Kategoria-arkisto: 'Melkein' ↓

Karita Tuomola käveli päin…

Karita Tuomola, oikein kaunis ja jopa hyvän näköinen naisihminen tuli Ruttopuiston Sestoon, juuri kun olimme kaverini kanssa poistumassa kassalta. Meni ehkä sekunti tai kaksi kohteen tunnistamisessa, riippuen kummasta aloitti. Kuitenkin, Karita käveli suoraan kohti ja pyysi treffeille, ensin kaveriani ja sitten minua, ja sitten uudestaan kaveriani.

No ei ihan, mutta melkein. 2004 kesällä Karita kyllä tuli tuonne Sestoon, ja olimme kyllä kaverini kanssa kassoilla, mutta Karita vain melkein puhui meille.

Tämän Syötteen aikaleima on aikaistettu tapahtuman ajankohtaan vain softan testaustarkoituksessa.

update 030905: Tämä teksti näyttää saavan runsaasti googlehaulla tulevia lukijoikseen. Sori vaan niille jotka tulivat jotain mehukasta tuomolasta lukemaan. Tässä koko totuus.

________

Tagit:

DVD leffat postista… vai kaupasta

Olin tilannut tammikuussa noin 4 sotaleffaa, klassikkoja tai melkein sellaisia, ja Battlestar Galactica UK import boksin. Olin myös alkanut ihmettelemään kun ei kyseistä lähetystä lainkaan näkynyt eikä lappua kuulunut, joten laitoin sähköpostia filmifriikkiin. Tuolta saapuikin ripeästi vastaus että leffat ovat postissa jne. No hyvä ajattelin.

Annoin itseni ymmärtää että ilmaisu “leffat ovat postissa” tarkoitti että ne leffat on juuri postitettu. Odotin siis pari päivää jotta saapumisilmoitus ehtisi kotiini asti. Tänään sitten, laskettuna päivänä kahlasin mainospostin seasta saapumisilmoituksen ja painelin postiin. Postissa tiskihenkilö hetken käsitteli viivakoodilukijalla saapumisilmoitustani ja ilmoitti tuon hetken jälkeen, että paketti on lähetetty takaisin. Saapumisilmoituksessa oli päivämäärä 4.2. ja tänään on 24.2. Eli reippaasti myöhässä oli tämä minun hakemiseni. Eipä sitten mitään, jäi hakematta.

No nyt kuitenkin oli niin, että olin tarkasta (risteilyohjuksen tarkkuuden luokkaa) budjetistani poistanut jo tuon n. 100€ ja näin olinkin yhtäkkiä n. 100€ plussan puolella, joten piti asialle tehdä jotain. Painelinkin sitten naapurissa sijaitsevaan Anttilaan, ja onnistuin sieltä ostamaan samalla summalla suurinpiirtein 8 elokuvaa.

Melkein onnistuin ostamaan nuoruuteni suosikkeihin kuuluvan TV-sarjan dvd-julkaisuna. Melkein.

    ***

Loppui sitten 24tlk Coca-Cola laatikotkin Anttilasta. Ja sekös syö miestä. Ostin kostoksi 2x 6-pack Perryä.

________

Tagit:

Kahvi/teemuki meemi

Melkein otin osaa toiseen meemiin, vaikka lupasin itselleni etten tee niin enää. Kuvan kyllä otin jo, ja jopa pienensin sen sopivaksi, mutta jätän väliin näihin matkimistempauksiin osallistumiseni. Kunnes tulen toisiin aatoksiin.

________

Tagit:

Melkein Melkein Blogi

Kuten Melkein-Lokeron kuvauksessa kerrotaan, tälle blogille alunperin ilmeisesti piti tulla enimmäkseen melkein-tilanteita. No eipä ole niin käynyt. Tai no ehkä, ei vaan juuri siksi tämäkin kirjoitus syntyi. Melkein blogista melkein tuli Melkein Blogi. Ehkä joskus vielä.

________

Tagit:

Raudasta taas.

Nyt onkin niin että tuo aiemmin mainittu prosessori onkin ehjä. Hieman itseasiassa voin syyttää itseäni kun en heti “ongelman” ilmestyttyä tajunnut kysyä googlelta onko muillakin ollut vastaavia ongelmia. Heti toisena tuli esille virtalähteen mahdollinen rikkoutuminen. Kokeilinkin toisella, tai itseasiassa yhdellä kolmesta hyllyyn (lue: kaappiin) jääneistä virtalähteistä, ja kas kummaa, rauta alkoi tekemään ihan ehjän raudan oloisia toimia. Saan siis viriteltyä kolmannen koneen jotain ihmeellistä tarkoitusta varten kotiini.

Melkein päätin heittää nuo jämäosat nurkkaan tai jopa kauemmaksi, mutta nyt näyttää/tuntuu siltä, että yritän tehdä jämistä äänettömän koneen esimerkiksi kirjoittelua varten makkariin. Puuttuu tosin sitten litteä näyttö, uusi, ehkä htpc-kotelo, ja äänettömäksi koneen tekeviä osia.

Tietokoneet ovat aikamme rutto.

________

Tagit:

Slashcode osui…

…mutta ei vielä uponnut. Melkein. Ensin piti kyllä Debian 3.1 asentaa useammin kuin kerran. Sen jälkeen olikin melkein yksinkertaista. apt-get install ‘paketti’ on asennuskäsky. ‘paketti’ kohtaan tulee toki paketin nimi. Jos olisin tiennyt että slash_2.2.6-7_i386.deb nimisen paketin nimi on vain ‘slash’, olisin säästynyt monelta vaivalta. En ihan säästynyt. Melkein kuitenkin. Nyt Slashcode toimii paikallisena, eli samalla koneella selattaessa, ei muualla, eli poluissa jotain kimuranttia. Niiden korjaaminen ei nyt kauheasti salatiedettä ole… joten eiköhän tämä siitä. Sitten alkaakin käännösurakka luultavasti.

****

Ostin dvd-paahtimen tänään. Olin välttänyt sen ostamista kyllä kauan, mutta pieni takaovi oli siinäkin että pääpalvelimeni oli saanut polttavan itselleen, joten “työkoneessani” ei ollut polttavaa, ja dvd-lukijakin tuntui olevan entinen.

________

Tagit:

Jopas oli taas

No johan oli. Melkein päivitin wp2 softaan kun luulin että vanha on rikki mennyt. No aloittaessani päivitysrumpaa, luin tietenkin ohjeista että pluginit pitää kaikki ottaa pois käytöstä. No kuinkas se onnistuisi kun softa tuntui olevan niin rikki ettei edes admin puolelle päässyt enää lainkaan.

No otin ainakin SQL kannasta varmuuskopion, ja siellä ollessani kokeilin ihan kylmästi deletoida options taulusta active_plugins solun arvot. Ja oho ja kummastus, blogi tuntui toimivan täysin normaalisti, pluginien antamia virhe-ilmoituksia lukuunottamatta. Ja ne tietenkin korjautui kun laitoin tarvittavat plugit takaisin päälle. Joku oli siis taas rikkonut koko hässäkän. Varsin valitettavan ikävää. Ehkä niitä plugineja ei tarvitsisi niin kauhean montaa olla sitten…

Ja jäi tosiaan toistaiseks päivittämättä.

________

Tagit:

Melkein vakituinen

Ihan ilmoitusluontoisesti, töissä, osastoni osastopäälikkö on vihdoin myöntänyt lähimmälle esimiehelleni, että vakituinen työsopimus tehdään heti kun henkilöstöasioita hoitava henkilö on taas töissä. Vihdoinkin.

Melkein vakituinen työsuhde jo.

________

Tagit:

Blogitapaamisissa esittely

Tuli tässä jostain mieleeni eri kaupungeissa järjestetyistä blogitapaamisia, esim. stadissa pikkujoulua “sisäpiirin” joukolla ja niin edelleen. Se mikä sai nauramaan melkein, oli tilanne jossa esittelisin, jos esittelisin, itseni kertomalla että mulla on Melkein Blogi. Kuulija siinä sitten voisi ehkä hämmästellä että “kuinka niin melkein blogi, on blogi vai ei oo blogia?”. Ja tietenkin irrottaisin lisää hymyä itsestäni toteamalla uudestaan että “no mä kirjotan Melkein Blogia”. Tilanteella olisi potentiaalia kehittyä joko muitakin huvittavaksi sanailuksi, tai sitten voisin päätyä toteamaan “I’ll get me coat”. Täytyy oikein taputtaa itseäni olkapäälle tästäkin onnistuneesta sanailusta nimivalinnan suhteen. *tap tap*

________

Tagit:

Melkein Baariin

Tänään oli palkkapäivä, ja töissäkin ihan mukavasti palkitsevan tuntuinen työpäivä. Paitsi että 3/4 tuotannosta kusi, mutta silti, ihan jees. Päätin sitten että tänään vaikka baariin. Paitsi että olin kipeän ja umpiväsyneen oloinen pitkälle vielä iltaankin. Sain sentään perryt haettua, ja Kartanot, the mansion bagin, ja muutamia nauttiessa mietin josko saunaan menisi… No saunaan menisin-idea kesti 3 tuntia. Monta tuntia ennen kuin sain sen lämpiön edes lämpiämään, ja sitten siinäkin pari tuntia ylimääräistä. Äsken tulin juuri saunasta ja sain huomista iloa ajatellen ilokseni todeta etten jaksa mennä edes eteiseen, joten baari jäi väliin. Kiitämme varmasti aamulla.

Kappalejaot tulevat vasta seuraavalla koneella.

________

Tagit:

Melkein Sattuma-kortti

Sain tänään postia työnantajan henkilöstörahastosta. Olivat nyt jo huomanneet että henkilötietoni puuttuivat aiemmin heiltä ja niinpä 2004 vuoden voittopalkkio-osuutta ei oltu laskettu eikä minulle ilmoitettu. 355,94 euroa jopa kyseessä. Tässä kohtaa ajattelin että no oho, Sattuma-kortti monopolityyliin, “Käy nostamassa rahaston voitto-osuutesi Lähtöruudussa”. (Juu ei ehkä ihan noin, mutta silti.)

Paitsi, soitin tuonne rahastoon, jäsenpalveluun ja kuulin että tuo voitto-osuus jää sinne rahastoon ja 5 vuoden välein omasta osuudesta saa, jos haluaa, nostaa 15% tai sitten työsuhteen päätyttyä saa koko köntin tietenkin. Sain siis tänään Melkein Sattuma-kortin. En rahaa. Sain voittopalkkio-osuuden.

Tunne oli hieman että ähäkutti, close but no cigar, chump!

Kaiken lisäksi, pitäisi olla syvässä unessa vielä tässä kohtaa aamua, mutta enpä vain ole. klo14 on herätys noutamassa minut lottovoittajien luvatusta maasta ja Swan-purjehtijoiden yltäkylläisestä seurasta, mutta ei tämä NÄIN kuulu mennä.

________

Tagit:

Melkein tauko taas

Maaliskuun ensimmäisestä päivästä saakka, tänä vuonna, siitä on nyt noin 76 päivää, tästä päivästä oli lähellä tulla jo kolmas päivä jona en ole kirjoittanut edes yhtä merkintää blogilleni. Tuo maaliskuun ensimmäinen oli toinen ja huhtikuun 16. oli toinen. Tähän mennessä siis.

Näitä yhden merkinnän päiviäkään ei taida montaa olla, mutta tuskinpa tuo nyt ketään haittaa, onpa jopa yksi tilaaja taas tullut lisää.

SusuPetal houkutteli kirjoittamaan aiemmassa kommentissani viittaaman tarinan, jota tosin kommentissa väitin pitkäksi, taisin tarkoittaa kommentointiin liian pitkäksi, ei se niin kauhean pitkä tarina loppujen lopuksi ole. Luultavasti kirjoitan sen kuitenkin, “perustuu tositapahtumiin” tyylisesti, hieman muistikuvien ulkopuolelta dramatisointia lainaten. Kyseessä on eräs tapahtuma jonka loppuratkaisu on hieman itseäni vieläkin hymyilyttävä, kyseinen “tarina” sijoittuu jonnekin vuosien 1980-1982 välimastoon, joten mitään tosituoretta en ole kertomassa.

Lisäksi korkeista paikoista ja suhtautumisestani niihin, Sauna-artikkeli Pidän-sarjaan, Tabascosta tuohon samaan sarjaan sekä esimerkiksi Nukkumisesta on tulossa vielä tässä kunhan joudan.

Tämä oli tällainen pieni tilannekatsaus Suomen hävittyä Kanadalle 2-4. Pysykää kanavavalla kanavassa housuissanne.

________

Tagit:

Ajattelin pari kirjaa kirjoittaa

Niin siis, muutama opaskirja olisi suunnitteilla. Ja koska pidän myös graafisesta ideoilla leikkimisestä, suunnittelisin myös kannet. Kansista tulisikin yllättävän tärkeät kuten kohta voitte huomata. Kirjojen nimet olisi:

  1. Kuinka saan asioita aikaiseksi… rutiinilla
  2. Kuinka tapaan Sen Oikean heti kuin niin tahdon
  3. Kuinka liikun ja syön oikein
  4. Kuinka saavutan haluamani päämäärät

Listassa olevien kirjojen kirjoittaminen olisi myös helppoa ja nopeaa. Kansien suunnittelun jälkeen sivuja tulisi… tasan nolla. En saisi yhtäkään sivua aikaan näihin opuksiin. Mutta kokeillaanpa toisenlaista kokoelmaa:

  1. Kuinka nukun onneni ohi
  2. Kuinka juon riittävästi liikaa
  3. Kuinka siivoan tarpeeksi harvoin
  4. Kuinka vältän uusia tuttavuuksia

Näihin kirjoihin tuskin malttaisin kansia edes suunnitella, sillä niihin luultavasti tursuisi sivu toisensa jälkeen materiaalia, ja koska moni näistä olisi jo nyt best-seller, ei onnistumisen ilolla olisi mitään rajaa.

________

Tagit:

Flatline

Hei ja hyvästi.
________

Tagit:

Melkein kasvisruokaa

Jääkaapissani on jo useamman kuukauden ollut Spice Up! Makea Thai chilikastike ja sen etiketissä majailee seuraavanlainen resepti:

200g munanuudeleita
350g naudan ulkofileetä ohuina suikaleina
1 pieni purjo suikaleina
2 eriväristä paprikaa suikaleina
1 tl raastettua tuoretta inkivääriä
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
4-6 rk Spice Up! Makeaa Thai chilikastiketta
3 rkl soijakastiketta
1/2 limetin mehu
öljyä paistamiseen

Päätin vihdoin kokeilla tuota reseptiä, ja näin jälkeenpäin en ainakaan kehumaan lähtisi. En aivan täsmällisesti pysynyt annetuissa määrissä, nuudeleita oli 250g, suikaleliha oli 400g paketti nautaa, tuskin ulkofilettä, purjosta en nyt ollut aivan varma oliko se pieni vai ei, enkä suikaloinut sitä suinkaan kokonaan. Paprikat olivat pienimmät mitä sain käsiini ja limetti taisi mehustua kokonaan ja chilikastiketta meni reilummin kuin ohjeissa. Mitään muita mausteita taikka aineita en käyttänyt tässä suuresti kokeellisessa kokkailussa. (okei, tunnustan, suuri vihannes/kasvismäärä yllytti paistamaan lihat 150g pekonikuutioita ensin pannulla paistettuani, ja tietenkin sisällytin rapeat pekonikuutiot ateriaan)

Tuoksu oli hieman vieraahko meikäläiselle, luultavasti siksi että ensimmäistä kertaa (muistini mukaan) ikinä käytin purjoa, paprikaa saati tuoretta inkivääriä tehdessäni ruokaa.

Maku oli ensimmäisen lautasellisen kohdalla hieman outo alkuun, mutta loppua kohti lähellä siedettävää. Otin sitten toisenkin lautasellisen ja siihen laitoin lisää tuota chilikastiketta ja soijaa mutta maku alkoi tuntumaan loppua kohden jo vähemmän mukavalta, ja esimerkiksi paprikoita huomasin sohivani syrjään. Purjot olisi ilmeisesti pitänyt pilkkoa pienemmiksi, sillä myös ne alkoivat olla vähemmän suosittuja haarukkani kyydissä.

Tulipa kokeiltua, tämä on minulle lähestulkoon kasvisruokaa, ja olisikin jos en niitä pekonikuutioita olisi käyttänyt. Voin tunnustaa etten tee toista kertaa. Voi olla että määrät olivat aivan väärät ja niin edelleen sinne päin ynnä muuta sellaista, mutta makukaan ei sitten juuri rohkaissut revanssiin.

________

Tagit:

Väärä kuva tilalle

Piti tähän laittaa vihdoin taas kuva Italianreissulta, lähinnä tuohon tulevaan matkaan liittyen. Kohteena tosin ei ole Espanja, Italia, Bulgaria, eikä varsinkaan Skotlanti. Niin siis kun nyt täällä Suomessa on hieman koleaa, niin enpäs sitten laitakaan Italian rantakuvaa, vaan viime kesänä mökkireissulla rannan ja mökin välissä olevasta tyrnipuskasta näppäämäni kuvan. C-vitamiinia talven flunssaan löytyy tuosta kuvasta runsaasti.


(Hiirellä suuremmaksi…)
 

________

Tagit:

Joo mutta ystävänä vaan

No niinpä niin. Taas. Kyllähän sitä kuulemma on kivaa ja niin edelleen, mutta haluaa olla pelkkä ystävä. Eihän siinä sitten mitään. Tosiaan, tuskin siis enää yhtään mitään. Hyvä että oli edes kivaa. Olihan sitä itselläkin, mutta.

___

Niin ja eilinen oli monipuolinen taas. Tuparit oli ja meni, rahaakin kaiketi oli ja meni. Hyvä olo, sekin oli ja meni kuten myös paha olo. Bussi onneksi tuli jo yöllä aika lähelle kotia. Uusia tuttavuuksia taasen kapakassa ja useampia vanhoja.

________

Tagit:

Oletko bogan?

Uudessa Seelannissa on myönnetty apuraha mielenkiintoiselle tutkimukselle. Hevihörhöjen sielunelämää tutkitaan-IS nimittäin.

- Boganiin yhdistetään usein sellaisia asioita kuin tiukat farkut, Metallica-paita ja rakkaus autoihin sekä olueen. -Dave Snell

Huh, pelasti tuo, en nimittäin omista tiukkoja farkkuja, Metallica-paidankin omistin vain noin 100 metriä jonossa kunnes sain tuon väärän paidan myytyä toiselle jonottajalle, en omista ajokorttia eli en ainakaan rakasta autoja, voisin kyllä, enkä rakasta olutta. Muuten saattaisin olla bogan.

Mutta, lisää tällaista. Metal: A Headbangers Journey oli osittain mielenkiintoinen, mutta tuntui silti raapaisulta. Nyt sitten oikein apurahatutkimus. Jos vain muistan, tahtoisin kyllä tutustua tutkimukseen sen valmistuttua. Paitsi että abstraktikinwiki olisi luultavasti liian pitkä.

________

Tagit:

Kävin taas

Tulipa käytyä Helsingissä jälleen. Perjantaina kävin vain ns yhdellä kantapaikassa eli jätin siiderit viiteen ja sitten poistuin paikalta. Lauantaina olikin sitten pari ruttopuistossa ja kantapaikan terassilla ja sitten lisää sisällä ja kerrankin pääsin lähtemään niin sanotusti ajoissa pois. Sunnuntaina pizza Weeruskassa ja formulaa netin yli. (Bite me Mtv-Max!)

Niin ja seurakin oli hyvää. Perjantaina kantapaikassa ei ollut kuin kantabaarimies ja pari muuta kanta-asiakasta jotka tosin katosivat ilmeisesti olutjuhlille tai sitten jäähallille päin. Lauantaina seurana sitten olikin pöydällinen tuttuja ja liki tuttuja. Perjantain lyhyt ilta toi säästöjä kassavirtaan jotka sitten aikainen lauantai vei kantapaikan kassaan virtana. Eli melkein loppuivat ne oikeat juomatkin baarista.

Muuta seuraa en tässä ryhdykään luettelemaan, mukavaa oli silti vaikka aamuisin väsyttikin melko kovasti. Maltoin tässä kohtaa välttää hymiöiden käyttöä, yllättäen ainakin itseni. Ja nyt yritän päästä vihdoin hakemaan mansikkajäätelöä tuolta kylmästä kaapista.

Niin ja kun nyt sitten en sitä saanut haettua, tuli mieleen mainita jälleen herännyt hinku päästä viettämään arkeakin siellä Helsingissä. Edes vähän, sen verran että huomaisi mielummin käyvän siellä silloin tällöin kuin asuvan siellä saakka. Jos muuttaisin Helsinkiin, en pääsisi sieltä pois kuin lähtemällä, nyt pääsen pois sieltä menemällä kotiin.

Sain sittenkin haettua, olin unohtanut että tämä oli Mövenpick Mansikkaa, eli tosiaan hyvää jäätelöä.

________

Tagit: