Kategoria-arkisto: 'Musiikki' ↓

Huomasin hieman itselleni uuden mutta jo muutaman kuukauden vanhan uutisen Slayerin lopettamisesta. Kuulemma ovat Rick Rubinille, eli tuottajalle velkaa eli ilmeisesti sopimuksen mukaan yhden levyn verran vielä, mutta kuulemma tämä jäisi viimeiseksi. Tom Araya on jo 46 vuotias eikä kuulemma ihan ikuisuuksia jaksa moppitukkaa heiluttaa.

Niin siinä taitaa käydä että bändi lopettaa keikkailun ennen kuin keikoilla käymiseen itse kyllästyn. Tästä tulee hieman omituinen tunne, siihen tapaan, että on kauan ajatellut joitain asioita ikään kuin osaksi kaikkea, eikä vain ohimeneväksi asiaksi. Kuten esimerkiksi Jack Nicholson on ollut elokuvissa aina ja sitä rataa. Nyt sitten tämä bändi raottaa lopettamisen verhoa. Ei se nyt uskomatonta ole, mutta jotain mitä ei tietenkään ole ajatellut etukäteen, vielä vähemmän pohtinut siihen suhtautumista.

Melankolisesti tuo mieleen elämän yksisuuntaisuuden ja katoavaisuuden.

Tässä nyt on jo useampi päivä vierähtänyt, mutta kirjoitanpa silti torstaisesta konsertista. Siis Marilyn Manson kävi Helsingin jäähallissa, kävin itse siellä samaan aikaan.

Jonotus oli inhimillinen ja koska ei ollut kenttäpaikkoja emme vieneet takkejakaan narikkaan joten sinne ei tarvinnut jonottaa. Positiivinen yllätys oli paitamyynnin kohdalla, sinne nimittäin kävi sirullinen pankkikortti, yleensä mikäli käteiset ovat unohtuneet matkasta, paitoja ei ole tarvinnut käydä edes vilkaisemassa.

Paikat olivat aivan kelvolliset, hyvät jopa, riittävän pitkällä lavasta nähden ettei näkymä olisi ollut lavan reunan suuntainen, sekä sen verran ylempänä että lavalle näki vaikka edessä heiluikin yleisöä.
Itse keikka, tuota, enemmän ehkä olisi tarvinnut tutustumista etukäteen Mansonin tuotantoon, tunnistin vain muutamia hittibiisejä. Lavaesiintyminen oli kyllä mielenkiintoisen oloinen, ei perustunut pelkästään laulajan karismaan niin kuin esimerkiksi Slayerillä, jolla se toki toimiikin, eikä pelkästään sitten pelkkään temppuiluun.

Ihan mukava keikkahan tuo oli, ajoittain ehkä hieman liian lujalla se musiikki soi, mutta ehdottomasti paikalle vaivautumisen arvoinen. Myönnän kyllä etten ehkä uudestaan ole lähdössä Mansonin esiintymistä seuraamaan.

Kuuntelen melko vaihtelevasti eri tyylilajien musiikkia. Speed-, thrash-, heavy- ja montaa muutakin metallia. Kotimaista musiikkia, melodista metallia, konemusiikkia ja joskus jopa klassista musiikkia.

Laidasta laitaan ja takaisin. Olenpa kuullut koneellani sijaitsevan kokolailla umpipaskaakin musaa enkä sitä oikeastaan juuri valehtelematta voi kieltääkään. Jazz ja Oasis ovat Anssi Kelan ohella käytännössä ainoita joita olen tietoisesti välttänyt. Ja vältän jatkossakin pieteetillä.

Kysymykseen millaista musiikkia kuuntelen, täydellisin vastaus on, että sellaista mikä sopii fiilikseen tai mihin fiilis sopii. Tarkempia rajoja en ole halunnut luoda. Aiemmin mainittujen lisäksi. Kesäkuusta 2006 soitettujen biisien tietokantaani on kertynyt noin 56 tuhatta soitettua biisiä, suosituimmat 25 artistia muodostavat luultavasti ~60% kaikista.

Tämä merkintä oikeastaan lähti liikkeelle tietyn artistin kuuntelusta hieman krapulaisena junassa matkalla tupaantuliaisiin. Kyseinen bändi on useastikin tuntunut jonkinlaiselta peruskalliolta, kun mikään muu ei tunnu miltään niin sitten jalat tukevasti tanaan ja nupit yhteentoista. Vaikka siis kuuntelen kaikenlaista, niin luultavasti vain yksi bändi on musiikin yleisavain, henkisen terveyden sydänkeuhkokone, hiljaisuuttakin parantava karismajoukkue. Sekä tietenkin alansa ehdotonta eliittiä jo toista vuosikymmentä, sanomattakin kova livenä, levyllä ja luonnossa. Saanko esitellä:

Slayer.

Hieman kuin happi, se joko menee päähän tai ei mene. Oireetkin vastaavat toisiaan, ilman sitä ei vain koe olevansa elossa.

Tuska08 kertoma on hieman myöhässä, kuten tavallista. Syitäkin saattaa olla jos jaksaisi siihen paneutua. Tähän nyt kuitenkin hieman siis 2008 vuoden Tuskasta enemmän kuin pelkkä kuva.

Perjantaina siirryimme jonoon jo noin varttia ennen porttien aukeamista, joka oli sinänsä hyvä kompromissi liian aikaisen odottamisen ja liian pitkän odottamisen välillä. Jonoa ei meidän kohdalla ollut kuin parisataa metriä ja porttien aukeamisen jälkeen soljui melko jouhevasti. Perjantain ensimmäinen esiintyjä oli Mokoma. Pidin kovasti, vauhti ja paine oli kelvollinen ja sääkin suosi. Ehkä perjantain paras esiintyjä. Stam1na jäi ehkä SueStagen teltan tai muun sijaintitekijän johdosta hieman vaisummaksi kokemukseksi vaikka olikin hyvä setti myös. Siinä sitten oikeastaan olikin omalta osaltani perjantain Tuska, tosin jatkoklubille siirryimme Nosturiin jossa piti ihailla Battlelorea, mutta se jäi hieman väsymisen johdosta keikan loppumisen odotteluksi enemmänkin.

Lauantaina päätimme suosiolla siirtyä juhla-alueelle vasta myöhemmin, aloitettuamme päivän Cantina Westin aterialla. Noin klo17 aikaan lähestyimme porttia eikä jonoa ollut kuin arviolta 70 metriä, ja siitäkin saimme skipattua 10 metria bongattuamme tuttavan jonossa edempänä. Ensimmäinen mielenkiinnon kerännyt artisti oli Dream Evil, joka nyt ei oikeastaan sykähdyttänyt ihan samalla tavalla kuin virkaveljensä Evergrey pari vuotta sitten samalla paikalla. Päälavaesiityjänä oli seuraavana sitten vuorossa Kreator, joka tuntuikin oikein kivalta, puolen keikan ajan, ja sitten iski taas kyllästyminen. SueStagella oli sitten Diablon vuoro, joka harmittavasti jäi tungoksen ja teltan takia jälleen kategoriaan huonompi keikkakokemus. Diablon jälkeen olikin sitten Virgin Oil. ja jatkoklubin vuoro jossa esiintyi The Final Harvest, Rytmihäiriö ja Before The Dawn. Rytmihäiriön pitissä “päätin” sitten kohdata lattian sillä seurauksella että jokin rusto tai niveliside ranteen luista sai ikävästi osumaa ja liimaside oli ostoslistalla. Myöhempi röntgen osoitti murtumaepäilyt aiheettomiksi.

Sunnuntai sitten taas olikin ehkä se main event jolloin jokainen päälavaesiintyjä sai osakseen ainakin hieman huomiota. Ensimmäisenä oli Killswitch Engage joka ennakkokuunteluiden pohjalta oli kelvollinen puolituttavuus, mutta keikan edetessä kyllästyminen tuli vastaan jo ennen puoliväliä. Seuraavana oli Sonata Arctica, joka ei itselläni ollut niin olennainen, mutta jota kävin toki hieman vilkuilemassa. Hienoja efektejä oli nähtävissä ja ehkä liikaa välispiikkejä. Taisi olla itselläni hieman festariharhailun aikaa. Seuraavaksi sitten päädyimme Tuskan pääesiintyjän lavan eteen. Slayer jälleen Suomessa.

Hieman turhauttavasti keikka alkoi jälleen kerran Disciple-biisillä joten yllättävyyttä ei löytynyt tälläkään kertaa. Sen sijaan yllätys oli melkoinen itselleni kun moshpit rupesi tekemään tyhjää tilaa yleisön keskelle. Paljon tyhjää tilaa. Seuraavan biisin alkaessa tyhjätila katosi vastakkaisten ihmisten juostessa toisiaan päin. Ei mennyt montaa biisiä kun isomman pitin reunoilla oli 3 järjestysmiestä. Vastaavia keikkoja on tullut kierrettyä satunnaisella taajuudella 10 vuotta mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun näin järjestysmiehiä pitin reunoilla. Meno oli melkoista! Tämän keikan ollessa jo 9. Slayerin keikkani, iski koko festareiden ajan vaivannut kyllästyminen hieman taas. Siirryinkin kauemmaksi osallistumaan keikasta lähinnä katsojan ja kuuntelijan rooliin sen sijaan että olisin ollut pitin reunamilla. Kaikenkaikkiaan tuli muutenkin sellainen olo että jokohan Slayer olisi nähty tarpeeksi useasti viimeistään siinä kohtaa kun mietin enemmän poislähtijöiden ruuhkaa ja ajoissa poistumista kuin sitä, näkisinkö Lombardon heittävän rumpukapulansa yleisölle.

Kaikenkaikkiaan, Tuska08 oli loistava kokemus, järjestelyt jälleen erinomaiset, paitsi Nikula, en juonut itseäni tavallista tyhmemmäksi, normaali kolarointi lattian kanssa kuului ohjelmaan ja seura oli hyvää ja riittävästi saatavilla.

Omalta osaltani Ankkarockin sunnuntaita varjosti heti seuraavaksi yöksi osuva yövuoro, joten aamu meni pitkälti nukkueassa. Jäi esimerkiksi Poets of the fall näkemättä. Paikalle kuitenkin ehdimme Kamelotin soittaessa, joka olikin ihan mukava nähdä. Seuraavana oli Sonata Arctica, joka näytti olevan Tuska-keikan kopionsa joten siinä ei ollut mitään uutta.

Volbeat sen sijaan oli oikein hienoa nähdä livenä. Soundi oli omalle seisomapaikalleni kuultuna aivan passeli, screeni näytti tarpeeksi sen lisäksi mitä itse näki ja biisit olivat tuttuja. Ote ja fiilinki keikalla oli loistava sekä bändillä että yleisöllä, eikä sadettakaan kovasti siihen aikaan ollut.

Disco Ensemble oli täysin tuntematon tuttavuus, mutta kaveria odotellessa se meni siinä sivussa, vaikka niihin aikoihin uudelleen alkanut sade alkoikin rasittaa hermoja. Olut/siiderialueelle yksille jonka aikana kypsyi päätös olla odottamatta Soilworkin ja Apocalyptican keikkojen alkua, joten Ankkarock 08 jäi osaltani melko lyhyeksi. Mukava oli silti käydä ja nähdä 3 bändiä joiden keikoista saattoi jopa nauttia, ja sitten Sonata joka ei nyt huono ollut mutta joka ei oikeastaan ollut edes omalla soittolistallani ihan kärkipäässä muutenkaan.

Slayer jälleen Suomeen -IL

Olihan siitä puhetta jo Tuskan jälkeen, mutta jollain tapaa olin odotellut ettei tuo tuplakeikka toteutuisi, hieman liian pian edellisen jälkeen tämä taas tulee. Sitä paitsi palaa vapaita monta päivää.

Sattui loman ensimmäinen maanantain sopivasti Slayerin keikkojen lipunmyynnin alkun kanssa samaan. Helsinkin keikalle sain 4 kenttälippua, kaveri samaan aikaan Tampereen keikalle rauhallisemmat istumapaikat. Päätimme katsella keskiviikkona Slayerin ja ne turhat ns. lämppärit ikään kuin torstain Helsingin keikan lämmittelynä joten istumapaikat kelpaa aivan hyvin.

Helsingin kenttäpaikatkin meni sitten kaikki noin 10 minuutissa. Nyt on kuitenkin kenttälippu itselleni, GF:lle, Tukiopetuslapselle sekä Johannes Toiselle. Eiköhän näillä kenttä- ja istumalipuilla pääse 10. ja 11. Slayerin keikat taas loppuun asti.

Eilen oli Slipknotin keikka vanhassa Helsingin jäähallissa. Tai siis Helsingin jäähallissa. Children of bodom ja Machine Head olivat lämmittelijöiden roolissa, ja varsinkin siinä vaiheessa kun Slipknot tuli lavalle ja oli ehtinyt pari biisiä soittaa, tuli ero selkeämmin esille. Toki lämmittelijöiden soundit saattavat jäädä jo asemansa takia heikommiksi kuin pääesintyjän, mutta täytyy kyllä kehua Slipknotin osuutta illassa. Taisi olla neljäs kerta kun näin heidät livenä, ja sekä soundi että show oli paras tähänastisista. Settilistakin oli kelvollinen ja sisälsi uutta ja vanhaa sopivasti, eikä uuden levyn tuotantoa yritetty puskea väkisin esille liiaksi.

Jäähallin ovet aukesivat vartin myöhässä mutta ulkona ollut jono onneksi eteni riittävän sujuvasti jotta paitakojulle päästyämme siinä ei vielä ollut kovasti jonoa. Samoin narikkaan ei pahasti tarvinnut jonottaa. Olin katsonut bussin jo valmiiksi keikan jälkeen sompailun vähentämiseksi ja kun hain takkimme narikasta ennen keikan loppua, ei sielläkään tarvinnut tuhlata aikaa. Harvoin olen ollut kotona 45 minuutin kuluttua pääesiintyjän soiton loputtua. Tänään on ollut lisää väsymystä ilmassa, joten oikein hyvä ajatus oli olla lähtemättä muutamille tuopposille keikan jälkeen.

Eilen oli siis Unholy Alliance III Tampereen-keikka. Embreach, joka siis voitti suomalaisen lämppärin osan jossain kilpailussa, esitti kyllä potentiaalia eli sinänsä eivät hukanneet vartin mainettaan. Amon Amarth ei oikein taaskaan auennut. Mastodon se vasta jäikin aukeamatta (taas) ja Trivium oli ehkä levyllä vähän parempi. Slayer yllätti aloituksellaan, sekä soittamalla uuden biisin ja itselläni ensimmäistä kertaa keikalla kuultuna Reign in Blood kokonaan. Tänään uudelleen, Helsingin keikka, koitan panostaa vähemmän lämmittelijöihin ja enemmän lämmittelyyn.

27.11. oli allekirjoittaneelle jo 11. Slayerin konsertti. Koska 26. päivä kyseinen bändi tuli nähtyä Tampereella, oli lämmittelybändit myös nähty eikä niitä siis jaksanut juurikaan enää torstaina Helsingissä katsella/kuunnella. Niinpä jäähallilla meni likipitäen 3 tuntia nauttien seurasta ja kurkunkostukkeista.

Aiemmasta Unholy Alliance kiertueesta viisastuneena ostin aiemmalta eli Tampereen keikalta kaksi kiertuepaitaa, yhden per käyty keikka siis. Tämä osoittautui oikein kaukoviisaaksi ratkaisuksi, sillä Helsinkiin saakka ei riittänytkään sitten Slayerin paitoja kuin M ja S kokoisina eli moni jäi juomaan rahojaan niin sanotusti. Myös girlie-sized paidat oli jäljelle jääneiden kokojen osalta ostokelvottomia, tyttöystävälle pitää hankkia sitten muualta kyseisiä vaatekappaleita.

Keikka oli muuten oikein hyvä, soundit oli kentältä kuultuina ja isommassa hallissa paremmin miksattu kuin Tampereen istumakatsomossa pienemmässä hallissa. Ja uudelleen kuultiin Reign In Blood joka ei menetä tehoaan mitenkään. Jollain tapaa silti itselläni oli jo hieman liikaa Slayer-keikkarutiinia ja kuitenkin samaan aikaan lavan edessä huomasin ihastelevani Tom Arayan ehtymätöntä ja täysin vertaansa vailla olevaa lavakarismaa. On jo tullut tunne siitä ettei tämäkään bändi aina ole keikkoja heittämässä joten otetaan vastaan kaikki mitä voidaan.

Keikan jälkeen sitten suuntasimme toki kohti keskustan anniskelupaikkoa, ja ajatuksena käydä Dante’s Highlight nimisessä paikassa, kaikki meistä eivät paikkaa vielä nimittäin tunteneet. Hieman ennen keskiyötä ovelle ehdittyämme tosin kuulimme että siellä soittaa joku bändi ja liput maksaa sen ja sen verran. U-käännös ja kohti Angleterreä, ottamaan siellä yhdet ja sitten takaisin Dante’s:iin keikan päätyttyä. Dante’s Highlight on entinen Highlight joka oli imagojonoista nauttivien jälkipuberteetista “kärsivien” teinien kääntymispaikka ja jota kammoksuin kuin ruton ja syövän yhdistelmää, mutta hiljattain tapahtuneen muutoksen jälkeen ainakin musiikki houkutteli kovasti. Kanadalainen oikein kaunis DJ soitti loistavaa musiikkia koko illan, mm. Slayer, Pantera, Anthrax jne vanhempi ja edelleen toimiva metalli. Illan ollessa torstai, yläkerta ja alakerta olivat suljettuina joten nautimme virvokkeemme sisääntulokerroksessa. Edelleen illan ollessa torstai, taksin saaminen ei ollut ongelma, seikka josta itseäni ja tyttöystävääni ystävällisesti huomautettiin sallien hieman lisää aikaa nauttia musiikista, seurasta ja toki juomasta.

Kaikenkaikkiaan yksi nautittavimmista keikkakokemuksista ikinä. Pääsin suosikkiyhtyeeni konserttiin rakkaan tyttöystäväni kanssa, ilman mitään pakottamisia, hän halusi mukaan, muukin seura oli kokolailla hyvää keikan aikana ja sen jälkeen, virvokkeita oli kokolailla sopivasti keikan aikana ja sen jälkeen, eikä taksijono ollut vaihteeksi minkäänlainen ongelma. Kiitos kaikille osallistujille.

Kuulin eli siis luin Spotify-palvelusta jo ns. kauan sitten. Oma vastarannankiiskisyyteni ja hieman ehkä ryhtymisrajoittuneisuuteni esti kiinnostumiseni tuolloin. Esimerkiksi Schizo-Janne tuntui pitävän palvelusta ja toki moni muukin blogien kirjoittaja. Koska en myöskään käytä last.fm-palvelua, tämäkin tuntui vähän siltä etten noita nettikuuntelujuttuja juuri kaipaa.

Törmäsin sitten jälleen Spotify-artikkeliin, sillä kertaa Hilavitkutin-blogilla ja kommenttien seasta bongasin sivuston josta sain kutsun palveluun. Hetken kokeilun jälkeen olin hieman että mitä himmeliä, joudun etsimään kaiken musiikin mitä haluan kuunnella. Kieltämättä kätevä hakutoiminto tuntui sinänsä turhalta koska haluamani musiikin löydän helpommin ja nopeammin kovalevyltäni. Hylkäsin siis Spotifyn tilapäisesti, muutaman ircissä saadun kannustavan kommentin tukemana.

Kuitenkin, Spotifyssä on myös radiotoiminto, jolla voi valita haluamansa genren ja aikakausihaarukan. Ja tässä Spotify tarjosi sen koukun mikä sai kokeilemaan lisää. Sieltä nimittäin voi löytyä erittäin hyviä tutustumisen arvoisia bändejä samalta tyylisuunnalta josta on jo valmiiksi kiinnostunut. Niinpä huomasin Legion of the Damned-bändin joka solistin taitoja huomioimatta on aivan mainiota thrashia. (Pumppu saapuu sopivasti Tuskaan kesällä). Jos vain jaksan lisää tonkia, löydän varmaankin paljon enemmänkin kokeiltavaa musiikkia. Hakutoiminta on kätevä myös silloin kun oikeasta radiosta kuulee jotain artistia ja kiinnostaa tietää onko musiikki muuten mistään kotoisin.

Yksi ominaisuus mikä yllätti kovasti, oli se että Spotify on melko helläkätinen verkko- ja -käyttöjärjestelmän rajoituksia kohtaan. Nimittäin sain sen asennettua työpaikallani verkkoprofiilin kansioon, eli voin kuunnella tauoilla haluamaani musiikkia. Olin hieman yllättynyt ettei järjestelmänvalvojan oikeuksia tarvittu, ja että p2p-tekniikalla streamausta tekevä Spotify törmännyt firman palomuuriin joka muuten on turhankin tiivis.

Koska suurin osa kuuntelustani tapahtuu joko matkoilla tai kotona, ei Spotify voine päästä ensisijaiseksi musiikinlähteekseni, mutta uusia tai vanhoja tuulia haistelemaan se on oikein mainio.