Tagi-arkisto: Peli ↓
Marraskuu 14. 2008 @ 9:37 — Peli, Pidän
Pelasin eilen Fallout 3-pelin läpi. Olin tavallaan seikkailunhalussani vältellyt pääjuonessa etenemistä ja kierrellyt “maaseutua” eli ydinlaskeumaerämaata ja näin käyttänyt aikaa huomattavan paljon enemmän kuin pelkkä pääjuonen läpäisy edellyttäisi. Loppujen lopuksi peliajaksi jäi noin 51 tuntia, joka on ihan kohtalainen. Jos vain jaksan joskus myöhemmin, aloitan ehkä uudelleen pelin pyrkien mahdollisimman matalaan karmaan kun tällä kertaa pelihahmoni karma oli maksimissaan hyvän suunnassa.
Peliarvostelua en ryhdy kirjoittamaan, olen huomannut olevani rajattoman huono siinä puuhassa ja hyviä arvosteluita on internetissä aivan riittävästi.
________
Tagit:
Fallout 3,
Peli
Lokakuu 29. 2008 @ 17:57 — Peli, Säädöt
Fallout3-peli on päässyt testattavakseni, ja vaikka Fallout jäi kesken ja Fallout2 jopa kokeilematta, tämä uusin post-apokalyptinen roolipeli tuntui koukuttavan jo alkumetreillä. Sitä siis testailemaan ja vapaa-aikaa hukkaamaan.
Lisäksi olen päässyt eteenpäin Hävittäjä-projektissa. Nyt nuo merkinnät on siirretty Melkein Blogin tietokantaan, seuraavaksi pitää teemaa hieman puukottaa siten että Hävittäjän sisältö erottuu haluamallani tavalla, sekä selaamista että ulkonäköä ajatellen. Tulossa on siis.
________
Tagit:
Fallout3,
Hävittäjä,
pelaaminen,
Peli
Toukokuu 8. 2008 @ 0:50 — Lyhyet
Tilasin World In Conflict pelin. Play.comista tietty. Sen siitä saa. Taskinen, jos luet tätä, niin otanpa erän jossain välissä.
________
Tagit:
Peli,
rts,
World In Conflict
Helmikuu 14. 2008 @ 17:24 — Just Sopivasti, Peli, Pidän
Vuonna 2007 ilmestyi kaksi konsolipeliä joiden takia harkitsin vakavasti Xbxo360:n ostamista. Assassin’s Creed ja Mass Effect. Assassin’s Creedin ilmestyminen PC:lle oli tiedossa jo ennen tätä viikkoa, mutta nyt sain lukea myös Mass Effectin ilmestyvän PC:lle, joten säästyin jälleen kerran sen konsolin ostamiselta. Hallelujaa PC:n vetovoima.
________
Tagit:
Assassin's Creed,
konsoli,
Mass Effect,
pc,
Peli
Tammikuu 28. 2008 @ 15:44 — Peli

Vihdoin loppui sekin. Joskus 2007 helmikuussa lipsahdin Travianin ääreen, ja nyt lähes vuosi myöhemmin olisi saatu päätökseen satojen pelaajien voimalla ja voimattomuudella voitokas kierros ensimmäisellä suomalaisella travian-serverillä.
Välillä tuli valvottua ja herättyä ihmeellisiin aikoihin pelin takia, kypsennys oli melkoinen välillä ja kaikkea sellaista mikä teki vuodesta melko pitkänkin. Nyt kun tuo on loppu, on toisaalta helpottunut olo, eikä se, että olin voittajien puolella, tunnu kumma kyllä kovinkaan palkitsevalta.
Nyt kun sitten vielä saisin tuon s6.fi serverin aloittamisen loppumaan hyvin pian ettei sitä kestä sitten seuraavaa vuotta.
________
Tagit:
addiktio,
Peli,
travian
Tammikuu 14. 2008 @ 10:02 — Peli, Väärin

Kokeilin sitten Guitar Heroa, kolmosversiota, xboxilla. Tavallaan ajauduin ansaan sen asian suhteen, Mass Effect ja Assasin’s Creed olivat syitä lähestyä Xboxia kaverilla. Siinä sitten tyttöystävä tohkeissaan halusi kokeilla kitaransoittoa ja “valitettavasti” oli aika mainio siinä ja nyt haluaa myös hankkia kyseisen rämpytyspelin. Itse en oikein lämmennyt ajatukselle, mutta saa nyt nähdä kuinka tässä tulee käymään.
En siis pyrkinyt pelaamaan Guitar Heroa, joten periaatteessa en rikkonut periaatettani vastaan eli sitä etten edes periaatteessa halua pelata Guitar Heroa. Noin siis teoriassa.
________
Tagit:
huonous,
Peli,
tyttöystävä,
xbox
Marraskuu 26. 2007 @ 3:39 — Jokumuumikä, Peli
Pelasin vihdoin Crysiksen läpi. Silloin kun Crysiksen laitevaatimuksista alkoi tihkua tietoa, en vielä ollut edes suunnitellut nykyisen koneeni hankintaa. Sikäli en siis etukäteen ollut kovasti peliä edes odottanut koska nyt jo entinen koneeni olisi ollut aivan liian laiska tämän pelaamiseen.
No, nyt sitten kuitenkin pelasin Crysiksen puhki ja loppua lukuunottamatta olin yllättynyt lähinnä siitä että jaksoin pelata sen kokonaan. Yleensä olen jaksanut vain Medal Of Honour tai Call Of Duty fps-pelit pelata loppuun saakka, mutta tämä oli lähes kokonaan aika vastustamaton. Grafiikat oli tosiaan upeita, siinä ei tullut pettymystä, juoni ei kovin kummoinen ollut, enkä sitä ollut odottanutkaan. Pelimekaniikkaan ei juurikaan mullistavia oivalluksia oltu kehitetty, ehkä NanoSuit eli pelaajan “haarniska” josta sai valikoituja etuja, oli mielenkiintoinen lisäys sinänsä melkolailla Far-Cry peliä muistuttavaan kokemukseen.
Lyhyt ja kaunis, sekä loppua kohden huononeva hyvin tehty FPS, ei siinä kummempaa. Seuraavaa odottaessa…
________
Tagit:
fps,
Peli
Kesäkuu 19. 2007 @ 8:41 — Peli
Pelaan vieläkin Traviania Roomalaisilla. Aloitin joskus helmikuun alussa ja vasta kerran on ollut oikeasti lähellä lopettaminen. Koukutus on paha. Muutamia kertoja reilumpi kyrsiintyminen toimintaan tai muuten vain kyllästyminen on ollut mielessä, mutta eipä tuosta näytä eroon pääsevän.
Mikäli töissä tai kotona on liikaa aikaa eikä juuri sellaista aikaavievää puuhaa muuten yrittämättä löydy, suosittelen ainakin Travianista pysymään erossa.
Ehkä tämä tästä vielä itselläni helpottaa, riittävästi mokailee niin ehkä sitten into laantuu lopettamisen aikaansaamiseksi.
________
Tagit:
addiktio,
Peli,
travian
Toukokuu 25. 2007 @ 2:03 — Just Sopivasti, Peli, Pidän
Tähän ei nyt oikein voi lisätä mitään. Odotusajan ehkä.
Okei, pakko lisätä vähän. Cinematic trailer oli ns mieletön, gameplay demo ei maata mullistanut, mutta alkuperäinen StarCraft ei ole vieläkään vanha pelimekaanisesti. Nyt kun eivät ryssi kauheasti niin tätä odotellaan kuolasankojen kera.
________
Tagit:
odotus,
Peli,
rts
Huhtikuu 27. 2007 @ 5:20 — Mielenkiintoista, Peli
________
Tagit:
jääkiekko,
maailmanmestaruus,
Peli
Helmikuu 28. 2007 @ 1:19 — Mielenkiintoista, Peli, Pidän
Tänään oli ilmestynyt Command & Conquer 3 : Tiberium Wars pelattava demo ladattavaksi. Onneksi sain sen töistä käsin latautumaan kotiin, demolla on kokoa vain 1.17GB eli melkoisesti. Dune 2 pelistä lähtien tuli tahkottua C&C, Red Alert (sitä tosin hieman vähemmän) ja lähes kaikki mitä Westwood koneille sai tehtyä, ja silti olen taas intoa täynnä kun odotan tuota C&C3 ilmestyväksi.
Tämä demo tuli hieman puun takaa, olin jotenkin antanut itseni unohtaa koko pelin. Nyt sitten vain kärsivällisesti odottamaan kunnes jälleen yksi ajantappaja ilmestyy. Demon perusteella genreä on jälleen siunattu paremmalla pelillä kuin edellinen versio. Toki Company Of Heroes on aivan käsittämättömän hyvä WWII-RTS, mutta ns. sci-fi-RTS peleissä ei kunnon vastusta ole oikeastaan koskaan ollut Westwoodin jälkeläisille.
________
Tagit:
odotus,
Peli,
rts
Helmikuu 10. 2007 @ 11:29 — Mielenkiintoista, Peli, Pidän
Olisikin oma kyläni jo tässä vaiheessa
Travian-peliin näin linkin Turistilla ja päätin vilkaista. Ensin ajattelin että no eipä näytä kovin kummoiselta. Mutta, kyseessä on kokonaan selaimella pelattava peli, joten koukutusefektiä lisää se että pääsen tarvittaessa tarkistamaan tilanteita myös luurillani.
Alku oli useiden tuntien odottelua resurssien kertyessä, nyt olen päässyt/joutunut tilanteeseen jossa seuraavaa parannusta kylääni/joukkoihini joudun odottamaan jo yli vuorokauden. Rauhallinen peli siis alkaa olemaan.
Onneksi en näköjään ole yksin tuota pelaamassa, Nikke taisi pitää pelistä myös. Turistin näin hetken aikaa kylälistalla mutta en näe enää. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka moni muu blogaaja tuota pelaa. Tuttuni tai tuntemattomani.
________
Tagit:
Peli,
travian
Lokakuu 15. 2006 @ 21:19 — Peli, Pidän
Company Of Heroes on verrattain tuore RTS-peli, THQ:n julkaisema ja pelilajin huippuja suoltaneen Relic:n tekemä. Peli on WWII teemaan pohjautuva todella hyvän näköinen ja addiktoiva tosiaikanaksu.
Pelin rakennuspisteitä saa hieman samaan tyylin kuin näiden yhtiöiden aiempi, sekin todella loistava, Dawn Of War peli asiaan suhtautuu, eli mitä enemmän alueita on hallinnassa/vallattu, sitä enemmän rakentamiseen ja yksiköiden luomiseen saa tarvittavia pisteitä. Eli ei mitään keräilyjuttuja vanhojen c&c-pelien tyyliin. Tämä ratkaisu tuntuu realistiseltakin, sillä mitä enemmän alueita pitää hallussaan, sitä enemmän tarvitsee yksiköitä.
CoH vaatii kyllä koneelta uskomattomia tehoja jos siitä aikoo nauttia niin nättien grafiikoiden kera kuin Relic on peliin ympännyt, sikäli huono asia jos omistaa vain keskitasoisen pelikoneen niin kuin minä. Mutta, tästä jatketaan, peli on loistava.
________
Tagit:
addiktio,
Peli,
rts,
ww2
Toukokuu 16. 2006 @ 12:40 — Peli
Pelasin sitten Blitzkrieg2 pelin Liittoutuneiden kampanjan loppuun. Koska säästelin tehtäviä niin, että pyrin tekemään vain yhden päivässä, tuntui kampanjan kesto juuri sopivalta. Myönnän että loppua kohti tuli pieni ryntäys eikä tehtävä per päivä tahti oikein pitänyt enää.
Nyt on menossa Akselivaltojen kampanja. Harmittaa ihan pikkaisen kun Saksalaisten tapa nimetä tankkinsa oli mielestäni melko kummallinen, tai siis, en tajua niistä mitään. Tiger on silti telaketjujen kuningas. Hiiop! (Lunttasin tässä kohtaa pelin sivuilta ja sain huomata tuon nimeämiskäytännön olevan selkeämpi kuin luulin. Versionumeroa vaan korotetaan ja mitä suurempi versio oletettavasti sitä parempi tankki. Toinen Hiiop! )
Pz. VI E Tiger Heavy Tank
________
Tagit:
Peli,
rts,
ww2
Toukokuu 2. 2006 @ 13:05 — Mielenkiintoista, Peli, Pidän
Voi voi, nyt jää nukkumiset vähiin, muistin nimittäin tuossa tunti sitten että minulla oli tilaisuus kokeilla Blitzkrieg 2 peliä. Tämä tilaisuus oli tosin ollu jo muistaakseni parikin kuukautta.
No, oli aivan koukussa jo Blitzkrieg peliin, siis ensimmäiseen osaan, ja äskeisen testailun perusteella, ainakaan paljoa ei ole onnistuttu pilaamaan, näyttävyyttä lisätty, 3d tullut mukaan ja detaljeja riittää paljon enemmän.
Tässä nyt ei oikein keskittyminen riitä teille siitä tarkemmin kertomaan, ne jotka tietää Blitzkrieg pelit, tietää, ja ne jotka eivät vielä tiedä, tuskin ovat edes sen enempiä kiinnostuneita. Tuossa aloituksessa olevasta linkistä aukeavalla sivulla on pelintekijöiden tietoa tästä ihanasta ihanasta pelistä, tonkikaa sieltä jos uteliaisuus vaatii jotain muutakin.
Jos pitäisi isosti joulusta, niin tämä on kuin tammikuussa muistaisi että ai niin takapihalla on vieläkin paketissa jotain kivaa, enpä ole muistanutkaan ja sitten siellä olisi jotain kivaa ja sitten mistään muusta ei tulisi enää mitään kun olisi ihan että vau.
Tiedättehän sellaisen lihakoukun jota usein käytetään teinikauhuelokuvissa, tai teurastamoissa. Minä olen sellaisessa nyt. Tiukasti. Voi voi, miten minä tämän nyt selitän kenellekään. Voih.
update: Lisäsin tämän suomalaisen peliarvostelun pelistä.
update2: Lisäsin linkin korostamaan tuota “isosti joulusta” sarkasmia.
________
Tagit:
Peli,
rts,
ww2
Maaliskuu 18. 2006 @ 6:45 — Itsestään, Mielenkiintoista, Peli
Okei, kello, tai siis ajankohta ei enää ole keskellä yötä, mutta ihan kivasti voisi olla, eikä kukaan meistä huomaisi mitään. Kyseessä siis on autolla köröttely eli kaahaus eli hurjastelu 300-350 kmh tuntivauhdilla poliisia karkuun. Nyt lukuisien yrityksien ja erehdyksien jälkeen, olen valmis ja lähes tutkintovarma sanomaan että EI SE ONNISTU! Perkele, pojat laittaa autoja perään sen verran monta ja paljon että nalkkiin eli kiikkiin siitä jää.
En siis aja enää Need For Speed Most Wanted peliä tänä yönä tämän enempää. Ja ainakin ensi kerralla jallitan sinivuokkoja ENNEN baariin menoa tai sieltä tuloa tai sen aikana tai ennen muuten vaan.
________
Tagit:
kännibloggaus,
Peli
Tammikuu 5. 2006 @ 21:09 — Mielenkiintoista, Peli
Lukioajoilta Espoonlahden uimahallissa tuli kaverin kanssa pelattua Midnight Wanderers peliä. Hetken opettelun ja ennätystehtailun jälkeen ruokatunneilla tms piti lähestulkoon arpomalla selvittää kumpi pelaa, sillä yksi 2mk maksava peli kesti sen puolisen tuntia.
Aina silloin tällöin olen muistanut peliä lämmöllä, ja etsinyt jopa internetistä tietoa siitä. Alkuun löysin vain alkuperäisiä kolikkoversioita, siis niitä kaappeja, mutta tänään löysin emuloidun pelin ja sen emulaattorin. Voi tätä nostalgian määrää!
Tuo toinen pelaaja lukee tätä blogia, joten mikäli emulaattori peleineen kiinnostaa, ilmoittele 
________
Tagit:
nostalgia,
Peli,
tasohyppely
Lokakuu 28. 2005 @ 9:28 — Mielenkiintoista, Peli
Eli Civ4 vihdoin saatu testattua. Ulkoasu näytti edellisiä hienommalta, melko luonnollisesti, ja muutenkin lyhyt testaus antoi ymmärtää ettei legendaarista pelisarjaa ainakaan pahasti ole saatu pilattua. Kunhan viikonloppuna pääsee tutustumaan nimenomaan uusiin ominaisuuksiin, selvinnee jaksaako tuota tahkota aiempien versioiden tapaan kymmeniä tunteja putkeen. Tässä ei siis vielä paneuduttu peliin ilmoitusluontoisuutta enempää.
________
Tagit:
addiktio,
Peli
Elokuu 12. 2005 @ 11:02 — Mielenkiintoista, Peli
Civ4 on jo lähempänä. Mieletöntä. Civilization pelit ovat jo ensimmäisestä lähtien olleet todellakin riippuvuutta aiheuttavia. Muistan yhdenkin kerran kun aloitin iltapäivällä koulun jälkeen pelaamaan, pelasin ja pelasin, aamulla huomasin etten ihan ehtinyt ensimmäisille tunneille, ja kun lopetin pelaamisen, huomasin että viimeinenkin tunti oli jo loppunut. Siihen peliin jää koukkuun. Nyt on jo ruudunkaappauksiakin nähtävillä ja makealta näyttää.
Muutamia linkkejä: Gamespot Preview, Tuottajan haastattelu ja pelin sivut.
Tiedän ainakin yhden tai kahden henkilön innostuvan.
________
Tagit:
addiktio,
odotus,
Peli