Kategoria-arkisto: 'Kynäilystä' ↓

Mä olen todella surkea kirjoittamaan sähköpostia. Nytkin pitäisi kirjoittaa pari Lontooseen, pari Italiaan ja vähintään muutama Hollantiin. Mutta ei lähde käyntiin.

Sepä tässä useimmiten ongelma onkin. Käyntiinlähtö. Jos pääsisin aloittamista pidemmälle, niin lumipalloefekti kyllä hoitaisi yleensä sen ettei sähköposti ole kaksi sanaa osoitteen lisäksi.

Muutenkin kirjoittaminen on vähän omituista joskus. Nytkin pitäisi kirjoittaa niitä posteja, mutta kirjoitan niistä posteista. Skrubu kirjoittaa kirjoitus-angstista, eräänlaisesta sellaisesta. Tuo kirjoitus oli oikein hyvä, tiedän tunteen kun ei aina jaksa kirjoittaa. Tässä tuli nyt vähän blogikirjoittamistakin sekaan.

Niin niistä sähköposteista, eihän se vaikeaa ole eihän? Se kirjoittaminen siis. Käytän Thunderbirdiä (1.5.0.7) ja se kyllä toimii ihan hyvin, joskus kirjoitan Nokia9300:n sähköpostisovelluksella joka sekin toimii aivan kelvollisesti. Välineistä ei ole kyse, eikä totta puhuen aina ajastakaan. Valitettavasti tuntuu siltä, että mikäli sähköpostin kirjoittamiseen menisi 15 minuuttia, niin aikaa sen viidentoista minuutin sijoittamiseen menee yli tunti. Ja jos sitä tuntia taas ei ole, niin ei sitä varttiakaan tule.

Sinne Hollantiin, sanottavaa kyllä olisi ja on, ja postiakin on tulossa, ei se ettei saa aikaiseksi kirjoittaa tarkoita ettei ole asiaa tai ettei halua kirjoittaa. Älä ihan vieläkään luovuta, ethän.
Sinne Lontooseen, posti/t on tulossa, tuskin elämä siellä kovasti häiriintyy vaikka viipyvätkin.
And you there in Italy, you waited almost 9 years for me to come visit there, can you wait for my mail few months more? Maybe? Forse?

Juu ei nämä nyt olleet mitään korvaavia viestintöjä, ja kaiken lisäksi, auttoivat todennäköisesti vain itseäni hieman rauhoittumaan asian suhteen. Niin se vain on, että ottaa aikaa ottaa aikaa kirjoittamiselle, etenkin tärkeäksi kokemilleen posteille.

Huomasin SusuPetalilla tämän.

Wired-lehti pyysi tieteiskirjailijoita kirjoittamaan novellin, joka on vain kuusi sanaa pitkä.

Tässä siis omani. Ja voin vaadittaessa tunnustaa etten ole tieteiskirjailija.

Näin unta että kuolen. Turhaan sekin.

Halusin tänne kuvan Rauhallisuudenmerestä, eikä sitä nyt toki kovin helppoa ole laittaa ilman että loputkin kuusta näkyvät. On nimittäin ollut hieman omituista taas tällä blogilla, oikeastaan haluaisin kirjoittaa jälleen itsestäni enemmän, enkä vain lehtien mokista tai koodailusäädöistä.

Vaikka Melkein Blogi onkin ollut lähes täysin linjaton aiheidensa suhteen, niin tuntuu että sekin punainen lanka on poikki tai vähintään hukassa. Taas toisen kerran ainakin. Olisikohan se tämä flunssa vaikka. Ehkä se monisyisyys ja tasainen laaduntasaisuuden vaihtelu on kadoksissa taas.

Se la vii.

Yksi syy Melkein Blogin hiljaisuuteen voisi olla seuraava: äitini veli (kummisetä/eno) sai tiistai-iltana sydänkohtauksen. Ohitusleikattu ja tahdistettu sydän. Hemoglobiini oli reilu 47 ja verta annettiin 8 pussia. Alkaa olla kuolemaa vaille vainaa. Ei se sydänkohtaus sitä hemoglobiinia laskenut vaan holtiton syöpä.

Tämä siis voisi olla syynä, tähän asti, mutta ei ole.

On taas hiljennyt tämäkin blogi. Näköjään. Nytkin kirjoitan lähinnä ilmoittaakseni ettei mitään ole tapahtunut, siis mitään mikä olisi kirjoittamisen lopettanut, ehkä niin päin ettei ole tapahtunut mitään mistä jaksaisi kirjoittaa.

Onhan se kokolailla outoa, vuosi sitten tähän aikaan kirjoitin vaikka ei olisi ehkä pitänyt, nyt en kirjoita vaikka ehkä pitäisi.

Olen kyllä tulossa takaisin kunhan tiedän mistä olen tulossa. Ei kuitenkaan tarvitse/kannata huolestua kovasti. Saatan olla blogilomalla.

Tänne ei ole tullut kovinkaan montaa merkintää nyt useampaan kuukauteen. Yksi helposti hyväksikäytettävä syy on toki seurustelusuhteen alkaminen, mutta itseasiassa syillä ei ole mitään väliä, eikä tavallaan silläkään onko täällä ollut hiljaista vai ei. Itseäni on kyllä harmittanut hieman se että itse kirjoittaminen on jäänyt väliin käytännössä kokonaan. Välillä on tehnyt mieli sulkea koko blogi turhana, ajatellen että kyllä ne muutamat tätä edelleen mahdollisesti lukevat löytävät muutakin luettavaa.

Blogini toimi aktiivisimmillaan kaiketi vain “kunhan kirjoitan” kanavana, melko harvoin taisi olla jotain sellaista kirjoitettavaa jonka halusin ihmisten lukevan ja aiheuttavan keskustelua. Nyt ei siis ole ollut kumpaakaan funktiota. Tänään töihin kävellessä pohdin pyrkimystä kirjoittaa jälleen useammin, en siltä suunnalta että yrittäisin saada jotain kirjoitettavaa, vaan sitä ajatellen, että tottuisin jälleen kirjoittelemaan, vaikka sitten aivan tyhjiönpäiväistä. Kirjoittaisin kuitenkin, ja mahdollisesti väliin jostain oikeastakin aiheesta. Tällä hetkellä kirjoituskynnys tuntuu olevan sillä korkeudella että tarvittaisiin kaksikin Pekkaniskaa nostamaan itseni sen yli. Jo hetken aikaa sitten täällä kävi sellainen vilinä että kuukaudessa taisi tulla parhaimmillaan 100 merkintää, kertoo jotain kynnyksen silloisesta mataluudesta.

Jospa tämä aloitus, jälleen, olisi muutakin kuin “heti huomenna” haikailua.

Eräs pieni kokeiluni, jo pari vuotta sitten, on nyt noussut pintaan esitellessäni sitä tyttöystävälle. Kyseessä on täysin kuvitteellinen päiväkirja työssä tapahtuneista kommelluksista, hieman ehkä yliampuvasti jopa. Kirjoitin tuolle blogille 4 viikkoa, pyrkien sekä “aamupäivän” että “iltapäivän” tilanteesta kertovaan merkintään, keskimäärin siis 40 merkintää. Pidin tuonne kirjoittamisesta tavallaan, ehkä lievä kyllästyminen iski, mutta kuitenkin sen verran pitäisin edelleen siitä kokeilusta, että ajattelin tuoda ne merkinnät tänne vaikka tietty pelkkä linkkikin toimisi.

Tänne tuomalla saisin kuitenkin mahdollisen ja toivotun kommentoinnin samaan kehykseen muun kirjoitteluni kanssa, tuosta fiktioblogista saisi helposti yhden kategorian tänne. Ajattelin muokata niiden merkintöjen ulkoasun selkeästi muista erottuvaksi ja julkaista ne ajastetusti mikäli mahdollista, pidemmän ajan kuin tuon 4 viikon kuluessa. Huomasin joidenkin merkintöjen viittaavan edelliseen päivään, ja tällaisissa tapauksissa ilmeisesti julkaisisin nuo peräkkäisinä päivinä. Mikäli kuitenkin merkintä ei viittaisi ajallisesti menneeseen, julkaisisin sen esimerkiksi vastaavana viikonpäivänä kuin alunperinkin, mutta mahdollisesti vasta viikon tai kaksi edellisen jälkeen.

Idea on melko erikoinen, ehkä, ja siksi olenkin kovin utelias ja halukas kuulemaan lukijoilta mielipiteitä asiasta. Varsinkin kun kyseessä tosiaan olisi vain tarinamainen kokonaisuus eikä niinkään henkilökohtainen purkautumis- tai muu normaali blogisisältö ja enemmänkin lukijoille kuin itselleni kirjoitettu alunperin. Onko ajatus aivan päätön tai vailla perusteita?

Taas on aikaa kulunut tänne kirjoittelusta ja mietin mistä se tällä kertaa johtuu. World In Conflict on toki vienyt lähipäivinä paljon vapaata aikaa, mutta ei se silti selitys ole. Voi olla niin että mitä vähemmän kirjoittaa, sitä enemmän tekee kaikkea muuta mielummin. Tulee ja menee nämä intoilukaudet. Itselläni asioihin ryhtyminen vaatii sekin oman aikansa, plus sitten pitää olla aikaa asioillekin. Lisäksi juuri tapahtuneista asioista jos ei heti kirjoita, niin sehän jää sitten takapolttimeen eikä ilmesty ikinä.

Olen huomannut kirjoittavani Facebook-statukseeni jotain pientä sen sijaan että kirjoittaisin tänne Melkein Blogille mitä milloinkin mieleen juolahtaa tai tekee mieli sanoa. Facebook-status ruokkii paljon pienemmin annoksin sitä verkosta riippuvuuden tunnetta kuin uusien merkintöjen tekeminen. Samalla se kyllä antaa paljon vähemmän, vähemmällä vaivalla.

Jaiku-kokeiluni oli ja näköjään meni, ja täälläkin tuo facebook-statukseni näkyy, joten uuden sisällön syntyminen tuntuu vaativan taas keskittymistä hieman aikomaani enemmän. Kuitenkin, ainakin muutamalle tutulleni tämä blogi on ollut sellainen mitä-kuuluu-kanava, jota lukemalla heidän ei oikeastaan ole tarvinnut paljoa kysellä mitä olen puuhaillut. Se on aiheuttanut myös sitä, että olen alkanut kertomaan heille asioista joista he ovat jo lukeneet. Haluaisin siis saada uudelleen intoani syttymään, sekä sille höpöhöpöheinälle joka kiinnostanee vain tuttujani jos heitäkään, että niille aiheille jotka eivät varsinaisesti liity siihen mitä teen tai ajattelen. Näitä jälkimmäisiä siis valitukset, pelit ja elokuvat, huomioni muualta sekä tietenkin kaikki ajankohtaan liittymättömät aiheet.

Tähän perään sitten sitä höpöhöpöheinää. Kiitos Luvernuksen suunnittelijalle tuostakin. Viime viikonloppuna ostin hienon puisen huhmareen jolla tein eilen sitten ensimmäisen marinadinkin naudan paistisuikaleelle. (Tiedän, paisti ei ole pop. 8h marinointi+1h haudutus mureutti kuitenkin ihanasti). Viime viikonloppuna myös oli Helsingistä pariskunta vierailulla, grillipihaa testaamassa ja ruoka oli hyvää ja sitä oli lähes riittävästi. Lomasuunnitelmia hieman tehty, sekä festari-ideoita saatu lisää ja hieman ehkä hiottu vanhoja. Ylitöitä, World In Conflict ja Mass Effect painaa päälle, sekä 4 paperi/muovipussillista lasipulloja viety lasinkeräykseen.

Tämä kaikki ei onneksi mahdu siihen facebook-statukseen, tulipa kirjoitettua enemmän kuin aloittaessa kuvittelin.

Tukiopetuslapsi ja Paha Humanisti (tuorein nimimerkki minkä tiedän hänelle) tulivat lähes yllätyskyläilylle eilen tuoden yli sata vuotta sitten kirjoitetun kirjan tuoreen painoksen. Ensin olin että wtf, ja sitten olin että kthx ja nyt olen hieman innoissani. Kyseessä on Short Story Writing by Charles Raymond Barrett. Hieman unien sekaan sekoittui mielikuva haudatuista koirista, mutta mikäli kirjasta on hyötyä, ei haittaa vaikka koko kennel olisi 6″ mullan alla. Kiitokset pojille siis! Niin ja oli ihan pakko laittaa nuo kuvat, kiiitos vaan niistäkin vaikka vanhoja ovatkin.

Olen hitaasti mutta ilmeisesti kiihtyvällä tahdilla työstänyt merkintää viimeisimmästä Amsterdamin matkasta. Mukaan ovat pääsemässä niin sanotut turistikohteet ja mainitsemisen arvoiset ravintolat ja niin edelleen, soveltuvin osin kuvilla höystettynä. Ongelmaksi tuntuu kuitenkin muodostuvan se että merkintä paisuu ja paisuu. Kuitenkin haluaisin kirjoittaa miettimättä pilkontaa tai liian pitkää tekstiä. Kaipaisin kuitenkin lukijakommentteja esimerkiksi siitä, onko parempi pilkkoa pitkäksi venyvä merkintä, esimerkiksi tässä tapauksessa matkaraportti, mahdollisuuksien mukaan erillisiksi merkinnöiksi, vai tehdä etusivulla näkymään vain kooste ja yksittäisen merkinnän sivulla sitten antaa palaa? Miten muut blogien kirjoittajat vastaavia ongelmia ovat ratkoneet?

Melkein Blogia olen nyt siis kuoppaamassa, tai jättämässä kirjoituksien arkistoksi. Merkintöjen katoamisesta kirjoittaessani eräs kommentti totesi että google reader on todennäköisimmin tallentanut niitä välimuistiinsa. Ja siellähän niitä oli. Myös Webarchive.org on tallentanut blogiani, tuoreimmat näkyvät tallennukset ovat 2008 tammikuulta. Google reader ei ole tallentanut kommentteja tietenkään, mutta webarchive nekin. Olen Googlelta nyt käsin yksi kerrallaan leikkaaliimannut tänne takaisin 120 merkintää ja skipannut osan joko lyhyitä tai muuten vain merkityksettömiltä tuntuneita merkintöjä. Puuhaa on vielä jäljellä ja skippaus saattaa kasvaa kypsymisen lisääntyessä.

Tämä blogi tosiaan tuskin saa enää lisää merkintöjä kuin korkeintaan muutaman, joten tutut, uteliaat, tai ohikulkijat voivat siirtyä/jatkaa lukemaan tekstiäni uudessa osoitteessa melkein.kapina.net.