Tagi-arkisto: facebook ↓

Facebook-status syrjäyttää

Olen huomannut kirjoittavani Facebook-statukseeni jotain pientä sen sijaan että kirjoittaisin tänne Melkein Blogille mitä milloinkin mieleen juolahtaa tai tekee mieli sanoa. Facebook-status ruokkii paljon pienemmin annoksin sitä verkosta riippuvuuden tunnetta kuin uusien merkintöjen tekeminen. Samalla se kyllä antaa paljon vähemmän, vähemmällä vaivalla.

Jaiku-kokeiluni oli ja näköjään meni, ja täälläkin tuo facebook-statukseni näkyy, joten uuden sisällön syntyminen tuntuu vaativan taas keskittymistä hieman aikomaani enemmän. Kuitenkin, ainakin muutamalle tutulleni tämä blogi on ollut sellainen mitä-kuuluu-kanava, jota lukemalla heidän ei oikeastaan ole tarvinnut paljoa kysellä mitä olen puuhaillut. Se on aiheuttanut myös sitä, että olen alkanut kertomaan heille asioista joista he ovat jo lukeneet. Haluaisin siis saada uudelleen intoani syttymään, sekä sille höpöhöpöheinälle joka kiinnostanee vain tuttujani jos heitäkään, että niille aiheille jotka eivät varsinaisesti liity siihen mitä teen tai ajattelen. Näitä jälkimmäisiä siis valitukset, pelit ja elokuvat, huomioni muualta sekä tietenkin kaikki ajankohtaan liittymättömät aiheet.

Tähän perään sitten sitä höpöhöpöheinää. Kiitos Luvernuksen suunnittelijalle tuostakin. Viime viikonloppuna ostin hienon puisen huhmareen jolla tein eilen sitten ensimmäisen marinadinkin naudan paistisuikaleelle. (Tiedän, paisti ei ole pop. 8h marinointi+1h haudutus mureutti kuitenkin ihanasti). Viime viikonloppuna myös oli Helsingistä pariskunta vierailulla, grillipihaa testaamassa ja ruoka oli hyvää ja sitä oli lähes riittävästi. Lomasuunnitelmia hieman tehty, sekä festari-ideoita saatu lisää ja hieman ehkä hiottu vanhoja. Ylitöitä, World In Conflict ja Mass Effect painaa päälle, sekä 4 paperi/muovipussillista lasipulloja viety lasinkeräykseen.

Tämä kaikki ei onneksi mahdu siihen facebook-statukseen, tulipa kirjoitettua enemmän kuin aloittaessa kuvittelin.

________

Tagit: , , , , , ,

Tein (ehkä) parikin mokaa

Windows Vista UltimateEnsimmäinen, tosin helposti peruutettavissa ollut ja vähäistä vahinkoa aiheuttanut, oli Windows Vista Ultimaten asennuskokeilu. Syitä lienee liian aikainen herääminen (klo3.45), tilapäinen mielenhäiriö sekä uteliaisuus Vistan ulkoasua kohtaan, ylimääräinen hyllyssä lojunut kovalevy sekä tietenkin akuutti anti-K.I.S.S.-mielentila jolloin lähdin tavallaan korjaamaan ehjää.

Toinen ja tähän väliin huomattavasti lyhyemmin selitettävä moka oli/on se että menin sitten takaisin Facebook-roskaan. En ole kovin varma syistä tähän kompasteluun, mutta ehkä tajusin että ei se tapa eikä vahvista, eikä siitä varsinaisesti ole haittaakaan, sekä tietenkin ns tyhjästä aloittamalla se on vielä helpompi pitää tyhjempänä kuin aiemmalla yrityksellä.

Mutta takaisin Vistaan. Halusin siis hieman kokeilla kuinka tuo uudempi rautani Vistaa pyörittää ja kieltämättä olin vähän utelias senkin suhteen, että kuinka typerä se sitten onkaan, tuo Vista siis. Asennuksen jälkeen se oli tietty aika nätti ja ihan ok, mutta Aero eli k(e/o)huttu karkkikuorrutus-ulkoasu ei tietenkään ilman näytönohjainajureita ilmaantunut mihinkään. Asensin sitten Nvidian ajurit Vista 32bit Ultimatelle ja käynnistin uudelleen koneen joka käyttöjärjestelmän lataukseen asti toimi normaalisti. Kuva vain hävisi siinä vaiheessa kun kirjautuminen piti olla ohi. Toistuvasti. Vikasietotilaan pääsi mutta ei normaaliin käyttötilaan.
Tässä kohtaa totesin tappioni enkä ryhtynyt metsästämään syyllisiä, esimerkiksi mahdollisia emolevyajureita tai muita puuttuvia tekijöitä. Mielestäni käyttöjärjestelmä pitäisi mennä pystyyn vähemmälläkin vaivalla. Lisäksi UAC oli maineensa veroinen eli todella ärsyttävä. “Haluatko Varmasti, Ihan Varmasti tehdä sitä mitä äsken yritit tehdä”. Ymmärrän lähtökohdan tuolle komponentille, mutta idean soveltaminen tökki tosi pahasti. Varsinkin mikäli tuo UAC oli suuri toivo saada käyttöjärjestelmä turvallisemmaksi, mutta siitä tehtiin suuri ärsytys, niin suuri että itsekin otin sen välittömästi pois käytöstä (käytöstä poisto tuntui vaativan boottia, ei hyvä sekään).

Nyt tuo Vista-asennus on sillä erillisellä kovalevyllä edelleen, mikäli jaksan joskus taas tuhlata aikaani tuohon turhuuteen, saatan aloittaa muista tarpeellisista ajureista kuin näytönohjaimesta.

________

Tagit: , , , , ,

Pois Facebookista

Aloitin irtioton Facebookista. Se ei kuulemma ole kovin helppoa, tiliä ei esimerkiksi voi itse deletoida ja niin edelleen. Alkuun pääsee kuitenkin lukemalla/liittymällä Facebook | How to permanently delete your facebook account-ryhmään. Ensiksi siis kaikki deleteen, kaikki missä vain onnistuu Delete-linkin näkemään. Tällä hetkellä oma tilini on vain deaktivoitu, enempää en pysty tekemään ilman että lähetän sähköposteja facebookille, enkä nyt vielä sitä jaksa tehdä.

Eli siis, tililläni ei ole yhtään ystäviä, valokuvia, viestejä, kirjoituksia, eikä mitään muutakaan. Ainakin näin pitäisi olla. Mikäli facebook ei itseäni enää vaivaa, enkä esimerkiksi tyttöystäväni tilin kautta löydä jälkiä itsestäni, kaikki hyvin. Epäilen kyllä sitäkin.

________

Tagit: , , , ,

Mikä facebookin ongelma on?

Facebook shite
Niin että mikä se suurin ongelma facebookissa on? Kiva listata ja etsiä vanhoja tai uusia tuttuja? Ei, vaan sovellukset joilla ei tee mitään. On yhdistetty paskakokoelma ja sosiaalinen verkostoituminen. Tuo vieressä oleva kuva on jo sekin vanhentunut, sillä eilisen jälkeen kun tuon kuvakaappauksen otin, on tullut 7% lisää kutsuja.

Facebook is a social utility that connects
you
with the people around you.

Valitettavasti taitaa olla niin että < < Facebook connects people with you >>. MIKÄ JÄRKI tuossa sovellusten umpisuossa on? Raha tietenkin taitaa olla, facebook voisi olla rauhallisempi, asiallisempi, hyödyllisempi ja tietenkin paljon parempi jos siellä ei olisi tuota muiden tekemää paskaa niin valtavat määrät.

Juu ei siellä ole pakko olla jne. Vapaaehtoisuus käyttää ei silti ole samalla lupaus tai velvoite tai peruste olla valittamatta. Tässä yhteydessä, näin hyväntuulisena ei voi edes aloittaa MyShite-kammotuksen haukkumista.

________

Tagit: ,