Kategoria-arkisto: 'Väärin' ↓

Kohteliaisuuksien riskejä

Keskustelu tiivistetty

-Sulla on kauniit korvat, sanoin naiselle jonka silmätkin olisivat kehuja ansainneet.
-Kiitos, nainen vastasi ja jatkoi, et kai sä yritä päästä mun kanssa sänkyyn?
-Jospa tehdään niin että mä imartelen sua eikä niin että me molemmat imarreltas sua, tokaisin saaden sekä halveksuvan että kummeksuvan tuijotuksen hetkeä ennen kuin jäin taas yksin baaritiskille.

________

Tagit:

Baarissa ei näinkään

Tilanne: Kaksi naista, kaverukset, toinen hoikasta 25 kokoa pienempään päin, toinen hoikasta yhtä paljon suurempaan päin, tiskillä keskenään juttelemassa.

-Tarviiko sun olla noin ahne kun oot haalinu itelles noin ison takapuolen, anna ees osa kaverille, sillä näyttää olevan niin kapea perse, että tippuis riulta, mies sanoo yrittäen olla vitsikäs päätyen jälleen yksin, tällä kertaa poski kunnolla punoittaen ja ulos.

Yhtä väärin:

-Ota pari tuolia ja istu alas, mies tokaisee suurempiluiselle naiselle katsoen kuitenkin joka tavun kohdalla hoikempaa naista kaulasta alaspäin ja ennen seuraavaa ajatustaan saa taas oikeutetun ja ansaitun hyvääpäivääavokämmentä-leiman poskelleen.

update: Voi saakeli mikä luiskahti sadanneksi merkinnäksi tässä kuussa. Jep, meillä lasketaan sadat per kuukausi, eikä sadat blogin syntymästä. 100.

________

Tagit:

Hieno lauantai

Näin tässä aina käy. Tulin aamulla siis kymmenen aikoihin töistä kotiin ja katsoin yhden elokuvan ja kirjoitin siitä sitten merkinnänkin, melko pitkän ja tuossa kolmen aikaan päivällä ajattelin että jospa tunnin tai kaksi torkkuisi niin en ole aivan kauhean väsynyt illalla. Laitoin puhelimeen jopa kolme herätystä vartin välein sopivalle ajankohdalle. Herätykset sammutin pätevästi ja heräsin äsken, 6 tuntia myöhemmin.

Tämä oli tässä tämä lauantai, taidanpa mennä takaisin nukkumaan. Niin ja vihdoin toinen Karita-merkintä sai kommentteja. Kyllä sitä google jaksaakin hakea. Mikäli nukun huomennakin kovin pitkään, mikä tosin ei ole todennäköistä vaan herään keskellä yötä taas, niin hyvää ja hauskaa vappua kaikille. Tutuille vielä parempaa ja hauskempaa vappua!

________

Tagit:

Vappu väärin

Niin sitten tuli nukuttua eilen liian kauan, ja tänään heräsin liian aikaisin ja ulkona on liian hieno ilma vappua ajatellen ja etenkin sitä miettien että mä joudun menemään hieman alle 8 tunnin päästä töihin ja sekös tässä kohtaa hieman syö miestä joka on tottunut vappuna tekemään aivan jotain muuta kuin töitä tai ottamaan päiväunia 12 tunnin työvuoron takia yöllä.

Niin että tässä kohtaa ahdistaa ihan hiukan ja toivon etten ihan kauhean monelta tutulta blogilta lue kuinka sosiaalista tai sosialistista vappua on päästy viettämään ja kuinka paljon ihmisiä oli kiva nähdä ja kuinka vähän kukaan ei juonut ja niin edelleen, mutta koska kuitenkin olen vähän utelias, niin en nyt aio tämän takia jättää niitä blogeja lukemattakaan.

Sellasta, jos tämä nyt jäisi jo viimeiseksi ennätyshuhtikuun merkinnäksi, parempaa toukokuuta joka kolmannelle.

Epäilenpä vaan jääkö vikaksi.

________

Tagit:

Blogs.fi

Mikähän tuota blogs.fi palvelua vaivaa, kun tuntuu että 99% blogeista jotka pitäisi olla kyseisellä palveluntarjoajalla esillä, viekin kettumaisesti etusivulle. Aivan niin kuin blogs.fi spammaisi blogilista.fi-sivun tilastoja melko urakalla. Tämä epäilys on ollut jo aiemminkin, mutta alla olevan kaltainen tilanne Linkatuimmat Sivut-sivulla vahvisti moista epäilystä runsaasti. Ja yllätys yllätys, tuossa kuvassakin näkyvät 39.-50. sijalla olevat sivut ovat kaikki blogs.fi tai blogs.de palvelun hakusivuja ja jokaisessa kohdassa, kyseiseen sivuun linkkaa tasan samat “blogit” jotka ovat myös blogs.fi-sivuston osoitteissa. Sattumaa? Kysynpä vain että mitä vittua tuolla oikein puuhataan. Tuolla blogs.fi palvelussa siis.

Toivottavasti Sami on tästä myös tietoinen, jos ei, niin olisi syytä kenties olla. Taidanpa varmuuden vuoksi mailata asiasta. Ja kai se on vieläkin Sami joka sitä ylläpitää? Siis Blogilista.fi sivustoa.

Asiahan ei henkilökohtaisesti minuun kohdistu, mutta mikäli tässä on kyseessä spammaus, niin saunan takana pitäisi olla vielä tilaa.

Linkatuimmat-sivu Blogilistalta


________

Tagit:

Liian vanhat mainokset

Nii-in, tottahan se on, meillä Suomessa on liian vanhat mainostokampanjapäättäjät. Elisa etunenässä mainostaa uusia kytkykauppojaan vedoten Suomen liian vanhaan puhelinkantaan. Tästä aiheesta avauduin Janin mainiossa merkinnässä, hetken pohdin oman merkinnän tekemistä kommentin tilalle, mutta päädyin jatkamaan tuonne keskustelua, ja viittaan tässä nyt sitten sinne.

Meni näköjään 500 merkintää rikki jo tuossa äitienpäivämerkinnässä. Tällä tahdilla tuhat on ennen lumien tuloa puhki.

________

Tagit:

Flatline

Hei ja hyvästi.
________

Tagit:

Merkittävin britti-kirjailija

Kaleva uutisoi Harry Potterien kirjoittajan JK Rowlingin olevan kaikkien aikojen merkittävin brittikirjailija. Ihmettelin hieman tuota, kuulemma britit olivat näin äänestäneet. Listattuna mainittiin myös muita kirjailijoita, mutta Tolkien esimerkiksi ei ollut mukana lainkaan ja tämä herätti hieman ihmetystäni. Toisin sanoen Google esiin.

BBC uutisoi samasta aiheesta, muistaen tosin mainita erään tärkeän seikan.

Harry Potter author JK Rowling has been voted the best British author that is still alive.

(korostus omani)

Jumalauta Kaleva! Koitin hieman olla kirjoittamatta ihan mistä sattuu, mutta tämä oli taas vitutuskynnyksen ylittävä asia jossa lähdetarkkuus oli unohtunut jonnekin perjantaipullon korkin alle. Kalevan lähteenä mainittiin kyllä STT…

Kun kyseessä ei ole edes virhemarginaalista, vaan on/off MOKA niin ei mene filtterin läpi tämä kyllä meikäläisellä. Oikeasti, jotain tolkkua.

________

Tagit:

Kuin kaivos

Kaivos

Oloni on ontto kuin kaivos. Tuntuu että mikäli huterat ja vanhat tukipalkit pettävät, seinät kaatuvat sisään, tai sitten palkkien kestäessä, on vahingossa louhittu liian syvään ja pohjavesi syöksyy sisään, täyttäen kaiken kylmällä vedellä. Joko pimeää ja tunkkaista, tai pimeää ja kylmää ja märkää. Pääsisinkö itseäni karkuun.

Tiesin näin käyvän.

________

Tagit:

Hanojen asento

Tänään oli kotikiinteistöni huoltofirmalta lappu postin joukossa. Siinä seisoi näin “Hanojen asentoja tullaan tarkastamaan kuumavesiongelman vuoksi” ja ajankohta JO ENSI TIISTAI. Tosiaan, kuumavesiongelma ilmenee siten ettei kuumaa vettä tule. Mikähän perkeleen putki-insinööri on sitä mieltä että esimerkiksi minun, KIINNI olevista hanoista johtuisi se ettei kuumaa vettä tule? Perkele, viime kesänä vaihdettiin taloyhtiön lämmönvaihdin, jos nyt joku PutkiPena tulee vielä ehdottamaan että ehkä se on rikki, niin minä kyllä ehdotan sille PutkiPenalle että nyt jos se vaihtais alaa tai ainakin paikkakuntaa, niin ei menisi enää mitään muuta rikki.

Hienoa, 5 päivää ilman kuumaa vettä. Eihän siinä sitten yhtään mitään, haistakaa paska vaan helvetin huoltofirma. Tarkistakaa samalla laakerit ja kiireellisyysprioriteetit.

Juu, minä en ymmärrä hanojen asennosta mitään.

update: Ja niin kyllä, jos tämä ei olisi oma blogini, kuittailisin ainakin ylläolevan kirjoittajalle että kiinni olevista hanoista ei ole tarkoituskaan tulla kuumaa vettä, eikä sen puoleen kylmääkään. Mutta kun sitä kuumaa vettä ei tule sillonkaan kun sen hanan avaa. Nih.

________

Tagit:

Raha haisee!

Varoitus, seuraava merkintä saattaa sisältää materiaalia joka tulisi lukea/sisäistää katkeruus/ylimielisyyssuodattimien kautta.

Kaikki te lukijat joilla menee hyvin siksi, että vanhemmillanne meni hyvin, suksikaa kuuseen. Jos teidän hyvinvointinne johtuu suurelta osin, tai edes joltain osin siitä, että vanhempanne ovat hyvätuloisia, suksikaa vaikka katajaan. Kategorisesti, en pidä teistä yhtään.

Vihaan rahaa, tästä päivästä alkaen, päättyen hetkeen jolloin en enää vihaa rahaa. Pyydän anteeksi kaikilta niiltä, joille vähäkin saatu raha merkitsee viikon maitoa tai viikkoa ilman maitoa, mutta päädyin tässä tunnetilassani tuhoamaan 20 euron setelin käyttämättömään kuntoon ja tätä kirjoittaessani en tiedä saanko/sainko siitä kuvan merkintäni visuaaliseksi tueksi. 20€ on joillekkin mitätön summa, mutta joillekin suuri. En halveksu rahan arvoa, halveksun rahaa.

Mieleni tekisi olla paljon jyrkempikin mielipiteissäni, mutta en siihen kykene syystä että olen pelkuri. Ihmiset jotka saavat satoja tuhansia euroja vuodessa palkkaa ja palkkioita, miksi he sen saavat? Miksi siitä ei menisi nykyistä suurempi osa niille, keillä ei ole tuloja lainkaan?

Itse saan 30-40 tuhatta euroa vuodessa palkkaa, ja mihinkä se sitten meneekään? Asuntoni maksamiseen, luottokorttini maksamiseen (eli täydellisen turhuuteen) ja omaan elämiseeni. Kuka on ansainnut elintasonsa? Missä tilanteessa elintasonsa ansaitseminen menee jo utopistisen optimismin puolelle? Ei kukaan tarvitse miljoonien eurojen vuosituloja.

Äveriäät, rikkaat, “liian hyvin toimeentulevat” haistakaa paska. Kimi Räikkönen, haista sinäkin ummetus, jos et asu Suomessa, pysy todellakin poissa Suomesta rahoinesi.

Ai tämä on vain kateellisen avautumista? Hyvä, ottakaakin tämä teksti sellaisena, haluankin tietää mikä ei enää ole kateellisen surkuttelua. Minulla menee taloudellisesti kiitettävästi, vain idiootti olis kateellinen haaveidensa perusteista.

Raha todellakin haisee, osaan kyllä itsekin tottua jo sen löyhkään, tosiasiassa pidän sen käyttämisen synnyttämästä kärystä, mutta kun ne perkeleen jyvät erotetaan niistä saatanan akanoista, en todellakaan innostu rahan määrästä. Paskokaa kipinöitä raharikkaat! Maksakaa veronne ja olkaa todella hiljaa.

Tähän liittyy osin se, miksi olen altis viihteellä ollessani tarjoamaan, kyse ei ole siitä että minulla olisi liikaa rahaa, vaan siitä että minulla on aivan pikkuisen enemmän kuin juuri ja juuri tarpeeksi rahaa. Perkele, jos jollakulla ei ole, ja minulla on, pitäisikö minun tehdä omista seteleistäni peitto ja odottaa muiden paleltuvan? Onko se omahyväistä vai altruistista? Mitä? Perkele!

***

Nyt kun tunnustusherkkyys tuntuu olevan vaikenemiskynnystä korkeampi, pyydän anteeksi muutamilta henkilöiltä. Esimerkiksi Tanja, sinä mediatutkija, anteeksi että vaikenin selittämättä. Öh, menipä vaikeaksi tämä anteeksipyytäminen. Äiti, anteeksi etten kyläile useammin, ja anteeksi lukijani, että tämä äidiltäni anteeksipyytäminen tuntuu vesittävän kaiken muun. Kaikki naiset joista pidän paljon, paljon, anteeksi että pidän teistä enemmän kuin te pidätte minusta ;) . Pari vielä olisi kai, mutta pihtailen.

***

Hyvin paljon houkuttelisi sulkemaan kommentointimahdollisuudet näistä avautumismerkinnöistä.

update: Onpa tullut tekstiä yöllä, onneksi kaikki viettävät juhannusta ja tämä jää lukematta… kunhan vain kirjoitan äkkiä lisää merkintöjä.

update:Tuli sitten pakonomainen tarve hieman sensuroida tätäkin.

________

Tagit:

Parempi idea ehkä

olisi ollut jäädä kotiin eilen, eikä käydä katsomassa Lahden sataman väenpaljoutta ja tuttuja. Olut/juomateltassa esimerkiksi ei pankkikortti kelvannut lainkaan, joten ehkäpä onneksi jäi… eipäs, kun vieressä ollut terassi huoli sen, niinpäs oliki. Paistettuja muikkuja sai sentään maksaa pankkikortilla, ja annettuani kortin, eipä kortinlukija toiminutkaan joten sain korttini takaisin ja ruoka oli ilmaista.

On tämä pitkä tämä juhannus, taas olisi yksi ilta vietettävä. Huomenna pitäisi pyrkiä näihin aikoihin olemaan jo eteläisessä Suomessa, pitänee hillitä illan menoa eilistä ahkerammin kyllä. Kaipa tuo raha viimeyönä olis kelvannut itsellenikin, luultavasti en ihan vielä selvinpäin ollut siinä kohtaa sitten. No, kännibloggaus on nyt sitten kai taas vähäksi aikaa pois muodista tällä blogilla. Ja harjoitin katumusharjoittelua poistamalla sen setelin kuvan aiemmasta merkinnästä.

Aika hiljaista tuntuu olevan kyllä krapulabloggauskin. Ai niin, mä haluan koiran.

________

Tagit:

Goodbye Mr. Nice Guy

Taidanpa kokeilla erilaista elämäasennetta. Kiltti, kohtelias ja ihana ei ole vienyt minua minnekään. Jos sitten vaikka yrittäisin olla itsekkäämpi, tylympi, jyrkempi ja pyrkiä ajattelemaan vähemmän miltä muista tuntuu. Änkeän sympatiani ja empatiani turhiksi käyneinä palamaan sytytetyn piirongin laatikkoon.

Voisin aloittaa yrittämällä olla ankarampi itselleni, jos se onnistuu, voisin sitten vähät alkaa välittämään kaikista muistakin. Omin sanoin, yksin tänne tullaan ja yksin täältä lähdetään, mitä pieni ennakointi sen järjestämiseksi ketään haittaa. Ja jos haittaakin, sehän on sitten osa suunnitelmaa.

Näin ainakin tässä kohtaa, kuka tietää miten siinä kohtaa kun herään.

________

Tagit:

Lukusanoista kitinää

Tuottaja Ilkka Matilan mukaan suomalainen elokuvatuotanto on kuitenkin ammattilaistunut hiljalleen myös elokuvien roolien miehityksissä. Suden vuoden päärooleihin oli loppusuoralla neljä miestä ja viisi naista. Heiskanenkin kävi koekuvauksissa kahdeksisen kertaa. -IL

Mitä vittua, kahdeksisen? 8 vai 7? vai 9? Vai melkein 8, mutta vähintään 7? Melkein 9 mutta yli 8? Kuinka hiton monta on kahdeksisen koekuvauskertaa? Aargh, ottaisikohan Amnesty International kantaa tähän, mielestäni tällainen loukkaa jo oikeuksiani ihmisenä. No niin, jälleen uutisen lähteenä STT…

________

Tagit:

Helmiä sioille

Onpa jälleen erikoinen fiilis. Oikeastaan, nyt on sellainen fiilis että tämän fiiliksen sisällä on tunne- ja mielentila josta en oikeastaan kykene kirjoittamaan, ja se kyvyttömyys käsitellä tuota sisempää tilannetta aiheuttaa sen ulomman.

Jospa heittelen metaforan tähän väliin, vaihteeksi, kuvastamaan tuota sisäistä fiilistä. Ehkä tuo ulkokuorena oleva tunnetilakin siinä samalla haihtuu vieden sen sisemmänkin mukanaan ja sen myötä itseasiassa syyt miksi tätä edes aloitin kirjoittamaan. No kokeilla voi. Joku saattaa ajatella tämänkaltaisen asioiden esilletuomisen olevan kryptistä, mutta minuahan se ei haittaa. :)

“Monta kuukautta olen juossut pitkin labyrinttiä miettien onko sieltä lainkaan ulospääsyä. Välillä olen huudellut että onko missään ketään, ja saanut vastaukseksi “ehkä” ja “ei täällä ketään ole” ja niin edelleen. Silti olen yrittänyt päästä pois, yksin siellä sokkelossa haahuilu ei ole juurikaan kivaa. Muutamaan kertaan harkitsin pensaista muodostuvien seinien läpi sahaamista ja koko sokkelosta karkaamista, mutta joka kerta tulin siihen tulokseen ettei se viereinen sokkelo ole sen helpompi, ja entäs jos siinä vieressä ei olekaan toista sokkeloa, jotenkin se labyrintissä oleminen tuntui välttämättömältäkin.
Myöhemmin näin jossain kohtaa lapun jossa luki etten saisi kadota tuolta sokkelosta, en kuitenkaan ymmärtänyt tätä, koska kukaan ei ollut minua edes näkemässä siellä, miten katoamiseni olisi merkinnyt mitään. Ajattelin, että no, niin kauan kuin olen siellä, en ole kadonnut, mutta sen jälkeen kun en enää ole sokkelossa, saatan vaikuttaa kadonneelta, itse sitä kuitenkaan niin kokematta.
Lopulta alkoi tuntumaan siltä, että vaikka kiertäsisin ulkoseiniä pitkin, kiertäisin ympyrää, ilman ulospääsyä tai helpotusta. Päätin huudella lisää, “Olenko yksin ja turhaan täällä?”, johon en saanut edes vastausta, mutta olen varma että mikäli missään olisi ollut ketään vastaamassa, se vastaus olisi ollut ‘jep’.”

Tämänkaltaisen sisäisen tunnelman purkaminen tuntui ennen aloittamista hyvin vaikealta, mutta kuten usein blogikirjoittamisessa, tälläkin kertaa itse kirjoittaminen teki tehtävänsä, hahmotti ajatuksia käsiteltäviksi möykyiksi, joista ikävimmät tai hankalimmat voi paiskata helvetin tuleen. Nyt jään odottamaan parempaa tasapainoa.

________

Tagit:

Hyvin vähän unta

Ei toki ole kuin oma vikani, mutta viime yönä en nukkunut käytännössä lainkaan. Aamusella ehkä noin puoli tuntia ennen töihin lähtöä. Kukaan ei tietenkään käskenyt soittaa 2.5h puhelua kahden aikaan yöllä.

Nyt aamulla sentään kostin työnantajalle ja nukuin tunnin. Väsyttää vieläkin. Puhelu ei silti kaduta yhtään, päin vastoin.

________

Tagit:

1. vuorokausi

Noin vuorokausi nyt mennyt tätä hassuttelua eli sokerilakkoa. Eihän tässä ole mitään järkeä, kenenköhän idea tämäkin taas. Kokista tekee mieli kohtuullisen suuresti. 6 vuorokautta muka vielä pitäisi jaksaa, noinkohan…

Mitään hyviä oireita ei ole ilmennyt, tuskin ilmeneekään. Sokerittomuus on huijausta.

________

Tagit:

Asioiden hoitoa vai politiikkaa

- Jos esittämäni opintotuen korotus olisi edennyt, niin se olisi kenties hallituskumppanin mielestä tuonut allekirjoittaneelle ja omalle puolueelleni liikaa näkyvyyttä, Saarela totesi.

Tämä pieni pätkä oli Ylen uutisten uutisesta jossa kerrottiin ministeri Saarelan opintotukien korotuksista. Niin siis, uskoisin ettei opintotuen korotukset ole kenenkään mielestä huono ajatus, varsinkin kun niihin tukiin ei ole juuri lähiaikoina mitään korotuksia tehty, mutta nyt korotusasia “olisi tuonut liikaa näkyvyyttä”.

Mitä helvettiä, olkoonkin että asioita hoidetaan tuolla arkadianmäellä erilailla ja monimutkaisemmin kuin täällä meillä, mutta ei kai se nyt perkele saa olla jostain liiasta näkyvyydestä kiinni jos opiskelijoiden asemaa pyritään parantamaan.

Ja eipä se tiettty ole sanottua että Saarela tälläkään kerralla oikeassa olisi ollut, mutta näin asia esitettynä, haiskahtaa pahasti politikoinnilta eikä Suomen kansan etujen ajamiselta.

Haiskaa pahalle urapoliitikot.

________

Tagit:

Kuvatoimittaja mokailee

Ei ainakaan Kalashnikov

Yllä on tuoreesta, eli 23.11. eli kirjoitushetkellä tuoreimmasta Metro-lehdestä bongattu kuva teksteineen. Kuvassa ei ole mitään ihmeellistä, eikä tekstissäkään oikeastaan. Ennen kuin ne yhdistää.

Joko kuva on vaihtunut kuvatekstin kirjoittamisen jälkeen tai kuvatekstin kirjoittaja ei ole kuvaa edes nähnyt taikka sitten kuvatekstin kirjoittaja ei ole koskaan Kalashnikov-kivääriä nähnyt. Kuvassa nimittäin on FN MAG-58 konekivääri eikä suinkaan Kalashnikov. Vaikka Kalashnikov-nimisiä konekiväärejäkin toki on, tämä EI ole yksikään niistä.

Olipa taas pakko vaan mainita.

________

Tagit:

Yksi krapula lisää

Olipa taas krapulainen. Ensimmäistä kertaa krapulassa, käytyäni hotelli helpotuksessa, sieltä palattuani meinasin mennä tajuttomaksi. Nyt asia hieman hymyilyttää, mutta silloin ei juuri naurattanut kun piti ottaa normaalia pikaisempia askeleita takaisin vaaka-asentoon päästäkseni. Kylmä hiki puski pintaan ja ilmeisesti verenkierto ei toiminut ihan toivotulla tavalla. Lieneekö viime viikkoisella sairaslomalla osuutta asiaan. :)

Kertakäyttöpiilaritkin muistin sitten heti herättyäni saada pois, onneksi ei ollut kamalan hankalaa. Eihän ne tietty nukkumiseen ole tarkoitettu, mutta taisin nukahtaa ennen kuin muistin ottaa ne pois. Ja heräsin sitten hieman ennen kuin muistin ottaa ne pois.

Nyt on sentään saatu jo A-kokis koneeseen, ehkä tämä arvaileva ja lähes olematon vapinakin loppuu ihan kohta. Olisi kyllä tehny mieli katkarapu-caesarsalaattia tänään kovasti.

Aika pitkiä nämä tällaiset, pitäisi pysyä pelkässä perryssä niin ei olisi kuin väsynyt olo seuraavana aamuna. Jos sitä sitten ensi kerralla vähemmän tai paremmin.

________

Tagit:

Microsoftin palvelimet jyllää

Microsoft palvelinalustana ei hyvä

Eilen kun yritin lukea Iltasanomien verkkolehteä, taisi koko sivu olla toimintakunnottomana, jälleen jokin error siellä ruudulla luki. Tänään sitten jäi hieman nuo sivut keskenlatauksen.

Joko nuo tuollaiset ongelmat ovat oikeasti kimurantteja korjailla, tai sitten siellä jossain ei lueskella päivän lehtiä juuri lainkaan. Eipä siinä, valitettavasti minä en ole niitä ihmisiä jotka palvelimia rustaavat Microsoftin tuotteiden päälle. Toimisi nimittäin tuokin muutoin.

No kappas, tätä kirjoittaessa oli jo kadonnut Iltasanomien sivuilta tuo kaappaamani virhe-ilmoitus Taloussanomat-laatikkoineen. Oli siellä sitten kuitenkin joku hereillä.

________

Tagit:

Veyron lunariin?


(Hiirellä suuremmaksi…)

Kaikkihan tietävät Bugatti Veyronin. Maailman kallein ja hienoin ja nopein ja paras ja tehokkain ja sitä rataa.

Kuten Hesarin sivulta on voinut bongata, nyt on joku onnekas kolaroinut moisen auton, ja vakuutusyhtiöt tutkivat menikö auto lunastukseen vai ei. Kallista lystiä, veroton hinta noin miljoona.

Lisää esimerkiksi täältä.

________

Tagit:

Turhaketta taas blogille

Tuloksia odotellessa, lisäsin tuollaisen tähtisikermän merkintöjen perään. Se toimineen jopa suurimmalla osalla selaimista, ainakin parhaalla. Eli voi, jos haluaa läimiä noihin merkintöihin. Aivan turha, tiedän.

Nyt kuitenkin kun luovuin Winamp-tietokannan ylläpidosta eli suurin virityskohde tavallaan poistui käytöstä, sen lisäksi että marginaaliin pitäisi tehdä kaksi ja korjata kolmas (ellei ole kyllästynyt Jani odottamaan) plugin, niin tämä oli jotenkin korvikehoitoa. Vaikka ei kyllä itse tehty.

Jos ei aiheuta muuta, niin valittakaa edes. :D

________

Tagit:

Pelastakaa HP Ry. ja rahajorinaa

Save Our Sauce
Save Our Sauce-linkki

Muutamissa paikoissa on voinut lukea HP-kastikkeen tuotannon siirtymisestä Birminghamista Hollantiin. Heinzin ostettua HP-kastiketta valmistavan yrityksen – HP Foodsin – ei liene yllätys että säästöjä haetaan. Vetoomuksia tehtiin, kuten kuvan linkkaama Save Our Sauce, mutta turhaan, tuotanto on jo siirtynyt.

Itselleni tämä on/oli suurempi asia kuin esimerkiksi Turun Sinapin taannoinen kohtalo. Käytän nimittäin enemmän HP-kastiketta kuin sinappia. Tietenkin tässä saa miettiä mitä vaikutusta laatuun/makuun siirrolla on, mutta kieltämättä uskoisin Heinzin osaavan tuotannolliset tekijät riittävän hyvin jotta maku säilyy. Silti, yli 100 vuotta Englannin mausteikonina ollut kastike siirtyy nyt sitten muille maille. Ajatuksen en pidä tästä yhtään, etenkään kun käsittääkseni ainoa syy siirtoon on raha. Mikäpä muukaan.

Tästä haluankin hieman silmät-kiinni asenteella narista lisää, siis siitä miksi rahan pitää ratkaista asioita jotka ovat monelle kuitenkin paljon sitä rahaa arvokkaampia. Markkinatalous blaa blaa, raha puhuu, jep jep. Onko mahdollista, tai olisiko ollut mahdollista että jossain yhteiskunta ja kulttuuri olisi kehittynyt niin, ettei rahan määrä ratkaise sitä mitä sillä voi saada aikaan jos se koskee muitakin kuin itseään? Esimerkkinä, huonona ehkä, hyväksyn moitteet, on Yhdysvaltojen oikeussysteemi jossa riittävän rikas nostaesssaan syytteen voi jo pelkällä rahan voimalla saada aikaan sen ettei edes syyttömällä mahdollisesti ole varaa puolustaa itseään ja näin päätyy sovitteluun eli käytännössä myöntymään haastajan vaateisiin.

On melko naiivia ajatella etteikö raha asioita ratkaisisi nyky-yhteiskunnassa länsimaisessa kulttuurissa, mutta vaikka en tiedä missä, olen varma että jossain asiat voisivat olla paljon paremmin. Idealistisesti haluaisin ajatella että asiat ratkaisevat mitä tapahtuu eikä rahan määrä.

Periaatteessa Heinzinkin säästötoimissa on lopulta kyse siinä, että osakkeenomistajille on turvattava kasvava kehitys ja riittävä tuotto. Mikään suuri firma ei kykene toimimaan kilpailuilla aloilla todetesssaan että nyt tulee voittoa tarpeeksi. Minkä takia kuitenkin ei voisi olla yrityksiä jotka toimivat ihmisten – muidenkin kuin osakkeenomistajien – hyväksi eivätkä oman voittonsa puolesta. Missähän mahtaa mennä se raja minkä jälkeen yrityksen koko aikaansaa kierteisen ilmiön eli mitä enemmän voittoa, sitä enemmän sitä on saatava lisää.

Rahavaltainen diktatuuri jossa yksittäisen ihmisen omaisuudelle on asetettu yläraja jonka ylimenevä osuus jaetaan/verotetaan ja joka on asetettu niin että “ihminen ei tarvitse enempää”, sellainen voisi olla edes kokeiluna mielenkiintoinen. Rikkaat tietenkin valittaisivat että köyhät saavat liikaa liian helpolla, mutta onko kukaan pakottanut rikkaaksi? Haihattelua ja tietämättömän tyhmiä jorinoita. Entäs sitten? Ei huonokaan idea ole haitaksi ennen toteutusta. Yleensä.

________

Tagit:

Merikukka ja Paavo

Paavo-sarja jatkuu. Eli, Merikukka Forsius oli lomalla valtakirjojen tarkistamisen aikaan, lomalla joka hänen sanojen mukaan oli sovittu jo aikaa sitten. Ennen vaaleja, ennen kuin Paavo jätti valtakirjansa tarkistamatta lähes itsekkäistä syistä. Kumpi nyt sitten oli pahempi “moka”? Merikukka ei voinut tarkistuttaa, Paavo ei halua. Okei, toinen on ollut yli 30 vuotta kansanedustajana (pari liikaa sanoisin) ja toinen pääsi vaivoin toiselle kaudelleen. Silti…

Kuitenkin Merikukkaa hieman tunnutaan moitittavan tms tästä ajankohdasta. Ja se että Vanhanen liittyy asiaan aasinsiltojen kautta, ei vähennä näiden valtakirjojen tarkistuttamisien motivaatioiden tarkastelua. (Hieno hieno lause.)

Paavo kuule, jospa vaikka kaappaisit Jäätteenmäen kainaloosi, voisimme keskittyä sinunkin seikkailuihin enemmän eikä vain näihin typeriin tempauksiin. Tai tee vaikka jotain muuta, jotain ettei mistään joutuisi/saisi lukea jostain tempauksesta, edes kuulustelupöytäkirjoista, niin pääsisi tästäkin vaivasta eroon.

Nih!

________

Tagit:

Tiskasin

Niin, tiskasin. Ei ollut kivaa. Tulipa silti tiskattua. Aseet.

________

Tagit:

Jos juot niin kävelet perkele!

Poliisin mielestä rattijuoppojen määrä kertoo ihmisten asenteiden ja moraalin höltymisestä. Maistissa ajelua ei enää pidetä niin paheksuttavana kuin aiemmin.

Mitä vittua?! Okei, en kiroa poliisien mielipidettä, vaan jokaista joka maistissa luulee voivansa/saavansa ajaa. Mielummin jokainen joka harkitsee alkoholin vaikutuksen alaisena (humalassa siis) auton ajamista, saisi ensin uida meressä 1.500 metriä ja jos pääsee takaisin rannalle, ehkä sitten voisi kokeilla sitä ajamista.

Eli, jos juot, kävelet, kävelet hitaammin niin kuin minä, tai otat taksin. Niin kuin minä. Mutta ajamaan et lähde, niin kuin minä. ;)

________

Tagit:

Voi paavopaavopaavo

Paavosta ulkomaankauppaministeri. Tämä harmittaa jo siksi, että tästä on vaikea kuvitella mitään muuta kuin että Paavo sai venkoilullaan tuon paikan. On ehkä mahdollista että Paavosta olisi tullut ministeri ilman kikkailuaankin, mutta olisi se ollut selkärankaista ottaa vastaan mitä tulee/tarjotaan eikä niin että vaatii jotain.

En kylläkään ole seurannut Suomen ulkomaankaupan kehittymistä niin paljoa että tästä eteenpäin minulla olisi selvät sävelet tämän sinfonian kakofonian nuotittamiseksi, mutta Venäjän suuntaan saattaa jotain tapahtua, Paavosta huolimatta/johtuen.

________

Tagit:

Google Reader revisited

Hups keikkaa, aiheesta kirjoitin jo kauan sitten ja taas huomasin tarvetta siitä laittaa lisää kirjaimia peräkkäin.

Perjantaina oli taas blogistien tapaaminen Helsingissä, olisi ollut kiva ehtiä/päästä paikalle, mutta ylityöt ja työt hieman laittoivat kapuloita rataksiin eli en ollut siellä. No, Sun Äitis kirjoitti kohtuullisen kattavasti tilanteesta, joten ainakin tapahtumat kävi ilmi. Kaiken lisäksi SÄ mainitsi tuossa merkinnässään Google Readerin suosion blogeja lukiessa.

En oikeastaan tässä kohtaa muistanut kirjoittaneeni tuosta aiemmin, ja päätin “tutustua” (uudelleen) Google Readeriin. Tein tilauksen omaan blogiini ja tutustuin sitten sitä kautta lukemiskokemuksen erilaisuuteen. Pelkkä teksti/kuvasisältö näkyy varsin mainiosti ja skrollaus lataa saumattomasti vanhempaa materiaalia mitä alemmas haluaa mennä. Tuntui loistavalta.

Mutta, itselläni kun on hieman säätämisen intoon paneutuva, silloin tällöin ainakin, blogi, niin tuo Google armotta tiputtaa kaiken pois. Muita feed-lukijoita en ole vielä edes kokeillut eli tilanne saattaa olla kaikissa näin. Harmittavasti kuvittelemani lisäarvollinen sivupalkkisisältö jää näissä palveluissa täysin pois. Kieltämättä se oletetusti tärkein, eli merkinnät on erittäin luettavissa myös Googlen lukijalla. Ei siinä mitään.

Jäi silti äkkiseltään sellainen maku että tuo syötteenluku sellaisenaan on käänteisesti kuin söisi kirsikat kivineen. Ulkoasu, viritykset, tms sellainen joka kertoo blogin omistajasta jotain, kaikki jää pois. Ainakin Google Readerilla. Nyt tuntuu vähän orvolta oikeastaan. Ja pitäisi käydä nukkumaan.

Niin, mainitaan nyt se sitten vielä, että toki tuo jo melko monesti tässä mainittu Google Reader antaa helpon keinon lukea merkinnät myös selaimella omistajan tarkoittaman ulkoasun kera. Harva luultavasti kuitenkaan kiinnittää niin triviaaleihin seikkoihin huomiota. Blogit ovat lähes aina sisältölähtöisiä joten miksi mikään muu merkitsisi riittävästi. Niin se nukkuminen juu.

________

Tagit:

Sonera taas !loistaa

Luin jostain taas että Sonera muuttaa laajakaistahinnoitteluaan. Tietenkin halusin käydä katsomassa miten uusi hinnoittelu minua kohtelisi. Typerä typerä PERKELEEN typerä Soneran sivusto tosin on aivan vammaisen kiven tasolla, hintoja ei voi selata käytännössä lainkaan muuten kuin seuraamalla samaa polkua kuin uuden liittymän tilaaja kulkisi, ei toki vaikeaa, mutta kun sitten tarkistan tuon “saatavuuden” osoitteeseeni, tuloksena on seuraavaa:
Saa näkemään punaista

Eli pari kolme vuotta jo Soneran ADSL-asiakkaana olleelle nyt sivu kertookin ettei ole saatavuutta eikä siten hintatietojakaan. On se jumalauta ettei niitä hintoja voi muuten laittaa nähtäville. Kokeilin sitten näppäränä henkilönä jotain muuta lähellä olevaa osoitetta ja oho sieltä sitten pompsahti hintatietoja. Mutta siis, Sonera, ei jumalauta näin! Niin että joo vituttaa nuo Soneran “asiakaspalvelutoiminteet” tuolla heidän internetsivuillaan.

________

Tagit:

McDonalds toimii ihan !oikein

Iltalehdestä pongasin seuraavanlaista.

Porin McDonald’s-ravintolan työntekijät marssivat vappuna ulos työpaikaltaan. Syynä on osa-aikatyöhön liittyvä erimielisyys.

Kyseessä siis Porin McDonald’sin osa-aikaisten palkkaamisesta. Käsittääkseni osa-aikaisia palkataan silloin kun töitä ei olisi “koko-aikaiselle” työntekijälle. Nyt sitten Porissa on palkattu lisää näitä osa-aikaisia sen sijaan että olisi ilmeisesti lisääntynyttä työmäärää jaettu jo töissä oleville osa-aikaisille.

Porin McDonald’sia yrittäjänä vetävä Teijo Huhtala oli niukkasanainen:

- Mielestäni me olemme toimineet ihan oikein. Minulla ei ole tällä hetkellä mitään kommentoitavaa, sanoi Huhtala.

Niin että mitä vittua? Tunteja on x määrä viikossa tehtäväksi, sitten kun tunteja onkin x+10 tuntia, ei jaeta vaan otetaan lisää osa-aikaisia tekemään nuo 10 tuntia. Kaipa siinä jotain palkkasäästöjä tai jotain tulee, enpä ole työelämän nero, mutta kuitenkin. Huhtala toiminut mielestään ihan oikein? Ihan oikein? Pyramidi on ihan pyöreä sanoisin.

Olen kauan aikaa sitten itsekin ollut purilaisia pyörittämässä, Kisahallin silloisessa Carrolsissa eikä se duuni ole ihan hauskinta hauskaa edes koululaiselle, voisi kuvitella ettei moiseen tarvitsisi lisätä tuollaista venkoilua tuntien pihtailussa.

Hieman tuskaani helpottaa juuri tuo yrittäjänä toimiminen, en tunne tarvetta boikotoida Lahden vastaavia ruokaloita, mutta ampuisin kyllä suolapanoksilla tuota Porin “yrittäjää”. On se kumma että koitetaan vetää välistä joka välissä. Ja ei, en ole niin avarakatseinen, en ainakaan nyt, että haluaisin edes tietää Huhtalan “oikeita” tai “hyviä” perusteluita toimilleen.

________

Tagit:

Kuinka alas Kuronen pääsee?

Koska haluan suojella viattomia, ja tässä tapauksessa viallisetkin luultavasti tarvitsevat suojelua, jätän linkin pois, kohteessa nimittäin on kuva joka ei sovellu. Eli siis, Kuronen on jälleen liikkeellä. Tällä(kin) kertaa Iltalehti uutisoi Kurosen tempusta mennä Hymy-lehteen (iso auts jo tuo) “rohkeisiin” kuviin. Tyhmänrohkeisiin kuulostaa tässä kohtaa hyvältä koska se sisältää tuon tyhmä sanan.

Kun nyt kyseessä on Kuronen, niin ei voi edes ihmetellä tämän motiivia mennä noihin kammokuviin. Raha. Susan ei ole mikään malli tai mikään muukaan henkilö kenet voisi kuvitella muun kuin turhajulkkis-arvon takia jonkun haluavan nähdä. Hieno lause.

Moni varmaan ihmettelee miksi jaksan avautua aiheesta jälleen. No, joillakin se avautuminen vaatii hyvän kipinän ja tästä saa taas hyvin kipinää. Ei tietenkään pakko ole, mutta en kyllä muutakaan voi.

Rohkeiden kuvien lisäksi jutussa kuvataan Susan Kurosen omaa elämää. Siinä valotetaan muun muassa Kurosen lapsuutta. Lisäksi Kuronen käy läpi pettymyksiään ihmissuhteissa.

Kunpa olisi jäänyt nuo kuvat valottamatta. Ja ilmeisesti on tarvetta käydä läpi niitä ihmissuhdepettymyksiäkin, eihän vähäpukeisiin kuviin voisi mitään positiiivista liittää ilman pettymyksien läpikäyntiä.

Susan, kirjan kirjoittaminen oli pohjanoteeraus, kirjan kansienjulkistamistilaisuus ensimmäisenä Suomessa, se oli pohjanoteeraus, se että sinusta melkein kirjoitettiin kirja, se olisi ollut pohjanoteeraus, ja tämä kuvatempaus on jälleen pohjanoteeraus. Joidenkin mielestä pohjalta ei pääse kuin ylös, mutta olet toistuvasti todistanut tämänkin olevan harhaluuloa.

________

Tagit:

Sp2 ja ehjän korjaaminen

No niin siinä sitten kävi, ettei windows xp sp2 asennus ollutkaan kosher. En ole varma mikä laite tai ajuri aiheutti bsodia useampia kertoja, mutta ainakin äänikortti aiheutti ongelman joka on aika typerä. Nimittäin äänikorttini on sen verran vanha, että ilmeisesti sp2 ei niele niin vanhoja ajureita kuin kortin uusimmat saatavilla olevat ajurit ovat.

Eli ei niele, ei toimi. Nyt sitten en ole koneella paljoa jaksanut mitään edes yrittää, tämä kirjoittaminen tapahtuu makkariläppäriltä. Ikäviä asioita nuo ongelmat jotka aiheutuvat niin sanotusti vapaaehtoisesti tehdyistä valinnoista. Sylettää runsaasti enemmän kuin pakon edessä tehdyt. Ei se Photoshop CS3 ihan tämän vaivan arvoinen luultavasti tule edes olemaan.

Ja jos joku kertoo että tietenki se sp2 olisi pitänyt laittaa jo aikoja sitten turvallisuuden ja muun sellaisen vuoksi, niin sanonpa vain että tilannetta voisi vertailla kahdella eri tilanteella:
Toisessa ajellaan kiinalaisella halpamaasturilla vesikauhuisen norsulauman keskellä samalla kun sarvikuonot ajavat takaa ja 3t painavat virtahevot juoksevat kohti, voidaan väittää että äkkiä se turvavyö kiinni tai tapahtuu kauheita. Toisessa tilanteessa ajellaan suola-aavikolla kirkkaalla säällä eikä törmäyspisteitä ole näkyvissä, autona on vaikkapa perusvolvo/vastaava ja vauhtia hallitut 65km/h. Kumpi on turvallisempaa ja kummassa siitä turvavyöstä on välitöntä hyötyä? Toisin sanoen, sp1:n asennustasolla en kokenut yhtäkään tietoturva- tai muutakaan uhkaa joita bittejä pitkin olisi koneelleni tullut, ja niitä vastaanhan tuo sp2 taisi olla. Kaiken lisäksi sp1 ei kaatanut konettani.

Niin että on se perkele. Ja jos tähän nyt joku neuvoo linuxia, niin kiss my ass. Jos bensa on paskaa, ei siinä autonvaihto auta.

________

Tagit:

Kiitos Ilta-Sanomat!

Ja haistakaa (ruma sana). Itseäni ei häiritse sillä olen hieman IS:a edellä kyseisessä asiassa. Nimittäin Ilta-Sanomat kirjoitti Sopranosien uusimmassa jaksossa tapahtuneesta käänteestä ja tarjoaa jopa linkin videoon.

Testin mukaan Google Reader ei osaa tuota Spoiler-pluginia vaan näyttää sen sisällön surutta. Lopeta lukeminen jos Sopranos on mukava sarja.

Yllättävä ja varmasti katsojia järkyttävä ratkaisu tapahtuu jo jakson alkuminuuteilla. Mutta kyse ei kuitenkaan vielä ole päähenkilö Tony Sopranosista.

Ja jos videon katsoo, ei jää sitten enää epäselväksi kenestä on kyse. Mielestäni ei ole kovinkaan nättiä kirjoitella joka kerta Sopranosien juonenkäänteistä kun jenkeissä näytetään tuore jakso näistä todellakin viimeisistä jaksoista. Laitan tähän perään silti sarjaa seuraamattomille mutta uteliaille mitä siinä siis käy siinä jaksossa, tuo käänne mistä IS varsin paskamaisesti mielestäni uutisoi.
Eli Christopher on kuskina ja Tony Soprano matkustajana ja Chris väistää vastaantulijaa ja auto heittelehtii ja lopulta tekee tusinan voltteja sivusuunnassa. Tony pääsee autosta ulos mutta Chris on pahasti loukkaantunut ja Tony suorittaa “vapaaehtoisen eutanasian” ja pääsee näin ainakin osasta huolistaan. Eli autossa on Tony ja Chris ja Tony ei ole se joka kuolee.

Ylläoleva Spoileri-plugin ei sitten ehkä toimi syötteenlukijoissa oikein, valitettavasti en ota siitä mitään vastuuta.

________

Tagit:

Pääsi melkein unohtumaan ja ehkä nyt unohtuukin

CAN 6 – 3 FIN

Tosiaan, käynnissä on taas jääkiekon maailmanmestaruuskisat, ja aiempinakin vuosina olen asiasta pari sanaa maininnut. Tänä keväänä täällä kirjoittaminen melkein jäi tekemättä, mutta nyt kun Kanada tuli ja näytti, niin Suomen joukkueen ensimmäinen tappio vei taas kerran mielenkiinnon seurata kisoja kovinkaan intoutuneesti. Myöhäiset pelit vähentää samaa intoa myös. Hieman olen kyllä utelias siinä suhteessa näitä kisoja kohtaan, että tuleeko vihdoin pitkästä aikaa isäntämaasta maailmanmestari, ja ainakin numeroita vertaillessa Kanadalla on siihen kykenevä joukkue.

________

Tagit:

GreenPiece [sic]

Greenpeace “häiriköi” Etu-Töölössä ja 2 aktivistia sai sakotkin. Hesarin sivulla runsaasti keskustelua herättänyt aihe on täälläkin ollut sopivasti kyselyn aiheena jo jonkun aikaa. GF kysyi voisiko kyselyäni kommentoida, ja nyt sitten siis voi. Myönnän että vastausasettelu on hieman kahtiajakoinen, sillä vaihtoehdoista voisi valita kaksikin niiden olematta ristiriidassa keskenään.

Oma kantani on ehkä sellainen, etten hyväksy Greenpeacen toimintatapoja, päämäärät saattavat olla kuitenkin hyviä. En kuitenkaan ole tehnyt valtavasti, enkä edes yhtään taustatutkimusta siitä, saavuttavatko Greenpeacen aktivistit toimillaan minkäänlaista ympäristöä parantavaa muutosta, vai aiheuttavatko toimillaan vain ärtymystä. Olen kaikesta huolimatta sitä mieltä, ettei päämäärä tässäkään tapauksessa ole oikeutus rikkoa järjestyssääntöjä eikä lakeja. Yleinen haitanteko ei kuulu niihin toimiin joita katselisin tyytyväisenä sivusta.

________

Tagit:

Kuolema korjaa elon tieltä

Kuulin viime viikolla että työpaikalla oli ollut lippu puolitangossa menehtymisen vuoksi, ja eilen kuulin työkaverin kuolleen ja lipun olleen taas puolitangossa. Olo oli hieman kummallinen. Luulin sekoittaneeni kaksi liputusta johtuneeksi samasta tapahtumasta, mutta tosiaan viime torstain ja eilisen maanantain välissä työpaikaltani kaksi henkilö oli kuollut eri tilanteissa. En halua takaisin töihin oikeastaan.

________

Tagit:

Lehdet pullistelevat Kauhajokea

Ensimmäinen ajatus kun kuulin tuosta kieltämättä surullisesta Kauhajoen ammuskelusta oli se, että taas lehdet repivät otsikoita. Ja nimenomaan otsikoita. Äsken luin eräänkin “uutisen” Ilta-Lehden sivuilta:

Poliisia kohti ammuttu
Ampuja paikannettu

Tämän jälkeen on muutaman lauseen ingressi jossa mainitaan otsikon sanat toistamiseen. Itse uutisen rungossa puhutaan pelkästään vahingoittuineista ja sairaaloiden reagoinnista. Minkä pohjalta tämäkin on taas otsikoitu? Niitä uutisia tehdään pelkän otsikon toivossa, laitetaan vähänkin uutta asiaa pelkkään otsikkoon ja loppu runko täytetään jo kerroituilla asioilla.

Lisäksi, keltainen lehdistö miettii mistä voisimme vielä repiä tekstiä sivuille sen sijaan että miettisivät mitä olennaista on vielä kertomatta. Toki taustoja voi selvittää ja niin edelleen, mutta tämä uutisien kierrättäminen uusilla otsikoilla on ärsyttävää ja idioottimaista. Joku päivä vielä vastaavia ampumavälikohtauksia tapahtuu roskalehdistön toimituksissa.

Niin ja sitten vielä siitä että pitäisikö tähän suhtautua osaaottavasti ja pilata oma päivä. Ei. Sekin on eräs asia mistä eräskin roskalehti teki uutista Jokelan tapahtumien jälkeen kun Tampereella jatkettiin yrityksen omaa elämää jo suunniteltujen juhlien muodossa. Jos jossakin lukee “Koko Suomi Suree”, niin mielestäni siinä on jo hieman liikaa draamaa haettu. Voisi toki ajatella että jotain tällaista voisi tapahtua lähelläni tai läheisilleni. Mitä sitten? Maailmassa on NIIN paljon muutakin kauheaa mitä lähelläni/läheisilleni voisi tapahtua, pitäisikö rakentaa bunkkeri ja piiloutua maailman kauheuksilta varmuuden vuoksi?

On ikävää että tällaista tapahtuu, ja ikävää on lehtien kirjoittelukin, aion silti jatkaa päivääni normaaliin tapaan. Olenko kylmä vai etäinen vai enkö vain ole tapahtumien keskipisteessä? Jotain kertoo kyllä se että tuo lehdistä avautuminen saa aikaan itsessäni voimakkaamman reaktion kuin itse kirjoittelun aiheuttanut tapahtuma.

________

Tagit:

Join Pepsi Maxia

Otsikko ei minua tuntemattomille ole mikään huutomerkki, mutta niille jotka tuntevat jo pidemmältä aikaa, tietävät etten juo Pepsi Maxia, tai mitään muutakaan Pepsiä. Asiaa voisi rinnastaa, jos nyt ei aivan aiheeltaan, niin voimakkuudeltaan siihen että natsi halaisi juutalaista ystävällisesti.

Viime viikolla aloitin henkisen kampanjan olla juomatta energiajuomia, lähinnä Ediä jota työpaikallani voisin juoda ylettömiä määriä. Lisäksi huomasin lopettaneeni sellaisten virvoitusjuomien juomisen johon on lisätty tavallista sokeria. Novelle Fruity on omenajuoma jossa on hedelmäsokeria, joten en laske sitä mukaan.

Toissayönä sitten join 0.5 litran Pepsi Max pullon kokonaan. Ihmettelin sitä alkuun, mutta kun viime yönä join kaksi pulloa samaa ainetta, tajusin että jossain on nyt piuhat pahasti poikki. Olen aiemmin vastustanut Pepsin juomista pieteetillä ja nyt menin sitten juomaan sitä. Olen hämilläni siitä mistä tämä johtuu.

________

Tagit:

15 vuotiaan tytön itseottamat kuvat lapsipornoa?

Ohiossa 15 vuotias tyttö otti itsestään alastonkuvia kännykällään ja lähetti näitä kuvia koulukavereilleen. Nyt tyttöä odottaa syytteet lapsipornosta, sekä mahdollisesti kännykän menetys valtiolle rikoksentekovälineenä. Koska syytetty ei ole vielä aikuinen, on tuomioistuimen vallassa päättää joutuuko tyttö tuomion saadessaan rekisteröitymään seksuaalirikolliseksi.

MITÄ VITTUA???

Lisäksi:

Viranomaiset harkitsevat lapsipornografiasyytteitä myös kuvat vastaanottaneita luokkatovereita vastaan.

Pitäisiköhän tehdä äkkiä kallis ja tehokas sovellus jokaiselle kännykkäalustalle joka estää lapsipornoviestien vastaanottamisen.

Tässä on nyt pakko olla jotain sellaista mitä en voi käsittää vaikka käsityskykyni kasvaisi exponentiaalisesti seuraavat 10 vuotta.

Uutiset: FoxNews via ItViikko

________

Tagit:

Hieman avautumista taas

Tänään posti toi huomisen palkkapäivän tilinauhan. Ihmettelin että minkä takia siinä on maksettu viiden päivän lomaraha- ja palkka. No, lokakuussa olin pomolta pyytänyt viikkoa 1 talvilomaksi, siitähän se toki johtuu. Eikä se ottaisi edes päähän ellen olisi muuttanut sitä pomon myötävaikutuksella tasausvapaiksi joita oli kertynyt aivan riittävästi ellei jopa liikaa ja näin saisin talviloman pidettyä keväällä. Pomo taisi vaan unohtaa ilmoittaa muuttamisesta palkkakonttoriin.

Nyt sitten talvilomasta on rahat maksettu ja mikäli esimies ei huomisen puhelun jäljiltä osaa mokaansa korjata eli kertoa palkkakonttoriin että en sitten ole tasausvapailla niin menetän sekä loman että vapaat. Valitettavasti siis ei auta että ilmoitan palkkakonttoriin asiasta itse. On tässä joulumieli jo ylimmillään.

________

Tagit:

Syötteet ja kaistavarkaat

Huomasin jälleen jonkun käyttävän kuviani suoraan palvelimeltani eli käyttämällä kuvien lataamiseen omaa kaistaani. Joku näppärä Sevilla Granden foorumikäyttäjä oli neroudessaan laittanut avatarinsa kuvan URL’iksi omalla palvelimellani olevan kuvan osoitteen. Tammikuusta alkaen olikin tämä foorumi sitten päässyt tilastoissani ehdottomaan kärkeen viittausten listalla. Ihmettelin että mitenkäs tässä taas näin on tapahtunut ja logeja selatessa asia sitten selvisi. Olen aiemminkin tehnyt asialle jotain, mutta hotlink-esto näytti vaikuttavan myös syötelukijoiden toimintaan joten otin silloin sen pois.

Nyt kuitenkin tuoreimman tapauksen ollessa enemmän haittaa aiheuttava, päätin ottaa hotlink-eston kokonaisuudessaan uudelleen käyttöön mutta ratkaisen syötteenlukijoiden ongelman ottamalla samalla käyttöön FeedBurnerin jolloin riittää kun sallin yhden osoitteen tekevän tuota viittausta kuviini. Ainakin oletan tämän ratkaisevan molemmat ongelmat. Niinpä tämän toteutuksen myötä pyydänkin syötteiden kautta blogiani lukevien päivittävän syötteen osoitteeksi http://feeds2.feedburner.com/melkein/CeKs. Toivottavasti tästä ei aiheudu (liikaa) haittaa lukijoilleni. Teen tämän syötemuutoksen ensin ja kunhan ehdin, laitan tuon hotlink-eston takaisin päälle.

________

Tagit:

Tuhottua kirjoitusta

Tein sitten tänään taas vaihteeksi jotain sellaista mistä luulin päässeeni eroon aikoja sitten. Aloin korjaamaan ehjää. Tämän seurauksena Melkein Blogilta hävisi parin vuoden ajalta tuoreimmat merkinnät. Tässä on nyt hieman koko blogin kuoppauksen harkinta kovasti käynnissä. Jaksaakohan tähän enää keskittyä, harmittaa kokolailla suuresti tämä moka kyllä.

________

Tagit: , ,