa yhtäaikaa päällä, pääsulakkeista napsahti yksi pois päältä ja kun siinä tuli nautittua “kokin valkoviiniä” niin eipä käynyt mielessä että jos asunnon sulaketaulussa kaikki on ok mutta silti kolmesta eri paikasta on sähköt pois, niin vika saattaa olla pääsulaketaulussa asunnon ulkopuolella. Tämä ongelma ratkesi sitten vasta aamulla, ilman lämmitystä nukutun yön jälkeen. Tosin eipä siinä yöllä huomannut kovasti palella kun oli umpiunessa kuitenkin.

Sunnuntai menikin sitten jämäsiiderien, pizzan ja vuokraleffan parissa. 1408 eli Stephen Kingin novelliin perustuva elokuva, John Cusack ja hetken aikaa Samuel L. Jackson myös. Oli se ehkä hieman haukuttua arvostelua parempi. Ei tosin uudelleenkatsomisen arvoinen.

Siinäpä tuo, kohta taas töihin. Eikä näitä vkl-raportteja taas ole pitkään aikaan tullut tehtyä, ja miksipä olisi.

Hyvää naistenpäivää taas, naisille. Tästähän on kukkia suotu tällä blogilla nyt jo kolmatta vuotta. Onhan täällä pallolla oleminen joskus vähän mukavempaa kun te naisetkin olette leikissä mukana.

Hesari uutisoi jälleen kasviksien vaaroista. Niinpä niin. Vastahan viime lokakuussa kirjoitin samansuuntaisesta asiasta muualla.

Kasvikset lisäävät riskiä sairastua nuoruusiän diabetekseen, uskoo Mediuutisten haastattelema erikoislääkäri Arno Hänninen.

Tietenkin lihansyönnistäkin varmaan keksii jotain pahaa sanottavaa, mutta itse satun pitämään pihveistä sen verran paljon etten nyt omia tottumuksia ala morkkaamaan. Sori vaan veget.

Ensimmäinen, tosin helposti peruutettavissa ollut ja vähäistä vahinkoa aiheuttanut, oli Windows Vista Ultimaten asennuskokeilu. Syitä lienee liian aikainen herääminen (klo3.45), tilapäinen mielenhäiriö sekä uteliaisuus Vistan ulkoasua kohtaan, ylimääräinen hyllyssä lojunut kovalevy sekä tietenkin akuutti anti-K.I.S.S.-mielentila jolloin lähdin tavallaan korjaamaan ehjää.

Toinen ja tähän väliin huomattavasti lyhyemmin selitettävä moka oli/on se että menin sitten takaisin Facebook-roskaan. En ole kovin varma syistä tähän kompasteluun, mutta ehkä tajusin että ei se tapa eikä vahvista, eikä siitä varsinaisesti ole haittaakaan, sekä tietenkin ns tyhjästä aloittamalla se on vielä helpompi pitää tyhjempänä kuin aiemmalla yrityksellä.

Mutta takaisin Vistaan. Halusin siis hieman kokeilla kuinka tuo uudempi rautani Vistaa pyörittää ja kieltämättä olin vähän utelias senkin suhteen, että kuinka typerä se sitten onkaan, tuo Vista siis. Asennuksen jälkeen se oli tietty aika nätti ja ihan ok, mutta Aero eli k(e/o)huttu karkkikuorrutus-ulkoasu ei tietenkään ilman näytönohjainajureita ilmaantunut mihinkään. Asensin sitten Nvidian ajurit Vista 32bit Ultimatelle ja käynnistin uudelleen koneen joka käyttöjärjestelmän lataukseen asti toimi normaalisti. Kuva vain hävisi siinä vaiheessa kun kirjautuminen piti olla ohi. Toistuvasti. Vikasietotilaan pääsi mutta ei normaaliin käyttötilaan.
Tässä kohtaa totesin tappioni enkä ryhtynyt metsästämään syyllisiä, esimerkiksi mahdollisia emolevyajureita tai muita puuttuvia tekijöitä. Mielestäni käyttöjärjestelmä pitäisi mennä pystyyn vähemmälläkin vaivalla. Lisäksi UAC oli maineensa veroinen eli todella ärsyttävä. “Haluatko Varmasti, Ihan Varmasti tehdä sitä mitä äsken yritit tehdä”. Ymmärrän lähtökohdan tuolle komponentille, mutta idean soveltaminen tökki tosi pahasti. Varsinkin mikäli tuo UAC oli suuri toivo saada käyttöjärjestelmä turvallisemmaksi, mutta siitä tehtiin suuri ärsytys, niin suuri että itsekin otin sen välittömästi pois käytöstä (käytöstä poisto tuntui vaativan boottia, ei hyvä sekään).

Nyt tuo Vista-asennus on sillä erillisellä kovalevyllä edelleen, mikäli jaksan joskus taas tuhlata aikaani tuohon turhuuteen, saatan aloittaa muista tarpeellisista ajureista kuin näytönohjaimesta.

Fingerpori on kyllä mainio sarjakuva. Juuri sellainen joka ei aukea kuin perjantaipullo jos ei ole luonne kohdallaan. Ja Matin Maapallo eli “sarjisbortaali” lisäsi sen jokin aika sitten listaansa, eli tästä suoraan sarjisselaimeen tuolla.

Pitää kai joku tyylimuokkaus tehdä näitä pikkuisia varten.

Close

PC - Vahvistin etu/taka-audion kääntökytkentäkaavio

Pitäisi tällainen pieni kytkinlaatikko rakentaa. Tietokoneen audiopiuhojen vaihtaminen pistokkeita siirtämällä liitännästä toiseen ja takaisin ei oikeastaan enää kiinnosta. Siis kyseessä on tietokoneen ja television sijainti vastakkaisissa suunnissa, joten esimerkiksi pelatessa tai “töitä” tehdessä etukaiuttimet ovat olohuoneen takaseinän puolella ja televisiota katsoessa etukaiuttimet ovat toisessa päässä. Pelkkä pistokkeiden vaihtaminen päittäin ei ratkaise ongelmaa, koska kuulijan kääntyessä 180 astetta, etuvasen onkin entinen takaoikea mutta vaihto siirtää vain kaiutinparien sijaintia, ei kätisyyttä.

Nyt sitten on tällainen pieni projekti, osia tilattu ja hieman huolestuttaa rikonko koneestani äänipiirit. Kuvassa kytkimiä ei ole piirretty on-off-on vaikka ne niin ovatkin, joten kytkimen asentoja vaihtaessa ei pitäisi tulla oikosulkujakaan. Vaasan Elektroniikkakeskus Oy:stä löysin vipukytkimiä joissa on 3 napaa per kytkin, joten tästä selviää kahdella.

Tuon kuvan tekemiseen meni luultavasti kauemmin aikaa kuin itse kytkimen kasaamiseen. Korkea aika mennä nukkumaan. Kaiken lisäksi, luulen tietäväni sen yhden (ja ainoan) henkilön joka ehkä hyvää hyvyyttään tunnustaa ylläolevan olevan edes etäisesti mielenkiintoista.

edit: Lisäänpä tähän ehkä asiaa hieman selventävän hienon kuvan.

Tuo alaotsikko, the thrill of driving, viittaakohan se jotenkin rekursiivisesti lehden nimeen, tai siihen fraasiin mihin puhekielessä joskus tuon EVON:n voi yhdistää. Et Vaan Osaa/Ei Voi Osata. Jos et osaa, ajelu on luultavasti hieman jännittävämpää.

Valitettavasti tämäkin merkintä oli luonnoksena roikkumassa jo jonkun aikaa, joten en voi käyttää kynnyksenlaskupyrkimystä ideoiden heikkouden selittämiseen. Luonnoksen julkaiseminen ihan merkinnäksi asti sen sijaan täysin todennäköisesti johtuu juuri siitä.

Tämä kuva on yksi niistä osoituksista että tottahan toki kännykässä kameraa tarvitaan.

Tuli hankittua tyttöystävän kanssa tavallaan itselleni joululahjaksi blenderi. Smoothieita ja sen sellaisia varten tietty. Pitäähän keittiössä blenderi olla.

Olinhan toki halunnut moista keittivimpaita jo jonkun aikaa, ehkä vuosia muutamia, mutta vasta apple margaritaa ravintolassa jouluostosten taukopaikkana sai innostuksen heräämään ostoa vaatimalle tasolle. Eli siis blender kaupasta, smirnoff ja strawberry kossumixeri alkosta, mansikat kaupasta ja jääpalat pakkasesta. Mansikka Ivanovia vääntämään siis.

Alku aina hankalampaa, mansikat vaativat hieman kosteutta valuakseen blenderin kulhon reunoilta sekoitinterälle, sama ongelma jäiden kanssa. Harjoittelua vaatii sekoitussuhteen hallinta sekä sekoitusajan tunteminen paremmin. Mansikkajuomaa saimme silti aikaan lähes pari litraa, maku mitä mansikkaisin.

Tulipa hankittua, ja käyttöä toivottavasti löytyy alkukokeilua pidemmälle. Ainakin vekotin löytyy talosta mikäli ideoita käyttämiselle löytyy, ei siis jää drinkit siitä kiinni.

Huomasin hieman itselleni uuden mutta jo muutaman kuukauden vanhan uutisen Slayerin lopettamisesta. Kuulemma ovat Rick Rubinille, eli tuottajalle velkaa eli ilmeisesti sopimuksen mukaan yhden levyn verran vielä, mutta kuulemma tämä jäisi viimeiseksi. Tom Araya on jo 46 vuotias eikä kuulemma ihan ikuisuuksia jaksa moppitukkaa heiluttaa.

Niin siinä taitaa käydä että bändi lopettaa keikkailun ennen kuin keikoilla käymiseen itse kyllästyn. Tästä tulee hieman omituinen tunne, siihen tapaan, että on kauan ajatellut joitain asioita ikään kuin osaksi kaikkea, eikä vain ohimeneväksi asiaksi. Kuten esimerkiksi Jack Nicholson on ollut elokuvissa aina ja sitä rataa. Nyt sitten tämä bändi raottaa lopettamisen verhoa. Ei se nyt uskomatonta ole, mutta jotain mitä ei tietenkään ole ajatellut etukäteen, vielä vähemmän pohtinut siihen suhtautumista.

Melankolisesti tuo mieleen elämän yksisuuntaisuuden ja katoavaisuuden.

Pelasin vihdoin Crysiksen läpi. Silloin kun Crysiksen laitevaatimuksista alkoi tihkua tietoa, en vielä ollut edes suunnitellut nykyisen koneeni hankintaa. Sikäli en siis etukäteen ollut kovasti peliä edes odottanut koska nyt jo entinen koneeni olisi ollut aivan liian laiska tämän pelaamiseen.

No, nyt sitten kuitenkin pelasin Crysiksen puhki ja loppua lukuunottamatta olin yllättynyt lähinnä siitä että jaksoin pelata sen kokonaan. Yleensä olen jaksanut vain Medal Of Honour tai Call Of Duty fps-pelit pelata loppuun saakka, mutta tämä oli lähes kokonaan aika vastustamaton. Grafiikat oli tosiaan upeita, siinä ei tullut pettymystä, juoni ei kovin kummoinen ollut, enkä sitä ollut odottanutkaan. Pelimekaniikkaan ei juurikaan mullistavia oivalluksia oltu kehitetty, ehkä NanoSuit eli pelaajan “haarniska” josta sai valikoituja etuja, oli mielenkiintoinen lisäys sinänsä melkolailla Far-Cry peliä muistuttavaan kokemukseen.

Lyhyt ja kaunis, sekä loppua kohden huononeva hyvin tehty FPS, ei siinä kummempaa. Seuraavaa odottaessa…

(Hiirellä suuremmaksi…)

Tässä nyt pari päivää olen jo kypsynyt koko Jokelan aiheeseen. Sanottakoon nyt alta pois, että tapaus oli surullinen, en sitä tässä pyri kieltämään, mutta surenko menehtyneitä? Enpä koe surevani.

Sitten siihen miksi tällä kertaa avaudun. Syynä on jälleen lehdet, tai ehkä enemmänkin erään lehden erään toimittajan tapa syyllistää sivullisia. Iltasanomissa mainittiin Tampereella tapahtuneesta ilotulituksesta erään yrityksen konttorin avajaisten yhteydessä.

Tuusulassa kuoli eilen yhdeksän ihmistä koulutragediassa. Valtakunnassa on tänään ollut suruliputus, ja ihmiset ovat ottaneet osaa kuolleiden omaisten suruun. Oliko tämä teidän tapanne?

- Kyllä me keskustelimme tästä. Avajaispuheissa muistimme uhreja.

Tämä sai kyllä inhoni taas esille. Mikä velvollisuus ihmisillä on surra, mikä tekee surullisista asioista kaikkien asioita? Vaikka suru olisi kuinka suuri, ei se tee siitä automaattisesti jokaisen “kunnollisen ihmisen” surua. Toimittaja mielestäni asetti ilotulitusta seuranneen yrityksen syylliseen asemaan koska nämä “eivät surreet tarpeeksi”. Onko ihminen sitten kylmä ja tunteeton jos elää omaa elämäänsä niin kuin kuuluukin? Ihmisiä kuolee jatkuvasti, eikä kukaan tule koputtamaan olkapäälle että tämäkö on tapasi surra.

Samoin hienoisesti ärsyttää yleistävät toteamukset “koko Suomi suree”. Paskan marjat koko Suomi sure. Vaikka pieni maa onkin, ei silti kaikkien asiat ole kaikkien asioita. Jos ei voi lehteen kirjoittaa “eivät kaikki sure” niin olkaa kirjoittamatta, mutta ei jumalauta noinkaan voi kirjoittaa että koko Suomi suree kun se ei ole edes puoliksi totta.

Töissäni näin lipun puolitangossa, ja se sai ajattelemaan tapahtuneen mielettömyyttä ja sitä kuinka surullista se on läheisille ja tutuille. Mutta ei minulle, en ollut siellä, en siellä päinkään, en henkisesti enkä fyysisesti, ei siis kosketa minua. Ja jos tähän nyt joku minua tuntematon haluaisi todeta että olenpas kylmä ja tunteeton paska, niin siitä vaan, mielestäni jonkin tuollaisen toteaminen vaatisi ihmisen tuntemista ensin. Betonikin on kylmää ellei sitä lämmitä. Ja olen kyllä saanut osani surusta ja suremisesta, kyse ei ole siitä ettenkö sitä osaisi kokea.

Hurskastelu, syyttely, osoittelu ja olettamiset ovat heikkojen hyve. Kadotkaa te jotka haluatte heittää jonkin suremisen viitan niiden ylle joita se ei pue.

No, tulipa siivottua, esimerkiksi imuroitua eteinen keittiö makkari ja olohuone, jippiaa. Myöskin keittiön pöytä pääsi takaisin keittiöön oltuaan arviolta vuoden vähintään olohuoneessa. Mukavahan siinä oli aamupalaa nauttia hyvässä seurassa.

Paljonhan tuota siivottavaakin jäi, mutta se ei nyt liene enää ongelma, paitsi että GF kävi jo asunnossa eikä säntäillyt säikähtäneenä heti pois, joten se siivouskynnys on ihan eri kohdassa tästä eteenpäin.

Nyt on sitten tämä blogillekin kirjoittelu jotenkin jäissä, helpoin syy lienee seurusteleminen, sinänsä siis, ettei ole ollut avautumisen tarvetta tai muuten ei ole tullut intoa kertoa maailmalle kaikenlaista höpönlöpinää kuten aikaisemmin. Paitsi tosiaan että viimeisimmät kirjoitukset ovat olleet yksinomaan tähän sinkkuilun loppumiseen liittyneitä merkintöjä.

Jospa tähän taas pääsisi käsiksi hieman aikaisempaa useammin ja toivottavasti jopa paremmin.

Kasvikset aiheuttivat viime vuonna ensimmäistä kertaa enemmän ruokamyrkytyksiä kuin liha ja lihatuotteet. Myös viime vuoden kaksi suurinta epidemiaa olivat kasvisten aiheuttamia. Elintarviketurvallisuusviraston mukaan ne levisivät salaatista ja porkkanoista. -STT

Enpä sano mitään.

Tähän hyvien uutisien/muutosten sekaan sain eilen kuulla isoäitipuoleni kuolleen aivoverenvuotoon. Ja minä kun olin kuvitellut ettei hautajaisiin enää tarvitsisi mennä. Julmettua. Minkäs teet.

Hainpa sitten postista tämän uuden näytön. Pientä taustavalovuotoa ala- ja yläreunassa havaittavissa leffaa katsoessa, mutta saapa nyt nähdä miten kaikkeen tottuu kunhan tuo uusi mylly saapuu.

En itseasiassa aikonut kirjoittaa lainkaan uudesta näytöstä, vaan siitä mitä tapahtui matkalla näytön kanssa kotiin. Huomasin kaksi vanhahkoa naista kävelevän vastaani vasta kun he olivat lähes kuuloetäisyydellä, toisella jotain lehtiä käsivarteen nojaamassa. Naisparin ja minun välillä käyty keskustelu käytiin seuraavaan tapaan, ilman pienintäkään askeltahdin muutosta, ystävälliseen sävyyn tietenkin.

Nainen näyttää “Herätkää!” lehden kantta, “Haluaisitko lukea?”
Minä vastaan, “En.”

Tämä oli miellyttävin keskustelu tästä aiheesta ikinä, kivuton ja ohi lähes nopeammin kuin alkoikaan.

Eilen aamulla kuulin että broidini faija oli kuollut. Ei minun isäni mutta broidin. Velipuolen siis jos joku haluaa nillittää. En oikein tiennyt mitä ajatella. En oikein tiedä vieläkään, ehkä en ajattele mitään.

Äsken näin exäni mesessä oikeastaan tosi pitkästä aikaa ja kuulin että hänen isänsä oli kuollut viime viikonloppuna. En siinäkään kohtaa osannut paljoa muuta tehdä kuin ottaa osaa ja toivottaa voimia. Mitä siinä oikein voi tehdä.

Ymmärrän taas hieman paremmin tuttuja ja ystäviä jotka yrittivät auttaa tai auttoivat kun veljeni kuoli jo 7 vuotta sitten. Surun kohdannutta ihmistä on hankala auttaa käymättä tämän pään sisällä, itse ainakin tunnen niin että siinä voi herkästi mennä ylilyönniksi tai jopa holhoamiseksi. Itse vältän viimeiseen saakka jopa ärsyttävän kliseistä “tiedän miltä susta tuntuu” osanottoa.

Tähän ikään mennessä olen kohdannut vasta yhden kuoleman joka ei tullut liian aikaisin, isoäitini menehtyi 92 vuotiaana. Tai 91, mutta kuitenkin, sairaalaan lähtiessään hän oli sanonut että nyt voisi jo lähteä.

Tässä alkaa olla sellainen olo että pitäisi alkaa elämään omaa elämää hieman kokonaisemmin. Tai siis enemmän kokonaan.

Koska alkoi tuntumaan siltä että odottelin jotain isoa sanottavaa tuhanteen merkintääni kirjoitettavaksi, teenpä tästä nyt tällaisen sekoitelman, saan sen alta pois ja ehkä paineet taas hellittää saada mitään fiksua sanottavaa aikaiseksi.

Päätin vaihtaa vihdoin blogimoottorini wp 2.x versioon, tämähän on pyörinyt tuon kakkosversion julkaisun jälkeenkin pitkään 1.5.2 versiolla, mutta ilmeisesti säätämisen intoni alkaa nyt vaatia uutta verta pakkiin eli tämän melkolailla puukotetun teemani ja moottorini päivittämistä. Eli mahdollisesti ensi viikolta alkaen ulkoasu on täysin default ilman mitään kilkkeitä poislukien testaukseni jolloin voi olla ettei mikään toimi. Esimerkiksi pluginit ei ehkä futaa ihan kunnolla jne.

Niin ja sitten toinen aihe ettei mene ihan tylsäksi, niin taas olisi, tai ainakin pitäisi olla kuvia Italian matkoilta, koulutusmatkalla tuli ehkä yksi tai kaksi kelvollista kuvaa Venetsiasta, ja lomamatkalta taitaa olla edes yksi kuva sieltä jostain. Kuvia pitäisi siis kanssa pyrkiä saamaan, tänne tai muualle.

Tuntuu että luonnosnippu kasvaa liian herkästi, aloitan tekstin ja totean että enpä nyt jaksa viimeistellä tai edes jatkaa, ja sitten hienolta tuntunut idea jää roikkumaan pahasti luonnoslistaan. Itseasiassa, ensimmäisenä listalla roikkuvan merkinnän numerointi on 172, ja viimeisen 1161, eli tämän ollessa 1000. merkintä, poistettuja, kadotettuja tai testausmielessä aloitettuja merkintöjä on melkoinen nippu. Luonnoksia näyttää jostain syystä olevan kuitenkin vain 33 tällä hetkellä, poislukien muistiinpanoksi tarkoitettuja kirjoituksen alkuja.

Muiden blogien lukeminen tuntuu hiipuneen taas valtavasti. Varmasti se jotenkin korreloi oman kirjoitustahtini jäätymisen kanssa. Ehkäpä olen pyrkinyt eroon verkkojen seurannasta, siinä onnistumatta ja sitä itse huomaamatta tai tajuamatta. Huhtikuussa 2006 kirjoitin 110 merkintää, tämän vuoden huhtikuussa 26. Keskiarvoa en nyt ihan vielä ole taas laskenut, piankos sillekin pluginin tekee, itseasiassa sellaisen teinkin jo joka näyttää ahkerimmat päivät. Ainoa asia mikä näyttää olevan selvää on se, ettei kirjoittamiseni ole kovinkaan rutinoitunut, tai etten ole edelleenkään haarukoinut kirjoittamisiani siten että tuo haarukointi toimisi selkeyttäjän siinä mitä kirjoittaa ja mitä ei. Jos olisi jokin hahmoteltavissa oleva kynnys, voisi sen ylimenevät laittaa näytille ja sen alimenevät jättää huomiotta.

Toivottavasti toiset tuhat merkintää syntyvät ja kertyvät hieman “kivuttomammin”. Pidän julkaisun helppoudesta, mutta en ole niinkään varma merkintöjen julkaisujen merkityksellisyyden vaikeudesta.

Törmäsin satunnaisesti suoraan töistä viihtelle lähdettyäni erääseen tuttuun yli 15 vuoden takaa. Alun perin tietenkin lähdin vain muutamalle ja niin edelleen, mutta iltapalaa hakiessani sain huomata havaitsevani tutun henkilön kadun toisella puolella.

Todellakin, eräs ihminen jonka olin tuntenut noin 15 vuotta sitten useamman vuoden ajan, huuteli että jihuujuhuu ja kävelin toiselle puolelle katua. Hämmästys ja ihmetys oli kovin kummoisen suuri, olin tosiaankin ällikällä lyöty ihan äimäksi asti.

Kyseinen henkilö tosiaan oli asunut jo kolmisen vuotta Lahdessa ja “jo” nyt törmättiin ekaa kertaa, kuviot oli kuitenkin Espoossa asuttaessa olleet ainakin jonkin aikaa melko samaiset ja tutunlaiset. Kieltämättä oli erikoisen miellyttävä vaihtaa yhteystietoja ja sopia jo seuraavasta “satunnaisesta” törmäämisestä, joillekkin tämänkin blogin tutuille tuo törmääminen saattaa poikia jälleennäkemisiä myöskin. Eipä siinä sitten muuta, virvokkeita hakemaan. Heiippa.

Niih, taas siitä Amsterdamista, mikä se iso asia oikein on kun jaksan. Tuli tässä äsken taas mieleen, että mitä saan Amsterdamista. En mitään, en ainakaan mukaani. Siellä oleminen tuntuu tekohengitykseltä. Ei sillä että kokisin tukehtuvani kotisuomessa, mutta siellä koen päinvastaista.

Toki voidaan väittää että kyseessä on lomaefekti, mutta entä jos ei ole?

Rikkiviisaat saa taas aihetta sanoa: “Tee asialle jotain”, mutta se että kaipaa jotain, ei tarkoita aina tai automaattisesti että voisi tai pitäisi tehdä asialle jotain. Toivon että kaipuuni joko katoaa tai saa hoitoa.

(Jarno Riipinen)

Aivan, ei käy edes sääliksi niitä mökkimuurahaisia jotka joka penteleen vuosi pakkaavat autot täyteen viinaa ja makkaraa ja puskevat tielle muiden tavoin ja sitten istutaan ja istutaan ja kirotaan että eikö nopeammin nopeammin. Kaikki tuska tuolla on ansaittua.

Nukuin koko lauantain ja näin unta että olin illalla tarkistanu ottelutuloksen jonka mukaan Suomi olisi hävinnyt Venäjälle 4-1. No sehän ei pidä paikkaansa ja tämä selvisikin sitten kun noin puoli yksi yöllä heräsin. Ja jäin hereille.

Aamun tunteina sitten laitoin vihdoin tämän koneen uuteen kuntoon. Winamp, Firefox jne. pakolliset vasta asennettu, mutta tärkein, eli äänet toimii ja muutenkin laitehallinta näyttää olevan ojennuksessa. Bsod-uhan poistumisesta ei ole tietoa, mutta näillä mennään. Lisää ohjelmia kunhan jaksaa.

Illalla finaali ja yöksi töihin. Ehkä näitä merkintöjäkin taas hieman lisää tulevalla viikolla.

Tulipa käytyä Helsingissä jälleen. Perjantaina kävin vain ns yhdellä kantapaikassa eli jätin siiderit viiteen ja sitten poistuin paikalta. Lauantaina olikin sitten pari ruttopuistossa ja kantapaikan terassilla ja sitten lisää sisällä ja kerrankin pääsin lähtemään niin sanotusti ajoissa pois. Sunnuntaina pizza Weeruskassa ja formulaa netin yli. (Bite me Mtv-Max!)

Niin ja seurakin oli hyvää. Perjantaina kantapaikassa ei ollut kuin kantabaarimies ja pari muuta kanta-asiakasta jotka tosin katosivat ilmeisesti olutjuhlille tai sitten jäähallille päin. Lauantaina seurana sitten olikin pöydällinen tuttuja ja liki tuttuja. Perjantain lyhyt ilta toi säästöjä kassavirtaan jotka sitten aikainen lauantai vei kantapaikan kassaan virtana. Eli melkein loppuivat ne oikeat juomatkin baarista.

Muuta seuraa en tässä ryhdykään luettelemaan, mukavaa oli silti vaikka aamuisin väsyttikin melko kovasti. Maltoin tässä kohtaa välttää hymiöiden käyttöä, yllättäen ainakin itseni. Ja nyt yritän päästä vihdoin hakemaan mansikkajäätelöä tuolta kylmästä kaapista.

Niin ja kun nyt sitten en sitä saanut haettua, tuli mieleen mainita jälleen herännyt hinku päästä viettämään arkeakin siellä Helsingissä. Edes vähän, sen verran että huomaisi mielummin käyvän siellä silloin tällöin kuin asuvan siellä saakka. Jos muuttaisin Helsinkiin, en pääsisi sieltä pois kuin lähtemällä, nyt pääsen pois sieltä menemällä kotiin.

Sain sittenkin haettua, olin unohtanut että tämä oli Mövenpick Mansikkaa, eli tosiaan hyvää jäätelöä.

Lihamuki

Juuri kun joku saattoi ajatella että täällä on kaikki mahdollinen jo kirjoitettu ja möläytetty, ja että mikään ei ole mahdotonta, niin tässä tulee sitten kuva iltapalasta. Tosiasiassa täällä ei ole puoliakaan mahdottomasta eikä senkään vertaa mahdollisesta mainittu. Lahdessa on joistain snagareista voinut uskaltautua tilaamaan kebablihamukin. Jossa siis on vain se olennaisin. No itselläni oli jauheliha menossa vanhaksi ja ilta pitkäksi joten tein tällaisen perikiinalaisen ratkaisun ja nautin suoraan lasista ilman jäitä.

Jep, väsyttää niin perkeleesti nämä aamuvuorot, alibi siis löytyy kyllä.

-Viivi: Pidätkö lapsista, Wagner?
-Wagner: Täysin absurdi kysymys!
-Wagner: Lapset ovat erilaisia, ei kaikista voi pitää.
-Wagner: Eihän kukaan kysy: “Pidätkö aikuisista?”
-Viivi: Sori, että kysyin.

Aivan niin, juuri näin.

Joskus jos/kun menee hermo lapseen/lapsiin saattaa saada vihaisia katseita ja kysymyksen “etkö pidä lapsista?”. Nyt kun Wagner antoi oivallisen vastauksen Viiville, taidan tietää vastauksen seuraavaa kertaa ajatellen. “En näistä lapsista.”

Sitten taas voinkin palata siihen miksi tästä kirjoitin. No, jossain tuolla oli vastaavalla käsikirjoituksella varustettu V&W mutta enpä halunnut tänne änkeä toisten materiaalia eli sitä sarjakuvaa. Pointti oli mielestäni kuitenkin niin hyvä että oli pakko tuoda esille.

Olipa kiva herätä siihen että kuulee kahden henkilön keskustelevan jossain päin asuntoani. Onneksi tajusin melko pian kyseessä olevan se lämpöpatterien tarkastus jonka luulin olleen lomani aikana. Pysyttelin silti tiukasti peiton alla kunnes häiriö lähtisi kotoani pois.

Mielestäni ei kenelläkään pitäisi olla asiaa asuntooni noin vain. Ehkä he olivat soittaneet ovikelloa, ehkä ei, mitä väliä sillä on. Taidan ryhtyä nukkumaan turvalukko lukittuna. Jos vaikka ensi kerralla taloyhtiö/isännöitsijä vaikka kysyy minulta onko patterini säädöt ja lämmöt kohdallaan. Se onni tässä ehkä on että heräsin riittävän ajoissa ehtiäkseni kauppaan.

Jospa tässä nyt yhden merkinnän saisi kirjoitettua ennen Suomeen palaamista. Odotan junan lähtöä Amsterdamin asemalla. Krapula on havaittavissa, osasyy lienee toisessa tai toisessa punaviinipullossa joka upposi eilisessä grilli-ravintolassa. Söin jälkiruoaksi puolikkaan annoksen ribsejä. Ja sen jälkeen taisi olla vielä annos jäätelöä lämpimillä kirsikoilla.

Aikaisemmin viikolla kävin elokuvissa, mielettömän hienossa elokuvateatterissa. Hieman ennen elokuvan loppua tunsin jalallani jotain liikettä enkä lainkaan ymmärtänyt mikä se voisi olla. Elokuvan loputtua ja ovien jo sulkeutuessa myös minä sain huomata hiiren aulan punaisella matolla. Todella hieno teatteri siis.

Tämä on jälleen vain raapaisu, eihän tässä nyt kirjaa jaksa kasata, lentokin vielä edessä ja niinpä tähän ei päätynytkään ne hienoimmat asiat edes osittain tai kokonaan. Kotia kohti nyt siis tieni vie. Oikeastaan, kiskot näin aluksi.

Eilen kun yritin lukea Iltasanomien verkkolehteä, taisi koko sivu olla toimintakunnottomana, jälleen jokin error siellä ruudulla luki. Tänään sitten jäi hieman nuo sivut keskenlatauksen.

Joko nuo tuollaiset ongelmat ovat oikeasti kimurantteja korjailla, tai sitten siellä jossain ei lueskella päivän lehtiä juuri lainkaan. Eipä siinä, valitettavasti minä en ole niitä ihmisiä jotka palvelimia rustaavat Microsoftin tuotteiden päälle. Toimisi nimittäin tuokin muutoin.

No kappas, tätä kirjoittaessa oli jo kadonnut Iltasanomien sivuilta tuo kaappaamani virhe-ilmoitus Taloussanomat-laatikkoineen. Oli siellä sitten kuitenkin joku hereillä.

Lopulta eläin antoi periksi ja pakeni paikalta. Jim Hamm on sairaalahoidossa ja hänen tilansa on kohtuullinen. -IS

Millanen tila on kohtuullinen kun on sairaalahoidosta kyse. WTF??

Niin ja tässä kontekstilla ei ole mitää merkitystä, turha siihen tarttua.

Olin juuri käymässä nukkumaan “yöuniani” kun huomasin ettei puhelimeni löydä kenttää. Varsinaisesti en yllättynyt sillä tuo 9300Nokia on ennenkin hieman temppuillut, ei toki aivan näissä maisemissa mutta kuitenkin. Ajattelin sitten että kokeilen SIM-korttia vanhassa puhelimessani, joka sitten antoi huomattavasti selvemmän vastauksen kentän puuttumiseen. “Sim-korttia ei voida rekisteröidä” tai jotain tuon suuntaista.

Sittenpä painelin katsomaan postini hieman uudestaan. Mainospostin seassa oli Soneran maksukehoitus joulukuussa erääntyneestä laskusta ja kehoituksen eräpäiväkin oli jo 8.1. Että sellaista, maksoin sitten kaikki matkapuhelinlaskuni samantein, myös tuon kehoituksen, kaikkiaan kolme laskua. Valitettavasti Soneralla on OKO pankkina ja itselläni ei. Olisin toki soittanut asiasta aspaan… mutta.

Olen monasti harkinnut kiinteiden kulujen maksamisen helpottamista maksusopimuksella, varsinkin Soneran suuntaan mutta eipä vain onnistunut viime yrittämällä netin kautta tuon tekeminen joten jäänyt on sekin. Viimeistään nyt menetetty vaiva tuli takaisin.

Prison Break ja Battlestar Galactica jatkuivat tänään. Ja Rome kakkoskauden toinen jaksokin ilmeni. Puuttuisi enää että Sopranos alkaisi jälleen tällä viikolla. 24 on neljännen kauden puolessa välissä, alkaa olla tyhmätuubi täynnä vieroitushoitoa.

Tiskasin äsken. Juuri äsken. Tosin koska edellisestä kerrasta on ainakin 3 vuotta, aloitin kevyesti tiskaamalla vain veitset ja haarukat ja ne muut aseet. Ja pidin siitä! Todellakin, niin totta kuin nimeni on George W. Bush, pidin siitä.

En ole koskaan väittänyt etten pitäisi siististä tiskipöydästä, totta kai se on mukava olla joka keittiössä. En vain pidä keinoista joilla siihen päästään. Tarkoitus ei pyhitä keinoja niin sanoakseni.

Nyt kohta pääsen tekemään jälleen salaattia. Pitihän tiskata että salaattia saa, tarkoitus pyhittää nämä keinot kyllä tässä vaiheessa. Mutta ei edellisessä v/aiheessa.

Niin siis perjantaina lähdin helsinkiin. Siellä oli kyllä hauskaa, tapahtui aika monta yllättävää asiaa. Kantabaarista päädyin käymään jossain liisankadulla sijaitsevalla osakunnan saunatiloissa saunomassa ja sitten takaisin baariin. Toisessa melko tutussa baarissa tuntematon nätti ja söpö nainen suuteli näytettyäni muutaman runoni. Pikkuroban poliisiasema ei olekaan aamuviideltä auki.

Lauantai olikin sitten enemmän perusvelliä, ja kantabaarissa sain tuhottua loput perjantaina aloittamastani siiderikorista. Kuittien mukaan siis. Kävin “vahingossa” Studio 51:ssä joka oli aivan täysi ja joka sopisi paljon paremmin pikkuveljelleni kuin itselleni ja niinpä poistuimmekin sieltä hieman mukavampaan paikkaan. Siellä näin erään vanhan, (haa, itseäni vanhemman jopa), siis tutun jonka olen tuntenut kauan, yllättäen ja taas ensimmäistä kertaa sattumalta. Hän kertoi ihmeellisiä asioita äidistäni joka on ollut hieman huolissaan että kenen luona Helsingissä majoittaudun yleensä. Tämän jälkeen aivan normaalisti Eerikin kautta majapaikkaan jossa nukkumisen aloitus hieman kärsi jatkoille lähteneen väen innon vuoksi. Itse saatoin nukahtaa hieman ennen kuutta, ja heräsin hieman sen jälkeen kun jatkajat olivat jatkonsa lopettaneet.

Koko tämän reissun ajan internetyhteyteni tarjoaja oli jostain syystä saanut yhteyteni poikki joten myös Melkein Blogi oli tavoittamattomissa. Joko on yhteensattumaa että viime yönä laittamani palaute, grps-modeemin avustuksella, tuli luetuksi, tai sitten yhteys olisi korjaantunut ilman sitäkin.

Niin ja eilinen eli sunnuntai sujui Jack Bauerin merkeissä. Katsoin kakkoskautta 13h yhteen menoon. Viimeiseen jaksoon siis. Ei koukutusta juuri lainkaan, ei toki. Ja täytyy sanoa ettei James Bond kavereineen mahda CTU:n superagentille mitään. Yllätyin suuresti että pidin niinkin paljon taas 24-sarjasta. Ehkä tässä kakkoskaudessa oli hieman vähemmän sisäisiä ihmeellisyyksiä tai sitten niihin ei enää kiinnittänyt huomiota. Paitsi se ettei YKSIKÄÄN ihminen tuntunut olevan väsynyt 24h ajanjakson aikana saatika yrittänyt levätä niin että katsoja olisi sitä huomannut. Tämä luultavasti jatkunee myöhemmissäkin kausissa, luonnollisesti.

Kunhan toivun netittömyyden aiheuttamista oireista, joita vielä keksin, niin kirjoittanen hieman vähemmän. Hyvää maanantaita vaan jokaiselle. Onhan nyt maanantai?

Olen jälleen aloittanut matkani kohti Helsinkiä. Eilen jo harkitsin sitä, oli nimittäin vapaata eilinen kuten myös tämä perjantai. Tuntui siltä etten edes osaa jäädä enää Lahteen niissä tilanteissa joissa valinta täytyy tehdä Helsingin ja Lahden väliltä.

Kuudes viikko peräkkäin kun olen käymässä stadissa. Alkaa käytännössäkin jo tuntua siltä että käyn Lahdessa vain töissä. Voisi kysyä miksi sitten en muuta Helsinkiin. Niinpä, vastauksen siihen huolisin itsekin.

Nyt yritän kuitenkin päästä takaisin kotiin aikaisemmin kuin olisi töiden kannalta pakko, eli jo lauantaina. Itseni tuntien se ei ehkä onnistu kovinkaan helposti. Lohduttaa kuitenkin tieto siitä että edes mielessäni haluan jo takaisin kotiin.

Jos maailmaa ja sen sisällä olevia ymmärtäisi paljon paremmin, kaikki asiat eivät ehkä olisikaan niin hauskan kummallisia ja pohdinnan arvoisia. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa matkaa.

Haa, enpä yleensä ole mikään jalkapalloihminen, mutta nyt on jokseenkin syytä ilkamointiin. Beckham lähtee pelaamaan jalkapalloa Los Angelesiin. LOS ANGELESIIN! Ja siis socceria tietenkin, ei jenkkien jalkapalloa jossa “palloa” liikutetaan käsin. (Laji jonka nimitystä en ole ikinä tajunnut.)

Suuri ja kaunis Beckham lähtee Yhdysvaltoihin ammattiaan harjoittamaan. Jokseenkin tuntuu siltä että olisin tyytyväinen ajatellessani että vihdoin eurooppalaiset, oikeat futisjengit olisivat todenneet että nyt riittää.

Syitä voi toki olla sekin että Victoria haluaa jenkkilään. Olkoot vaikka oikea syy, ihan sama tälle blogille. Vahingonilo on aina aitoa vaikka se olisi väärin perusteltua.

Kävin sitten perjantaina Lohjalla, talo oli oikein hieno, sauna oikein hieno, ja liesituuletin vielä hienompi. Sisäfile oli mainiota, taidan viedä toistekin, seurakin oli oikein mainiota, kestää toistekin.

Lauantai sitten menikin lähes tuttuun tapaan, kantabaari bulevardilla, tällä kertaa lisänä Corner josta Eerikkiin ja parvelle unimaan. Paitsi että hain sitä ennen aamuvirvokkeiksi 2 kuusipakkia.

Eilen sitten olikin jämerä väsymys töissä ja niinpä ajauduin unten maille jo kolmen jälkeen, ja palasin elävien maille hetkeksi iltakymmenen tienoilla, moikkasin ja kävin takaisin nukkumaan. Suurin piirtein 12h tuli taas nukuttua eli ihan mukavasti. Ja mukavasti nukuinkin myös.

Houkuttelevat kyllä uusintaan, nuo päiväunet, nyt nimittäin.

Pääsin sitten eilen saapumaan paikalle Hurinan emännöimiin uudenvuodenjuhliin. Oli kyllä sen verran kivaa ettei harmita lainkaan. Paikalla näin/tunnistin ainakin Hurinan, Cybbiksen, Viiman, Marinadin, Niken, Jarkon, PA:n, Joonaksen, Virkanaisen, Illuusian ja luultavasti sitten vielä ainakin pari nimeä jotka jäi päästä matkalla kotiin. Ja toki kuulin ison nipun muita nimiä, mutta jotka eivät kenties blogeja kirjoita tai sitten en kuullut edes sitä nimeä.

Itselläni oli tosiaan siis mukavaa ja vihdoin tuntuu siltä että olen oppinut rauhoittamaan juomista myös seuraavaa päivää ajatellen, eikä niin kuin viimeistä päivää. Hurinan sohva sai nauloista, Illuusia tuntui naulaavan kuin parempikin puuseppä, oma naulani meni vinoon lähes heti. Marinadilla oli jälleen peilipallokorvakorut, ihan kivathan nuo, myös kuvien perusteella. Hurinan Aikuisen Ystäväkirja (vast.) jäi itseltäni aloittamatta vaille täyttämättä, ehdin nimittäin juuri ja juuri nimeni ja ikäni sinne kirjoittaa kunnes päädyimme lähtemään ulos katsomaan paria rakettia ja sitten baarin sisätiloihin ja takaisin palattuamme en muistanut koko kirjaa, täytyy ensikerralla sitten. Onneksi sinne baariin menimme ajoissa, ei tarvinnut hetkeen kärsiä ruuhkasta eikä suurista jonoista.

Näistä juhlista tuli jälleen mieleen se, kuinka positiivisella asenteella Hurina jaksaa järjestää ihmisille tilaisuuksia ns. ahtautua yksiöön. Itse menin laskuissa sekaisin heti aloittamisen jälkeen, mutta kuulin että ainakin jollain hetkellä vieraita oli 34,5.

Niin tähän sitten vielä, kiitokset kaikille jo melkein tutuiksi tulleille kasvoille, kiitokset uusillekin kasvoille, esimerkiksi Virkanainen oli mukava tavata muistaakseni nyt vasta ensimmäisen kerran. Paikalla oli toki muitakin mukavia naisia, esimerkiksi se eräs kultaisiin bond-teemavaatteisiin pukeutunut punapää jolla oli oikein kiinnostavat verkkosukat jalassa mutta jonka nimi hukkui, taas. Ja miehetkin olivat tosiaan paikalla. Tähän sitten päättyikin joulukuuni, joka sujui hyvin pitkälti Helsingin viihteessä vierailujen merkeissä. Jokaisena viikonloppuna/perjantaina olin edes käymässä.

Kuulemma perinteenä on pohtia mennyttä vuotta. Hyvinä asioina vuodesta 06- jäi muistiin työsuhteeni vakinaistaminen alkukeväästä. Italianreissu oli sekin loistava, kuten loppuvuoden Amstedamin matkakin. Uusia tuttuja taisi tulla niitäkin muutamia, lähinnä siis tuolta blogin puolelta, Helsingin suunnalta. Ihan kaikkia hyviä asioita ei näköjään voi sitten muistaa eikä luetella, joten seuraavaksi joitain vähemmän hyviä. Eli alkuvuodesta (helmi-maalis) meni yksi erikoinen suhde kivikkoisille karille, onneksi ei sentään välit menneet poikki. Tuota… ei niitä huonojakaan enää taida muistaa kunnolla. Vanhoja asioitahan ne, suottapa kaivelemaan. Toivottavasti tämä vuosi tuo parannuksia moniin kohtiin omalla sarallani.

Nykänen osui niin kohdalleen, uskoakseni täysin tietämättä ja yhtä täysin vahingossa sanoessaan että elämä on ihmisen parasta aikaa. Vuosi kerrallaan.

Tein taas oluttestin. Jacobsen Bramley Wit. Tuo Wit sekoitti kyllä täysin, ei tämä mikään whitebeer ollutkaan. Valmistusaineina käytetty muun muassa omenamehua, kauraa, appelsiinkuoriuutetta ja korianteria. Ei ihan tavallisia oluenpanemiseen käytettyjä, ainakaan meillä päin.

Niin juu, yksi olut oli sitten 0.75l. Eli vain vähän alle litran. Kruunukorkilla varustettu kätevästi myös. Ihan hyvä ettei tarvinnut kursailla sen maistelun kanssa.

Ai niin, ei se kovin erikoista ollut.

Tänään on taas ollut hieman sellainen olo, että närästää, mutta ei ihan. Kivun kaltainen, mutta aavistuksen lievempi tuntemus esiintyy närästykseen verrattuna myöskin hieman liian ylhäällä ja oikealla, tekee mieli sanoa että rintaa pistää ajoittain. Tähän kun lisäisi muutaman asteen ylilämpöä sekä tuon tuntemuksen voimakkuuden nostamisen suuremmaksi, voisin allekirjoittaa diagnoosin jossa mainitaan muun muassa keuhkokuume.

Niin, pari kertaa, ja ainakin kerran liian usein olen kuullut sanottavan että lääkäriin pitäisi mennä ajoissa. Jep, totta kai. Mikä on tarpeeksi ajoissa ja mikä liian ajoissa. Maalaisjärki varmasti tässäkin pitäisi toimia. Sitä se muistaakseni velivainaakin totesi, että olisihan hän aiemmin toki lääkäriin mennyt jos olisi tiennyt että potee imusolmukesyöpää. Eipä tiennyt, eipä mennyt ajoissa.

Mutta siis, ei tämä varmaan mitään ole, otsaontelotulehduskin oli ja meni, flunssa kesti vain pari viikkoa ja lienee ohi kokonaan jo. Olen varmasti ihan kohta sen verran kokonaan terve ettei tässä nyt kannata alkaa hötkyilemään minkään kipeänä olemisen kanssa.

Heippa vaan kaikki. Eilen oli siis varjoblogipikkujoulut William K:ssa. Siellä näkyi tuttuja ja uusia tuttuja. Marinadi, Sami O., PA, Sun Äitis, Oopa, Nikc, Skrubu (pni), ja sitten niitä uusia nimiä.

Galacticasta juteltiin, eli olin itse nähnyt jakson enemmän mutta en ollut pelannut Wiillä eli melkein tasoissa oltiin. Hieman myöhemmin siirryimmekin sitten savulliselle puolelle.

Siellä sitten olikin pöydässä valmiina 6 naista ja sitten istuin siihen minä ja sen jälkeen sitten lisää miehiä. Vastapäätäni istui nainen jolla oli huolestuttavan kauniit silmät ja jonka nimi ja blogi unohtui täysin päästyäni ulos. Myös ne muut nimet ja blogit, täytynee kaivella nimilappuja taskustani kunhan tokenen.

Muutama nainen oli ilokseni täysin tai lähes täysin samaa mieltä A-kolasta. Sellaisen kuin saisikin nyt. On nimittäin melko tehokkaasti ja täysin omatoimisesti valmistettu kotimainen kankkunen jälleen kerran. Fiilis on kuitenkin aiempia kotimatkoja aavistuksen parempi, nimittäin nyt ei ole yö enkä ole bussissa. Juna joka juuri lähti stadista on niiiiin pitkä että matkalla ensimmäiseen vaunuun oli jo toinenkin ravintolavaunu.

Kiitos kaikille seurasta ja ilokseni voin todeta ettei taaskaan kaduttanut paikallesaapuminen.

edit: Ne silmät kuuluivat Vaniljasuklaalle, ja muita uusia olivat Lostis, Kriisi ja ainakin Tiia.

Hesarin uutinen kertoi kaupanalan vaativan myyjille vapaata jouluaatoksi. Tästä aiheesta on aika usein (jouluisin ainakin) voinut lukea sieltä täältä.

Ihan vain koska olen tyhmä, niin tietäisikö joku runsaasta ja uskoakseni monipuolisesta lukijakunnastani sen, että estääkö jokin kauppoja sulkemasta oviaan jouluaattona silloinkin kun laki sallii aukiolon? Vai onko kyse vain siitä, että kauppiaat eivät haluaisi sulkea oviaan mutta myyjät eivät haluaisi olla töissä? Se selittäisi itselleni ainakin sen, miksi asiasta ilmeisesti halutaan jopa laki.

Ahem, taitaakin kyse olla tuosta työnantaja/työntekijä-näkökulmasta. Eipä tässä sitten mitään. Vai?

Marinadi muistutti merkinnässään ensi torstain varjopikkujouluista Punavuoressa Annankadun William K:ssa klo 18. Koska koin/koen että osallistumiseni perjantain humuun blogien merkeissä oli varjo vain normaalista humuamisestani, yritän saada vapaata töistä ja painella jälleen Helsinkiin.

Sepä olisikin sitten riemua hypätä perjantaina Helsingistä Lahteen, kaapata etukäteen pakattu (I wish) joulukapaasi ja jatkaa Joensuuhun 4h junamatkalla. Eli ravintolavaunu kutsunee mikäli torstaina olen krapulani ansainnut.

Toden totta, olisi jo tammikuu!

Kuten joku saattoi jo huomata, pääsin lähtemään ja siis saapumaan blogipikkujouluihin. Enpä kyllä muistaakseni kauaa paikalla ollut, johtuen sekä väsymyksestäni joka aiheutti alavirettä suhtautumiseeni että muuallekin ehtimisen kiireistä. Tästä syystä en kokenut valtavan suurta elämystä blogikirjoittajiin tutustumisen näkökulmasta. Onnekseni Sun Äitis tuli takaisin ja ehdin mm. kysellä “Sun Äitis Suosittelee” lätkän käytöstä tuloksen ollessa sellainen että lisään sen tuohon kylkeen kohtapuoliin. Paikallaolijoita on jo kehuttu paremmissa blogeissa jo sen verran, että en ryhdy nimiä mainitsemaan, sen kyllä vielä tästä aiheesta haluan todeta, että paikalla oli yllättävän paljon naisia, ja taisi jokainen olla nätimpiä kuin olisin sokkona alkanut arvailemaan.

Olin kevyin varustein liikkellä eli pelkkä puku oli mukanani Lahdesta lähdettyäni. Blogijouluista päädyin muutaman mutkan kautta kantabaarini baarimikon naisystävän makuuhuoneen lattialle kirimään univelkaani pois. Siitä oli “ilo” herätä ja ryhtyä poistamaan kaikkea pahaa oloa. Jälkikäteen kuvatodisteiden perusteella samaisen asunnon keittiön lattialla oli nukkunut tai torkkunut ainakin kolme eri mieshenkilöä. Vaikka siis en blogijatkoilla ollut niin omani ainakin olivat hieman normaalista poikkeavat.

Lauantaina sitten kantabaariin matkalla törmäsin erääseen naishenkilöön Kampin torilla, ja sain ensimmäisenä vastata kysymykseen “Oleksä kännissä?” ja tämä oli siis noin puoli neljä päivällä. Vastaukseni “No se selittääkin aika paljon” tosiaan selitti mm. sen että kaikki asiat eivät oikein auenneet siinä toipuillessa. Ilmeisesti kärsin krapulan oireista myös hieman myöhemmin, sillä 1-4 siiderit vaativat kukin tunnin työstämisen, mutta lähempänä iltayhdeksää olo oli jo huomattavasti parempi.

Ensimmäistä kertaa elämässäni kävin Vuosaaressa. Käytännössä ensimmäinen auto jonka näin, oli poliisimaija jonka takaovet olivat avoinna ja tästä päätellen virkavalta ei ollut vain maisemia ihailemassa. Reissuni kesti suurinpiirtein tunnin, ja tokkopa sitä heti alkuun suurempaa annosta olisi kestänytkään.

Koska pidän omasta sängystäni, etenkin edellisillan tapahtumien jälkeen, päädyin lähtemään jälleen yöbussilla Lahteen. Ei ole mitään suurta herkkua väsyneenä, janoisena, nälkäisenä ja levottomilla jaloilla varustettuna tuijottaa bussin kelloa sen hitaasti lähestyessä saapumisaikaa.

Tämä Helsingissä ravailu näyttää taas toistuvan keskimääräistä useammin, ja parin viikon päästä aion ottaa Hurinan kutsun vastaan vuodenvaihtumisen juhlistamiseksi.

Nyt sitten pääsen vihdoin unille, ja uskokaa pois, teen kaikkeni jotta uneni eivät lopu heti ensimmäiseen heräämiseen. Avot.

Siis Weeruskaan, 2.5h torkkujen jälkeen. Juna tietenkin 30 minuuttia myöhässä, ja minä myös. Paitsi että sillä nyt ei ole juurikaan mtn väliä.

Täältä tunnistin oikeastaan vain Oopan, Hurinan, Marinadin, Visu-Jarkon ja näköjään Überkuulin Samin. Toistaiseksi. Toivoakseni tilanne korjautuisi.

Eli nyt kisailun nestetankkausosioon. Terveiset tutuille ja niille muille. Niin ja tosiaan yllämainittuihin henkilöihin lisäillään linkit aikanaan kunhan pääsen pois luurin armoilta.

Tänään on tosiaan Marinadin organisoimana Weeruskassa plogibikkujoulut. Luin asiasta kyllä jo aiemmin, mutta realistisena pessimistinä ajattelin että mikäli ilmoittaudun paikalle saapuvaksi, olosuhteeni muokkautuvat sellaisiksi etten pääsekään paikalle edes hengessä mukana.

Nyt sitten kävi niin, että viime yönä nukuin tunnin ja menin aamuvuoroon eli olen jo kotona ja näin ollen pääsisin lähtemään paikalle. Paitsi että tässä pitää ottaa torkut. Ja siinä se koukku sitten onkin. Nimittäin ne kerrat jolloin olen onnistunut lyhyissä torkuissa voi laskea Black&Deckerin myyntiedustajan sormilla.

Mutta, kerrottakoon nyt sitten kuitenkin, että yritän lähes kaikkeni jotta pääsisin niihin pikkujouluihin, ja jos en pääse, niin yritän juoda ainakin yhden siiderin jääkaapistani vielä tämän vuorokauden puolella. Ja jos sekään ei onnistu, pyrin bulevardille mahdollisesti jo huomenna.

Tämän viikon Valokuvatorstain aihe oli sellainen että kuvittelin voivani jo aloittaa näihin osallistumisen. Aiheena nimittäin siis oli/on epäonnistunut kuva.

Olin väärässä. Kävin ohimennen läpi valokuviani, enkä löytänyt yhtään hyvin epäonnistunutta kuvaa. Siis sellaista jonka olisin halunnut laittaa Valokuvatorstaihin osallistumiseksi blogilleni. Enkä itseasiassa tiedä pitäisikö se laittaa tänne vai tuonne Devakukku.de-blogille.

Ei ole helppoa olla huono, aloitteleva, ja täysin tyhjä valokuvaaja.

Jos jaksan, yritän katsoa kuviani läpi enemmän, tiedän että siellä on varmasti monta soveltuvaa kuvaa, kunhan vain löytäisin sen parhaan.

Ja kuten tarkimmat huomasivat, lisäsin jälleen aihetta varten oman lokeron eli Kuvaus.

Tämä oli ihan mielenkiintoinen vaihteeksi. Bändi on toki kaikille tuttu.

1. Sukupuolesi?

I’m The Man

2. Mikä on suurin unelmasi?

Room For One More

3. Mitä inhoat?

Random Acts Of Senseless Violence

4. Millainen fiilis sinulla nyt on?

Bare

5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään?

Got The Time

6. Mistä asioista pidät?

In My World

7. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/tyttö-/poikaystävällesi?

Crush

8. Missä haluaisit olla?

Among The Living

9. Kuvaile elämää?

Antisocial

10. Kuvaile itseäsi?

Inside Out

11. Mitä sinä haluaisit juuri nyt?

C11 H17 N2 O2 S Na

Tämä siis Schizo-Jannelta ja Überkuulilta.

Jep, taas, ja taas kotona. Etelänreissu hieman venyi, alkuperäisen suunnittelematta tehdyn matkasuunnitelman mukaan olin aikonut takaisin torstaina. Nyt on sunnuntai.

Torstai meni nukkuessa, ja perjantaikin klo18 asti, sitten menikin taas pilkkuun saakka baarissa, kolmas kerta tällä viikolla vasta siihen mennessä. Lauantaina olin jo ottanut laukkuni mukaan majapaikastani, mutta se sitten jäikin kantabaariin ja lopulta sen takahuoneeseen. Siinä sen jälkeen sitten kävinkin katsomassa Casino Royalen, joka oli jopa leffaksi ihan hyvä.

Bondin jälkeen olin vakaissa aikeissa lähteä Lahteen eli kotiin parin Perryn kanssa, mutta aikani vitkuteltuani otinkin lennosta taksin, laukku kämpille takaisin, taksi odotti, sitten takaisin baariin ja taas pilkkuun jossain.

Tämän jälkeen pääsinkin kaverin kanssa majapaikkaan takaisin, Eerikin kautta tietenkin, ja toinen kaverin kaveri oli sitten hieman sekaisin. Heppu kävi sohvalle, nukahti, nousi ylös, avasi vaatekaapin ovet, kusi tarpeensa ja kävi takaisin sohvalle tajuamatta mitään. Varmasti ollut yökastelija vielä viime aikoihin asti, itse en ainakaan ymmärrä kusellakäyntiä tajuamatta mitä tekee.

Voinen myöntää, että alkoholijohdannainen lomaviikko meni parametrien puitteissa.

Eilen jäi baarissa käynti väliin. Tai no kävinhän kyllä Iguanassa syömässä, mutta join vain vettä, ja siellä pikkujoulupaikassakin, mutta vointini mukaisesti join vain pullollisen Coca-Colaa. Lähdin sieltä lähes hyväkuntoisena takaisin kämpille, ajatellen että ehkä muutamalle voisi palata.

Heräilin äsken, ilta meni Family Guyn parissa, taitaa mennä tämä aamukin. Ai niin ja blogipikkujouluihin lähtemistä ryhdyin harkitsemaan… Jos tämä perjantai ei liian työlääksi käänny.