Kategoria-arkisto: 'Nukkuminen' ↓

Essee nukkumisesta tulossa

Ryhdyin kirjoittamaan esseetä/tutkimusta nukkumisesta. Mikäli materiaalia tulee eri osa-alueisiin riittävästi, julkaisen nuo osat erillisinä, isomman kokonaisuuden palasina. Yritän saada mahdollisimman kattavan nukkumista käsittelevän artikkelikokoelman blogiini lähitulevaisuudessa. Pyrin välttämään kliinistä otetta kirjoittamisessani sekä aiheen käsittelyssä.

Ei muuta kuin odottamaan sitäkin sitten.

________

Tagit:

Unettomuutta vaihteeksi

Koko tämän viikkoa olen ollut hereillä noin aamukuuteen saakka. Eilen olin kyllä töistä lähtiessäni lähes vakaasti harkinnut meneväni nukkumaan aikaisin, eli siis ennen klo 02.00. Toisin kävi. Neljän tienoilla yritin jo päästä nukkumaan, menin jopa peiton alle, mutta en saanut unta. Olipa omituinen olotila, minä joka nukun aina, en saanut unta. Okei, en nuku aina, kysyjästä riippuen en joko nuku koskaan tai sitten se on tuo aina. Esimieheni kuulemma oli myös sanonut yrittäessään soittaa minulle aamupäivällä tänään, että no se mies nukkuu kyllä aina, soitti koska tahansa.

No nukahdin sitten joskus seitsemän jälkeen, ja herätyskello eli puhelin sai osumaa torkkukytkimeen kello 11 alkaen. Pari kertaa nousin jopa sängystä ihmettelemään hädissäni että mitä hittoa, taas myöhässä töistä. Jokaisella heräämiskerralla oikea käteni oli sattunut lojumaan jossain oudossa paikkaa, sillä se oli puutunut siten, ettei siinä ollut mitään tuntoa, mutta ei myöskään itselläni tuttuun pistelyyn puutumisen yhteydessä. Käsi ei vain totellut aivojani ja se oli hilpeätä juuri herättyäni. Onneksi en harrasta aamukahveja tai muuta sellaista.

Viimeinen herääminen tänään sitten tapahtui tarkalleen 13.26 kun havahduin, onnekseni, ilman herätystä, siis olin onnistunut sohimaan herätyskellosta torkkukytkimenkin pois päältä. Klo14 piti jo olla töissä joten en ehtinyt sitten sen enempiä harrastaa nukkumistani.

Kuten aiemminkin jo mainitsin, nukkumisesta on tulossa lisää tekstiä, ja koska tosiaan pidän siitä melko paljon, aloitan sitä varten oman Lokeron. Jospa se siitä. Lokeron kuvaketta tosin ei vielä ole, töissä ei ihan kaikkea saa/pysty tehdä.

________

Tagit:

Viimeisimmät unet

Tapasin viime öisessä, tai oikeammin aamuisessa unessani Brasilian matkallani upean eurooppalaisen naisen.
Punapää, kauniit kasvot, edustuskelpoinen vartalo ja riittävän, mutta kuitenkaan “liian” älykäs. Viihdyimme hyvin keskenämme tai jopa ruuhkissa. Seksi oli upeaa, epätodellisen palkitsevaa. Sitä oli riiittävästi ja se oli hyvää, aivan kuten hänen tekemänsä ruokakin.

Kaikki olisi muuten mennyt varmaan auringon sammumiseen asti hyvin, mutta hänen aviomiehensä oli samaa mieltä omakohtaisesti jokaisesta näistä kohdista ohjatessaan minua kummallisen syrjäiselle sademetsäkylälle vievälle tuskaisen pitkälle kärrypolulle.

En herännyt levänneenä, mutta hymyilin ilkikurisesti päästyäni pakoon siitä kylästä.

________

Tagit:

Nukahdin uudelleen

Kävin suihkussa. Itse en pidä sitä kovinkaan outona tai uskomattomana, että nukahdin sinne. Sitten heräsin. Ja kerrankin herättyäni minulla oli veltto olo päästä varpaisiin.

Olipa nukkuminen taas.

________

Tagit:

Lyhyt suoritus

Nukuin viime yönä vain 3.5 tuntia. Herätys oli klo5 ja kävin nukkumaan valitettavasti vasta puoli kaksi. Piti kyllä käydä paljon aiemminkin, mutta vähemmän yllättäen lipsahti hieman aikataulu. Nukuin kyllä loistavasti, mutta en nähnyt juurikaan unta, kahden baari-illan jälkeen nukkuminen tuntui levolta vihdoin.

Koska en nähnyt nyt siis unta, palautan mieleeni yhden aiemman nukkumiskokemusta lievästi häirinneen uneni. Olen harras saunoja, saunon hyvin, paljon ja pieteetillä, joten uneni missä saunani oli varastettu, oli lähempänä painajaista kuin Suomi on Venäjää. Unessa olin mennyt laittamaan saunaa lämpiämään, mutta sen paneloinnit ja lattialaatat olivat kadonneet ja kiukaasta oli jäljellä vain liitäntäjohdot.

Olin valtavan huolissani ja soitin poliisille kertoen heti että apua saunani on varastettu. Poliisi oli kovasti ymmärtäväinen ja kyseli saunan tuntomerkkejä ja vuosimallia sekä kokoa, aivan kuin tämä olisi ollut ihan normaalia. Pyysin vakuutusyhtiötä varten sitten tietenkin kopion rikosilmoituksesta. En tarkkaan muista minkä takia tai missä kohtaa huomasin kuitenkin, että saunan varastamisen jäljiltä näkyvä “tyhjä kolo” eli paneloinnin alla olleet seinät sekä laatoituksen alla oleva lattiarunko olivat erilaiset kuin oman saunani seinä ja lattia antaisivat ymmärtää. Silloin tajusin etten sittenkään tarvitsisi täyttää vakuutusyhtiöä varten papereita ja jatkoin nukkumista.

****

Nukkuminen on evoluution lahja hereillä olleille.
-Kuraattori a.d. 2005

________

Tagit:

Kunnon nukkumista

Taloyhtiön ikkunasuunnitelma sai pääni voimaan ahtaasti joten päätin mennä nukkumaan. Kello 18.10 eli melko aikaisin. Nukuinkin sitten kyllä erittäin mukavasti. Oikealla kyljellä niinkuin aina, silmät kiinni ja heräsinkin pää tyynystä. Heräsin jo kello 3.40 eli riittävän ajoissa.

Aikaisin alas ja aikaisin ylös, kelpaa kiitos.

________

Tagit:

Intoa täynnä

Kävin eilen nukkumaan sitkeän luovutusvoiton jälkeen. Olin riittävän väsynyt nukkumaan, mutta liian väsynyt mennäkseni nukkumaan. Lopulta kuitenkin sitten päädyin uneen.

Heräsin joskus yhdeksän aikaan, ja tokkurassa en keksinyt muutakaan kuin ryhtyä pelaamaan. Sen jälkeen kello olikin jotain kaksi päivällä ja päätin nukahtaa päiväunille. Ne olivatkin erikoiset päiväunet. Heräsin pari kertaa, ja kummallakin kerralla olo oli kuin olisin nukkunut ensimmäistä kertaa elämässäni. Neolla oli varmasti samanlainen olo Matrix-kapselista päästessään. Harrastelijanukkujalle tämä kokemus oli erittäin tervetullut ja mieleenpainuva.

________

Tagit:

Uni väärään aikaan

Nousin sunnuntaina ylös sängystä liian myöhään ja se kostautui sitten viime yönä. Myös Kimin voitto jäi näkemättä. Käytyäni sunnuntai-iltana saunassa, olin lähellä nukahtaa saunaan. Se ei olisi ollut kovin hienoa koska kiukaani ajastin ei toimi, joten olisin luultavasti ollut herättyäni riutuneessa kunnossa. Se, etten mennyt nukkumaan heti saunan jälkeen oli myös virhe, yritettyäni vasta illan elokuvan jälkeen nukkumaan, en saanutkaan unta enää. Harvoin olen joutunut tunnin odottamaan nukahtamistani, varttikin on paljon siinä odotuksessa. Nousin sitten ylös yhdeltä yöllä, pelasin hetken ja kävin uuteen yritykseen. Ilmeisesti olin nukahtanut sitten ennen kahta. Tämä on kieltämättä hieman noloa nukkumisen puoliammattilaiselle.

Ensi kerralla, mikäli nukkuminen onnistuu näin pitkälle sunnuntai-iltapäivään, jatkan unia suoraan maanantai-aamuun. Ei voi mennä hukkaan sekään nukkuminen.

________

Tagit:

Pienet torkut

Kävin jossain kohtaa nukkumaan töiden jälkeen. En kyllä muista yhtään monelta. Heräsin olohuoneen sohvalta, en kyllä yhtään muista siirtyneeni siihen, enkä sitäkään miksi olin siirtynyt tai miksi olin herännyt jolloin olin siirtynyt.

Nyt on hieman tokkura olo. Pitäisi järkevästi ajatellen mennä takaisin nukkumaan, mutta voi olla että tässä käy niin että olen aamuun hereillä mikäli saan silmäni kunnolla auki. Viikolla oli kyllä sen verran heikot yöunet, että nukkua pitäisi. 6.5h päiväunia ei lasketa toki yöuniksi.

________

Tagit:

Lähiajan ennätys

En muista koska viimeksi olisin käyttänyt nukkumiseen näin paljon aikaa kuin nyt käytin. Olin valvonut lauantaista sunnuntain formuloiden loppumiseen saakka, ja kävin joskus klo11-12 aikaan nukkumaan sunnuntaina. Nousin sängystä nyt maanantaina kello 9 aikaan. Tuo tekee 21-22 tuntia nukkumista. Heräsin toki muutamaan kertaan, mutta jäin silti peiton alle. Täytyy myöntää että tässä oli osittain siitäkin kyse, että siirsin unirytmiä työviikkoon paremmin sopivaksi, mutta tulipa nukuttua. Ei ollut edes vaikeaa.

________

Tagit:

Massiivista nukkumista

Tämä on jo toinen viikonloppu, kun kokonainen päivä katoaa nukkumisella. Eilen lauantaina kävin aamulla kahdeksan aikoihin nukkumaan, ja nyt kun kello on sunnuntaina puoli viisi, olen ollut ylhäällä vasta puoli tuntia. Eli käytännössä ja teoriassa, koko lauantai katosi elämästäni. Ellen tuntisi itseäni nukkumisen asiantuntijana, olisin huolissani. Eräs nainen jopa sanoi minun tekevän nukkumisesta taidetta. En sitten tiedä oliko piikki vai ei, mutta otin sen kohteliaisuutena.

________

Tagit:

Vähän pätkissä

Nyt jo kaksi yötä on mennyt nukkumisen kanssa hieman peiton alle. Olen käynyt ajoissa nukkumaan, mutta herännyt arviolta tunnin välein, ja sitten todennut 3-4 aikoihin aamuyöstä etten jaksa yrittää edes enää. Lopputuloksena toki kiireetön aamu, mutta taakkamainen väsymys töiden jälkeen.

Suosittelen kaikille tuntia lisää normaaliin unimäärään. Ei voi mennä hukkaan.

________

Tagit:

Nukkuminen, osa I. Alustus.

Nukkumisen suosion kasvun alkuperä/stä

Sanonta/ajatus siitä että nukkuminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin, juontaa juurensa Kleopatran aikaisesta Egyptistä. Silloin ne joilla oli laajat tilukset ja alaisia runsain mitoin, ehtivät nukkua kunnolla, ollen siinä mestareita. Sanonta sai alkunsa, virheellisesti kylläkin, siitä kun työläiset kuvittelivat että rikkaat rikastuvat runsaan nukkumisensa johdosta. Muualla oltiin omaksuttu hieman tätä mukaileva, toisistaan tietämättä, sanonta jonka mukaan “valvominen vie vähätkin varat”. Käytäntö yhdisti kuitenkin käsityksen nukkumisen ja varallisuuden yhteydestä, riippumatta siitä kumpaa sanontaa oli tottunut kuulemaan.

“Kun nukut, nuku niin että tiedät nukkuneesi, mutta kuitenkin niin hyvin, että osaat jo herätessäsi odottaa seuraavaa hetkeä jolloin pääset nukkumaan, eikä niin, että herätessäsi olet kiitollinen nukkumisen päättymisestä.”

Lainaus kirjasta “Unipuritanistin kompassi” vuodelta 12 jSn1. Kirjoittajiksi epäillään useampia tuon ajan parhaita kävellessään nukahtaneita. Lainaus ei ole kontekstissa.

Nukkuminen suuremmissa määrin oli toki alkanut jo paljon ennen Egyptin valtion muodostumista, mutta suuren yleisön suosikki siitä tuli vasta pyramidien rakennuksien alettua. Pyramidien rakennuksilla oli valtavat määrät ihmisiä, mutta kaikkien ollessa suunnattoman köyhiä, kunnon nukkumiseen ei ollut varaa juuri kellään. Niinpä pienempien rakennusjoukkioiden keskuudessa syntyi tapa viikottain arpoa keskuudestaan yksi joka sai nukkua 1/4 kuunkierron välisen ajan, eli nykyajanlaskulla viikkojen välin. Kirjaa pidettiin tarkasti siitä, ettei kukaan voinut voittaa arpajaisia ennen kuin jokainen olisi voittanut ainakin kerran tuon luksukselta tuntuvan nukkumisajanjakson.
Arpajaisiin osallistuminen yleensä vaati sen, että pyramidia rakennettaessa pitkin viikkoa, osa rakentajista piti silmällä työnjohtoa, ja osa yritti ummistaa silmät edes hetkeksi. Tämän jälkeen osat vaihtuivat, ja näin kierrettiin koko ryhmä läpi. Mikäli joku työntekijä katsoi osakseen olla muita ahkerampi ja kieltäytyä silmällä pidosta, hän ei sitten päässyt arpajaisiin osallisiksi. Yleisesti olikin tiedossa, että pidempään arpajaisista kieltäytyneet löytyivät Niilistä kesken uimareissun, ilmeisesti salaa nukkuessaan hukkuneina.

Ennen Egpytiä, nukkumista oli tietenkin kokeillut käytännössä lähes jokainen ihminen, mutta vain onnekkailla ja jollain tapaa omaisuuden kasvattamisessa alkua pidemmälle päässeillä oli mahdollisuus nukkua esimerkiksi kävellessään. Kylien ja muodostumassa olleiden kaupunkien yöllisillä vartijoilla, mikäli niitä siis sattui kulloinkin olemaan, oli runsaasti ihmettelemistä nuorienkin lapsien ajoittain harrastaessa tätä ihailtua toiminnetta. Tämä onkin yksi keino miten tutkijat epäilevät sekä tämän tavan, että historian rikkauksien levinneen nykyään Välimerenä tunnetun suuren vesimassan pohjoispuolelle.

***,*

Tämä artikkelisarja jatkuu ja luultavasti täsmentyy hieman myöhemmin, nyt yritän tehdä töitä palkkani eteen, jotta sitten on varaa viikkojen välissä edes vähän nukkua. Myös Suuri nukahtaminen selitellään seuraavassa osassa jonka nimi on “Nukkuminen, osa II. Merkkipaaluja”. Artikkelisarja mainittiin ensimmäisen kerran täällä täällä.

  1. jälkeen Suuren nukahtamisen. Takaisin
________

Tagit:

Torkkukytkin

Tulipa taas nukuttua. Heräsin ja nukahdin viimeisen parin tunnin aikana melko tarkasti 10 minuutin välein. Nokialaisen torkkukytkin kun on sellainen etten saa säädettyä sitä torkun pituutta. En oikein tiedä johtuuko lähes välitön nukahtaminen siitä että minulla olisi niin hyvä sänky, vai siitä että pidän nukkumisesta. Tai jopa siitä että väsyttää sopivasti.

Siitä sänkyyn nukahtamisesta, tai nukkumisesta itseasiassa, en oikeastaan kykene siihen, että menisin sängylle vain makoilemaan, musiikkia kuuntelemaan tai kattoa tuijottamaan, sillä nukahdan vartissa, lähes 95% tapauksista. Taidan olla sitä lajia joka nukahtaa jokaisen tilaisuuden tullen. Eipä siinä, nukkuminen on taitolaji.

________

Tagit:

Myöhempi herääminen lisää unen määrää?

Lahden sosiaali- ja terveyslautakunta suosittelee, että lahtelaisten teinien koulupäivät tulisi aloittaa nykyistä myöhemmällä kellonlyömällä, jotta nuoret voisivat nukkua pidempään. Asiasta päättäminen kuuluu koulujen omaan harkintavaltaan.
Lautakunta arvelee, että koulupäivän myöhentäminen olisi yksi keino lisätä unen määrää, jonka tiedetään vähentyneen, koska teinit menevät nykyään nukkumaan myöhemmin kuin ennen. Etelä-Suomen Sanomat.

Tämä nyt ei ole mikään iso uutinen, mutta koska aihe liippaa hyvin läheltä omaa kouluaikojen nukkumiskäyttäytymistä, halusin hieman avautua tässä. Muistan hyvin, että mikäli seuraava koulupäivä alkoi vaikkapa klo10, joka luultavasti on paljon myöhemmin kuin tässä suunnitellaan, niin itselläni nukkumaanmenoaika siirtyi vastaavasti myöhemmäksi. Itseasiassa kuvittelisin, koska muisti ei enää ole niin tehokas noista ajoista, että jos koulun alkaminen oli vaikkapa normaalia 2 tuntia myöhemmin, niin nukkkumaan meneminen myöhentyi enemmän kuin tuon 2 tuntia.

Kaikki eivät toki näin käyttäydy nykyäänkään, joten on paljon mahdollista että koululaisille saadaan lisää unta tällä tavalla, mutta tuntuu silti jotenkin keinotekoiselta tavalta lisätä unen määrää. Varmasti löytyy niitäkin jotka heräisivät sitten kuitenkin samaan aikaan kuin ennenkin ja tahtoisivat aiemmin kouluun. Mitenköhän koululaiset ovat idean vastaanottaneet, vastaavasti koulupäivät loppuisivat myös myöhemmin, ei hyvä sekään. ESS:n sivujen mukaan asiasta on lisää torstain lehdessä, toivottavasti asiaan luodaan lisävaloa.

Unen määrän lisääminen sillä, että tarvittavaa hereilläoloajankohtaa siirretään, ei mielestäni ole kovin pätevä ratkaisu, nukkumisajat riippuvat liiaksi yksilöstä ja koulupäivän alkamis- ja loppumisajankohdan siirtäminen kuitenkin vaikuttaa jokaiseen, niihinkin jotka nukkuvat riittävästi.

Pienenä kuriositeettina lisään tähän loppuun, että itselläni tuntuu olevan olennaisinta heräämisaika, eikä nukkumiseen käytetty aika. Jos joudun heräämään esimerkiksi klo4 aamulla, olen väsynyt iltapäivään mennessä riippumatta siitä olenko nukkunut mukavat 8 tuntia, vai “unisulttaanimaiset” 14 tuntia.

________

Tagit:

Väsyttää

Lievästi, ja lyhyesti sanottuna, epämukavaa olla niin unen rajamailla näin aikaisin päivästä, että päiväunia ei tee mieli harkita, vaan lähinnä on mielessä suoraan yöunille käyminen.

On olemassa väsymistä ja väsymistä, miellän usein, kun sanotaan että ihminen on väsynyt, että hän ei jaksa jotain, ja jos sanotaan että nukuttaa, niin silloin mielummin nukkuisi kun olisi hereillä. Monet sanoo silloinkin olevansa väsyneitä. Nyt sekä nukuttaa, että olen väsynyt.

________

Tagit:

Pahuksen unen muistaminen

Heräsin juuri, ja muistan nähneeni omituista unta, vaihteeksi. Tämä merkintä liittyy kuitenkin vain yhteen kohtaan unessa.

Lähdin käymään helsingissä, niin kuin tänään lähden, mutta normaalista poiketen poikkesin käytettyjä DVD-elokuvia myyvässä liikkeessä. Ja jostain syystä halusin “yöpyä” siellä, keskellä päivää ja otinkin unet siinä sitten. Herättyäni jonkun hyllyn vierestä, huomasin jonkun Animesarjan edulliseen hintaan, taisi olla 5 kautta ja hinta vain 166 euroa. Pähkäilin pitkään että ostaisinko vai en, ja päädyin sitten olemaan ostamatta. Olin mennyt liikkeeseen untuvatakin kanssa ja kun pääsin ulos, olikin kesä, huh huh kun oli kuuma.

Pääsin vihdoin kaverini luokse, vaikka koko helsingin keskusta olikin rakennustyömaan takia aidattu ja kiertää piti töölönlahden kautta jotta pääsi kampissa yhden korttelin verran kulman taakse. No, myöhemmin kuulin että se dvd-boksi olisi ollut todella edullinen, normaalisti se maksaisi yli 250 euroa. Ja nyt kun heräsin tästä teille kertomaan ja töihin lähtemään, en mitenkään kykene muistamaan mistä Animesarjasta siinä oli kyse. Kyllä sapettaa kun en tiedä yhtään minkä tarjouksen mokasin.

________

Tagit:

Uusinta eilisestä

Koska eilen oli siis palkkapäivä ja eilen EN mennyt baariin, olo on tänäänkin kuin olisi palkkapäivä, siis lähinnä kuittien määrää ajatellen. Kaiken lisäksi sain nukuttua noin 12 tuntia, joka on aamuvuoroviikon päätteeksi ihan mukava määrä. Vielä edellisenkin lisäksi, en tunne oloani edes lievästi kipeäksi niin kuin eilen, enkä ole kovinkaan väsynyt JA eilen ei tullut sitä krapulaa hankittua, koitan tänään jos se siitä vaikka lähtisi. Siis tulisi. Eli lisää juomahuoltoa ulkoa päin.

Niin, ja jos jotkut asiat vaivaavat, ikään kuin olisivat tahmeita epämuotoisia palluroita joista eroon pääseminen tyydyttävällä tavalla vaatisi kunnon viskaisua sinne kauas, niin se ei aina onnistukaan, vaan silloin täytynee tyytyä siihen että pudottaa sen palluran jalkoihinsa ja astuu ainakin 1,4 askelta eteenpäin.

Mutta, jatkaakseni oikeasta aiheesta, Viva la Perry!

________

Tagit:

Hieno lauantai

Näin tässä aina käy. Tulin aamulla siis kymmenen aikoihin töistä kotiin ja katsoin yhden elokuvan ja kirjoitin siitä sitten merkinnänkin, melko pitkän ja tuossa kolmen aikaan päivällä ajattelin että jospa tunnin tai kaksi torkkuisi niin en ole aivan kauhean väsynyt illalla. Laitoin puhelimeen jopa kolme herätystä vartin välein sopivalle ajankohdalle. Herätykset sammutin pätevästi ja heräsin äsken, 6 tuntia myöhemmin.

Tämä oli tässä tämä lauantai, taidanpa mennä takaisin nukkumaan. Niin ja vihdoin toinen Karita-merkintä sai kommentteja. Kyllä sitä google jaksaakin hakea. Mikäli nukun huomennakin kovin pitkään, mikä tosin ei ole todennäköistä vaan herään keskellä yötä taas, niin hyvää ja hauskaa vappua kaikille. Tutuille vielä parempaa ja hauskempaa vappua!

________

Tagit:

Heräämisiä

Tämän viikko olin yöt töissä ja nukuin aamut. 24 tunnin tarkuudella joka aamu kävin nukkumaan seitsemän tienoilla. Harvoin teen niin yövuorossa, mutta uusi uljas minä tekee. No joka aamu kuitenkin olen herännyt ennen kello yhtätoista, ilman herätyskelloja tai mitään heräämisen jälkeen havaittavaa syytä ja olen jäänyt sitten jalkeille menemättä takaisin nukkumaan.

Tänään jostain syystä nukuin kunnes luuri pärisi klo14 herätyksen merkiksi. Huomasin että jos vaikka vähän vielä nukkuisi jne, kaikille tuttu torkkukytkin-oire. Tajusin että jos aivot sanovat minulle että nyt on hyvä herätä, herään, mutta jos minä sanon aivoille että mun pitäs kuulemma herätä nyt, niin aivot ottaa vielä torkkuja.

Ei liene kenellekään uutta se, että herääminen on huomattavasti helpompaa biologisella kellolla suoritettuna kuin mekaanisella tai sähköisellä kellolla ajastettuna. Kroppa kun herää niin siinähän sitten mennään mukana ilman että Unikeisarikaan, eli minä, paljoa vastaan laittaisi.

Mielenkiintoinen ja untuvapeiton lämpöinen ajatus tämäkin. Aah, nukkuminen… sitä ei voita mikään. Paitsi kaikki ne asiat jotka ovat parempia kuin nukkuminen, mutta mikään muu ei sitten voita kyllä varmasti.

________

Tagit:

Hieman unta

Oli lähellä että olisin kirjoittanut taas jotain aivan päätöntä, joten sen sijaan puolustelen vain miksi niin oli lähellä käydä. Ohessa tuollainen upea “tuntikartta” viikon jälkimmäisen puoliskon unien tilanteesta. Ei ihan kauhean paljoa tuota unta taida tuossa olla. Jos sitä kohta sitten lisää. Veikkaanpa että… no enpä veikkaa.

Sain tänään silti tuota winamp-sql-tietokantaa alulle. Eli lisäsin 25-viimeistä sivulle yksinkertaisen tietokantahaun joka laskee tuoreessa tietokannassa olevien artistien biisien lukumäärän soittojen lisätessä niitä hienosti. Nyt jos sitten nappaisi UniMaijan tyynyn alle piiloon.

Unituntilista
________

Tagit:

Vetäisin zetaa

Tähän merkintään halusin osata piirtää. Olisin piirtänyt ison Z kirjaimen jota vedän, ja koska se Z olisi myös väsynyt, sekin vetäisi z-kirjainta. Eli siis koitan tästä kohta päästä nukkumaan, jotta sitten unessa voisin pyrkiä nukkumaan ja lepäämään.

Eli en piirrä kun en osaa. The Piano leffan soundtrack on hyvää nukunukumusaa.

Voisiko joku opettaa minut piirtämään?

________

Tagit:

Flunssa “vihdoin”

Tällä viikolla, alkuviikosta alkoi kurkkuni olemaan hieman kipeä. Hankin sinisiä Vicks-kurkkupastilleja jotka mielestäni rauhoittivat ihan mukavasti ärtyneisyyttä kurkussa. No oishan se pitänyt arvata mihin suuntaan tilanne menee.

Parina päivänä on kuume käynyt piikin paremmalla puolella ja nyt on yskä ja nenä vuotaa ja silmätkin vähän. Viime yönä yritin päästä aikaisin nukkumaan mutta klo 1.00 jälkeen kun ei uni tullutkaan, heiluin hetken hereillä ja yritin uudestaan. Silloin tajusin kuinka paskamaista sopiva flunssa voi olla. En saanut yskimiseltäni unta ennen neljää.

Ja nyt heräsin puoli yhdeksän aikaan vaikka halusin nukkua kahteentoista. Siis ilman että kukaan minua herätti. Paitsi tietty kroppa, mutta ei se ole minun vikani. Eikä tällä saa edes saikkua vielä. Ja huomenna on ne siskon ylioppilasjuhlatkin.

Minä olen ehkä kerran kolmeen vuoteen tällaisessa flunssassa, tarkemmin on voi sanoa kun en muista koska viimeksi olisi ollut yskäkuumenuhaflunssa. Pahus sentään. Äkkiä alta pois ennen kuin Italianmatka alkaa.

Niin ja tuosta Mukavia Ihmisiä merkinnästä, kiitos kommenteista, jätin tahallani omat vastakommenttini pois ja merkkasin vain näillä tähdillä Luettu että juu huomioitu on. Omat huuteluni ei oikein tuohon kommenttijoukkoon sopisikaan, eikä niitä sinne kaivattaisikaan. Se oli yksi mukavimmista merkinnöistäni luulisin.

________

Tagit:

Rauhallinen uni

Näin unta, että sisääni jäänyt pato murtui aiheuttaen ensin sydänkohtauksen ja sairaalassa hieman myöhemmin hermoromahduksen. Pato olisi syntynyt siitä etten ole juuri koskaan hermostunut tai suuttunut vaan pitänyt kipinöiden sinkoilut sisälläni.

Tuon hermoromahduksen aiheuttamana olisin sitten ollut äkäinen, impulsiivinen ja sulkeutunut. Muistan ihmetelleeni miksi minua katsomaan tulleet yrittivät tyynnytellä minua, etten kiroilisi niin kovasti, etten huutaisi ja että käyttäytyisin normaalisti. Mieleni kertoi minun käyttäytyvän normaalisti jolloin hermostuin lisää ja huusin lisää että mitä te normaalista tiedätte senkin friikit, normeja kumartavat arki-zombiet.

Sanani merkitsevät paljon? Miksi ihmeessä? Kuinka niin? Miksi minusta ei tunnu siltä?

Unessani olin avo-osastolla muutamia viikkoja, ja lääkäri oli huolissaan verenpaineestani ja sydämen toipumisesta, mutta muistan vain toivoneeni rauhaa jatkuvilta kyselyiltä, ja etenkin toivoin ettei kukaan ihminen kenet tunsin, tulisi käymään. Aloin pelätä hymyileväni joskus vielä vahingossa. Tuntui että olin romutettu auto josta sitten vahingossa löytyisikin ehjiä osia muutamia.

Taidan tarvita kaasukammiota, N2O-kaasukammiota. No ehkä en sentään kokonaista kammiota.

________

Tagit:

Hyvin vähän unta

Ei toki ole kuin oma vikani, mutta viime yönä en nukkunut käytännössä lainkaan. Aamusella ehkä noin puoli tuntia ennen töihin lähtöä. Kukaan ei tietenkään käskenyt soittaa 2.5h puhelua kahden aikaan yöllä.

Nyt aamulla sentään kostin työnantajalle ja nukuin tunnin. Väsyttää vieläkin. Puhelu ei silti kaduta yhtään, päin vastoin.

________

Tagit:

Leffa ja idea ja

Brazil (1985) saapui vihdoin.

Sain idean taas, säädöistä, nimittäin RSS-syötteisiin mahdollisuuden tilata halutut lokerot ja jättää halutut pois.

Niin ja sitten kolmas, taas nukuin vain pari tuntia.

________

Tagit:

Hyvät unet

Kävin sunnuntai-aamuna joskus 4-5 aikoihin lopulta nukkumaan, ja nyt kellon ollessa hieman yli 20 samana päivänä, nousin ylös sängystä. Onhan siinä pari tuntia extraa ehkä, mutta kyllä se uni maistuikin. Kai sitä pitäisi jatkaakin vielä.

________

Tagit:

Pikkutorkut

Kävinpä sitten keskiviikkona noin 10 aikaan nukkumaan, laitoin kellon soimaan 15.30 antibion ottamista varten… ja nyt kello on noin 5 torstai-aamuna kun näyttäisi siltä että lopetin nukkumisen. Voisi sanoa keskiviikon menneen kevyesti.

________

Tagit:

Laiskuusgeeni väsytettävä

Ei nyt pitäisi enää kirjoitella mitään, mutta silti tästä on pakko kirjoittaa. Minulla taitaa olla laiskuusgeeni joka on todella sitkeä. Niin sitkeä että lievien empiiristen tutkimusteni perusteella se väsähtää vain hieman ennen minua. Nousin ylös sängystä tuon nukkumarupeaman jälkeen siis arviolta 30 tuntia sitten.

Cars-leffa

Äsken sain katsottua jo toisen leffan tälle yölle ja se nyt ei vielä ole mitään todistetta tuon geenin uinahtelusta, vaan se on selkeä todiste, että juuri äsken irroitin vanhan särkyneen tiskikoneeni asennuksestaan, eli on nyt irti kalusteista ja sillä voi heittää suurtakin vesilintua.

Koska en ole tietenkään etukäteen hankkinut valuma-allasta enkä tarkistanut uuden ja vanhan vesiputken liitoksien kokoeroja mahdollista adapaterinhankintaa ajatellen, jää tuo aiemmin saamani käytetty mutta toivottavasti ehjä tiskikone edelleen ikään kuin eteiseen, ja vanha tiskikone johonkin vähiten liikennettä haittaavaan kohtaan keittiössäni.

Tiskauskone

Tämä tiskikoneprojekti on siis ollut keskeneräisenä yhtä kauan kuin Ivalo-Vladivostok-moottoritie tulisi olemaan jos sellaista koskaan edes absintin voimalla haaveilevat Siperialaiskirjailijat suunnittelisivat. Mutta nyt se on edennyt keskimäärin puoleenväliin.

Ja koska tästä tulee taas muuten Nukkuvien puolueen huolestumiskommenttiketju, viittaan uudelleen tuohon nukkumismerkintään hieman aikaisemmin tällä viikolla, eli osaan kyllä nukkua, mutta joskus sitten taas en millään jaksaisi.

Zetaa

Jotain pientä vielä tähän ennen sunnuntaita niin tulee hyvää!

Kuten tästäkin voi jo huomata, en ole kovinkaan väsynyt vielä. Ihan. Ai niin, leikitäänkö niin, että jotkut leikkii aineilla, mä leikin ilman aineita ja se on ihan ok, eikö vain? Toinen ai niin, mä en juu leiki mitään, jne.

________

Tagit:

Torkut?

Sain ehdotuksen eilen kokeilla avaintorkkuja. Eli avaimet käteen ja kun nukahtaa, ne avaimet tippuu lattialle ja sitten herää. Voi toimia muilla.

Itse korvasin avaimet 20 minuutin herätyksellä. Heräsinkin tuohon, ja laitoin torkkukytkimen ja niin edelleen. Itselläni siis ei ole kyse siitä herääkö johonkin tai ei mihinkään, vaan siitä, että pysyykö hereillä.

Kun nukun, heräämiselle pitäisi luoda sellaiset olosuhteet että nukahtaminen on paljon vaikeampaa kuin nykyisin normaalitilanteessa on. Siksi taisin tuolle avaintorkkujen ehdottajalle mainita että mielummin ottaisin ne torkut suihkussa, jäisi ainakin torkuiksi.

Niin, torkkuni venyivät 13 tuntisiksi.

________

Tagit:

Blogijoulut

Tänään on tosiaan Marinadin organisoimana Weeruskassa plogibikkujoulut. Luin asiasta kyllä jo aiemmin, mutta realistisena pessimistinä ajattelin että mikäli ilmoittaudun paikalle saapuvaksi, olosuhteeni muokkautuvat sellaisiksi etten pääsekään paikalle edes hengessä mukana.

Nyt sitten kävi niin, että viime yönä nukuin tunnin ja menin aamuvuoroon eli olen jo kotona ja näin ollen pääsisin lähtemään paikalle. Paitsi että tässä pitää ottaa torkut. Ja siinä se koukku sitten onkin. Nimittäin ne kerrat jolloin olen onnistunut lyhyissä torkuissa voi laskea Black&Deckerin myyntiedustajan sormilla.

Mutta, kerrottakoon nyt sitten kuitenkin, että yritän lähes kaikkeni jotta pääsisin niihin pikkujouluihin, ja jos en pääse, niin yritän juoda ainakin yhden siiderin jääkaapistani vielä tämän vuorokauden puolella. Ja jos sekään ei onnistu, pyrin bulevardille mahdollisesti jo huomenna.

________

Tagit:

Nukkumatta paras

Vaikka sanonta oikeammin lienee Vannomatta paras. Eilen, kun olin tosiaan todennut etten nouse ensimmäisen heräämisen jälkeen, nukuinkin sitten 14-16 tuntia. Nyt tuntuu ettei se ollut tarpeeksi.

Kävi kuitenkin niin, tiedättehän, että noustuani noin kello 18 ylös ja oltuani suurin piirtein 6 tuntia jalkeilla, päätin että on jo aika mennä nukkumaan. Fiksu päätös koska töissä piti olla sitten klo 6.00 mennessä.

Taisin käydä sängyssä mutta perikuraattorimaiseen tapaan, sain jonkin idean/ajatuksen jonka soveltuvuutta/toteuttamiskelpoisuutta tietenkin nousin varmentamaan. Idea oli ja meni, en edes muista mikä se oli, ellei se ollut Bulevardi 24:ssä olevan asunnon pohjaratkaisun hämmästely. Seuraava loistoidea olikin katsoa Indiana Jones Ja Viimeinen Ristiretki.

Tämän eeppisen filmatisoinnin jälkeen kello oli 3.45 ja hämmästelin jälleen rohkeaa yritystäni nukkua reilun tunnin ennen herätystä. Peiton alla oli viihtyisää ja lämmintä. Kunnes epäilys kyvystäni herätä hiipi päähäni ja nousin ylös.

Hieman neljän jälkeen laitoin pizzan uuniin ja aloin pelaamaan tunnin ajaksi. En siis sitten nukkunutkaan kuten olin itseni ja muutaman muunkin henkilön antanut ymmärtää.

Voin kertoa ettei nukkumatta tosiaan ole paras. Ainakaan silloin kun täytyy olla töissä. Vapaalla “nukkumatta” on toiseksi paras, heti “nukkumalla” jälkeen.

________

Tagit:

Joulu-unet

Jouluaaton yönä saunoin veljen kanssa kuutisen tuntia 01-07 välisenä aikana. Tämän jälkeen alkoikin nukkuminen.

Heräilin jo noin puoli kymmenen aikaan vessahädän vaivatessa, mutta lahjakkaana nukkujana päädyin nopeasti uneen. Seuraavan kerran heräilin muistini mukaan illalla noin 19 aikoihin, kokeilin hieman pokeria mutta en väsyneenä/unisena oikein jaksanut sitä ja päädyin jälleen uneen. Tänään sitten jaksoin nousta ylös jo noin yhdeksän aikaan.

Joulu-unta noin 24 tuntia. Mitä erinomaisin joululahja Unikeisarin suojeluspiruilta. Kohta ihanaan jouluruuhkajunaan ja kotiin.

________

Tagit:

Taas vähän päiväunia

Kävin sitten perjantaina Lohjalla, talo oli oikein hieno, sauna oikein hieno, ja liesituuletin vielä hienompi. Sisäfile oli mainiota, taidan viedä toistekin, seurakin oli oikein mainiota, kestää toistekin.

Lauantai sitten menikin lähes tuttuun tapaan, kantabaari bulevardilla, tällä kertaa lisänä Corner josta Eerikkiin ja parvelle unimaan. Paitsi että hain sitä ennen aamuvirvokkeiksi 2 kuusipakkia.

Eilen sitten olikin jämerä väsymys töissä ja niinpä ajauduin unten maille jo kolmen jälkeen, ja palasin elävien maille hetkeksi iltakymmenen tienoilla, moikkasin ja kävin takaisin nukkumaan. Suurin piirtein 12h tuli taas nukuttua eli ihan mukavasti. Ja mukavasti nukuinkin myös.

Houkuttelevat kyllä uusintaan, nuo päiväunet, nyt nimittäin.

________

Tagit:

Liittymä auki ja väärä päivä

Sain perjantaina kännyliittymäni auki. Se tosin oli avattu jo torstaina mutta koska SIM-kortti ei suorita rekisteröintiään ennen kuin käynnistyksen yhteydessä, en tuota ollut huomannut. No akun irroittamisen jälkeen tietenkin puhelin hukkasi päiväystiedot ja niin edelleen. Asetin kellon oikeaan aikaan ja all was good.

Eilen kävin nukkumaan josssain vaiheessa ennen klo15, vakaana tarkoituksena ottaa vain tunnin torkut ja sitten siirtyä Bulevardille. No eipä sitten mennyt kuin noin 6 tuntia kun heräsin ja katsoin luurista kelloa/päivää. Päivä näytti sunnuntaita ja kello ilta yhdeksää.

Tässä kohtaa fiilis oli hieman hämmästynyt. Ensin ajattelin ettei ole mahdollista että olisin nukkunut yli 24 yhtä kyytiä, siis heräämättä välissä. Katsoin päivää uudelleen ja se oli edelleen sunnuntai. Hitaasti tunnustin itselleni että no osaanhan minä kyllä nukkua paljon, ja kai se uni sitten vaan oli poikkeuksellisen loistava ja aamulla töihin normaalisti, maanantaihan se seuraavana ja nukahdin uudelleen. Kuinkas muuten.

Sitten soi puhelin, Bulevardilta soitettiin että nukunko minä. Kysyin ensin että mikä päivä on meneillään ja sitten tajusin tarkistaa päivän lisäksi päiväyksen, joka olikin sitten 2.1.2005 eli ei ihan kohdallaan. En siis ollut nukkunut vasta kuin 6 siinä vaiheessa. Taisin sitten kuitenkin nukahtaa uudelleen ainakin hetkeksi.

Melkein on harmi että itseltäni näin ryövättiin kieltämättä hypnoosinomaista harhaluuloa vastaava tunne siitä että on tehnyt jotain mitä ei ole tehnyt.

________

Tagit:

Erikoinen torkku-uni

Jälleen kerran olin asettanut kolme herätystä, tunnin välein, tietäen että vasta viimeisen pärähtäessä soimaan luultavasti nousen ylös. Siihen saakka sammuttelen torkkukytkintä jokaisesta herätyksestä.

No tänään torkkuessani näin unta että äitini oli kuollut. En oikein ymmärrä miten tai miksi tai koska, mutta unesta jäi jalkeille päästyäni tuon tiedon lisäksi päähän vain se, että unessa halusin mahdollisimman pian kirjoittaa asiasta blogilleni. Kummallista ettei blogini jää rauhaan aina edes nukkuessani.

________

Tagit:

Heräsin väärin

Onpa ikävää ja harvinaista, kävin nukkumaan aikaisin, se on vähemmän outoa, mutta heräsin jo noin 3-4 tunnin päästä nukahtamisesta. Eikä uni enää meinaa tulla tähän päähän. Kohta putoaa Unikeisarin perskohtasen Unimaijan pää jos tämä jatkuu.

________

Tagit:

Olipa lyhyt herätys

Heräsin ja näköjään nousin ylös tänään hieman ennen kuutta aamulla. Travianin rutiinitoimet kiertämään ja muuta pientä tarkistelua. Vartin oltuani hereillä “heräsin” kuitenkin uudestaan, nimittäin muistamalla koska menin nukkumaan. Ja se tapahtui vasta 4 tuntia sitten.

Ihmettelin rehellisesti sanoen ääneen sanoen “Hääh??”. Miksi ihmeessä siis nousin ylös sängystä 4h unien jälkeen kun aikaa olisi ollut tuplasti moiseen. Tässä täytyy nyt luultavasti ottaa uusinta lyhyistä unista.

Se tuli kuitenkin jälleen todistettua, että mikäli herää itsekseen eikä jonkin ulkoisen äänen tai ärsykkeen voimasta, sängystä on huomattavasti kivuttomampaa nousta ylös.

________

Tagit:

Uneton viikonloppu

Olipa erikoinen viikonloppu. Yleensä saan nukuttua myös yöllä riippumatta siitä olenko nukkunut hieman jo päivällä. Nyt sain la-su yönä ehkä 2,5h unta. Meinasi nimittäin mennä niin sanotusti lusikat jakoon. Onneksi vain meinasi ja nyt sitten hieman pienemmin muutoksin uuteen nousuun. Joskus asioiden ottaminen huomioon ja niiden mukaan eläminen voi olla paljon vaikeampaa kuin pelkästään niistä asioista tietäminen.

Morpheusta lainatakseni: “There is a difference between knowing the path and walking the path.”

________

Tagit: