Kategoria-arkisto: 'Pelastetut' ↓

Kuolema(,) korjaa luusi

Eilen aamulla kuulin että broidini faija oli kuollut. Ei minun isäni mutta broidin. Velipuolen siis jos joku haluaa nillittää. En oikein tiennyt mitä ajatella. En oikein tiedä vieläkään, ehkä en ajattele mitään.

Äsken näin exäni mesessä oikeastaan tosi pitkästä aikaa ja kuulin että hänen isänsä oli kuollut viime viikonloppuna. En siinäkään kohtaa osannut paljoa muuta tehdä kuin ottaa osaa ja toivottaa voimia. Mitä siinä oikein voi tehdä.

Ymmärrän taas hieman paremmin tuttuja ja ystäviä jotka yrittivät auttaa tai auttoivat kun veljeni kuoli jo 7 vuotta sitten. Surun kohdannutta ihmistä on hankala auttaa käymättä tämän pään sisällä, itse ainakin tunnen niin että siinä voi herkästi mennä ylilyönniksi tai jopa holhoamiseksi. Itse vältän viimeiseen saakka jopa ärsyttävän kliseistä “tiedän miltä susta tuntuu” osanottoa.

Tähän ikään mennessä olen kohdannut vasta yhden kuoleman joka ei tullut liian aikaisin, isoäitini menehtyi 92 vuotiaana. Tai 91, mutta kuitenkin, sairaalaan lähtiessään hän oli sanonut että nyt voisi jo lähteä.

Tässä alkaa olla sellainen olo että pitäisi alkaa elämään omaa elämää hieman kokonaisemmin. Tai siis enemmän kokonaan.

________

Tagit:

Ahdis/Masis

________

Tagit:

Opt-out toimii tosi hyvin

________

Tagit:

Uusi ajantappaja tilauksessa

________

Tagit:

Pidempi etelänkeikka

________

Tagit:

Mukava näytönhaku

________

Tagit:

Kasvun alussa

________

Tagit:

Alkua pidemmälle/ä

________

Tagit:

Liian hyvin menee?

________

Tagit:

Huima yhteensopivuus

________

Tagit:

Kirjoittaa vaiko eikö

________

Tagit:

Uusi kone kasaan

________

Tagit:

Sinkkujen B-puoli

________

Tagit:

Dishes & GF

________

Tagit:

Tiskausta lisää

________

Tagit:

Jep jep eli vaisua ja takaisin

________

Tagit:

Mainoksia vähemmän, ei lisää

________

Tagit:

Onko pakko surra?

________

Tagit:

Treffimeemin vastaukseksi tehty listan osumatarkkuus

________

Tagit:

Autolla keskustaan vai sieltä pois?

________

Tagit:

Miksi aivan kaikki loppuu joskus?

________

Tagit:

Will it blend?

________

Tagit:

BSOD ja minä

________

Tagit:

Marilyn Manson lavalla

________

Tagit:

Niin se facebook

________

Tagit:

Hiljaista kirjoittelua

________

Tagit:

Iltasanomien vetoomus

________

Tagit:

Tyttöystäväni ja Blogini

________

Tagit:

Fiktiivisen, toisen blogini sisällyttäminen

________

Tagit:

Travian S1 Suomen serveri loppui

________

Tagit:

Uusi tatuointi ehkä vihdoin

________

Tagit:

Mikä facebookin ongelma on?

________

Tagit:

Blade Runner 5dvd Collectors Edition The Final Cut

________

Tagit:

Aikaansaanti toisen vuoksi

________

Tagit:

Audiokääntökytkin

________

Tagit:

Pois Facebookista

________

Tagit:

Slayer Tuskaan

________

Tagit:

Tein (ehkä) parikin mokaa

________

Tagit:

Rambo (2008)

________

Tagit:

Palvelimen ongelmia taas

________

Tagit:

Naistenpäivä, jälleen

________

Tagit:

Self-made Smoothie rocks!

________

Tagit:

Damiin Damiin

________

Tagit:

Asiakaspalautetta Grandiosa Superiore-pizzan pakkauksesta

________

Tagit:

Grandiosa asiakaspalaute, osa II

________

Tagit:

Jalapeño vs. Peperoni

________

Tagit:

Melkein Blogin palvelinjärjestelmät TietoEnatorille

________

Tagit:

EuroMillions lottovoitto Suomeen

________

Tagit:

Jalapeño on?

________

Tagit:

Toimeton viikonloppu. Not.

________

Tagit: